Columbus Blue Jacketsin laitahyökkääjä Patrik Laine, 23, on viime aikoina säväyttänyt rohkeilla asuvalinnoillaan. Näyttävää pukeutumista olemme tottuneet näkemään esimerkiksi koripallon NBA:ssä, mutta harva olisi uskonut, että...
Aviomiehen seksipaljastus hääohjelmassa aiheutti somemyrskyn:“Sitä en tule koskaan tekemään kanssasi” Australialaisen Ensitreffit alttarilla -ohjelman yhdeksäs kausi pyörii parhaillaan Britanniassa. Sarjan hiljattain esitetty jakso sai aikaan melkoista kuohuntaa...
Silloin tällöin törmäämme uutisiin ihmisistä, joiden elimistöstä löytyy mitä kummallisempia esineitä. Hiljattain Gulf Today kertoi tapauksesta, jossa egyptiläisen miehen vatsasta poistettiin puhelin. Puhelin oli ollut miehen...
Englannista kotoisin oleva 22-vuotias Jimmy Featherstone kertoo, että on riippuvainen rusketuksesta. Hän kertoo, että aloitti itseruskettavien käyttämisen jo 15-vuotiaana ja siitä saakka hän on aktiivisesti käynyt...
New York Post kertoi hiljattain kummallisesta tapauksesta Japanissa sijatsevassa Beppu-nimisessä kaupungissa. 56-vuotias Tetsuo Urata -niminen mies jäi nimittäin kiinni alusvaatteiden varastamisesta. Hänen hallussaan oli ollut jopa...
The Smoking Gun kertoi hiljattin tapauksesta, jossa Shanetta Wilson-niminen floridalainen nainen uhkaili miestä puukolla siksi, että hän oli valittanut naisen pieruista. Kaupassa asioinut mies huomasi Shanetta...
Netissä nähdään silloin tällöin uskomattomia muodonmuutoksia: olemme törmänneet muun muassa painonpudotuksiin, uusiin hiusmalleihin ja upeisiin tyylimuutoksiin. Tällä alla olevalla videolla Jim, Kalifornian Malibussa asuva mies, saa...
Tilanne lähti käyntiin siitä, kun 39-vuotias Tyson Gilbert oli pysäköinyt autonsa niin, että se oli osittain valtatiellä ja esti näin liikenteen sujuvan kulun. Poliisi vilautti hänelle...
Seiska kertoi hiljattain mielenkiintoisen tarinan. Suomalainen Ida Marjamäki oli saanut kaveripyynnön Franklin Christoperhilta, jota hän ei tuntenut. Ida avasi viestin uteliaisuuttaan. Idan saama viesti alkoi näin:...
Metro UK kertoi hiljattain, että isobritannialainen Alan Slattery (67) yritti pankkiryöstöä, joka epäonnistui surkeasti hupaisan syyn takia. Mies oli marssinut Sussexissa sijaitsevaan Nationwide -pankkiin ryöstääseen pankin...
Räppäri Nicki Minajin aviomiestä Kenneth Pettyä syytetään vuonna 1994 tapahtuneesta seksuaalirikoksesta, kertoo Yahoo sekä Variety. Nyt uhri on kertonut medialle, että Minaj on yrittänyt lahjoa häntä...
Heinäkuussa Yhdysvaltojen Wisconsin osavaltion Madisonissa sattui hassu tapahtuma. Kalkkuna nimittäin jahtasi postiautoa korttelitolkulla. Perässä ajaneen auton matkustaja sai tallennettua hupaisan tapahtuman videolle, joka on jo saanut...
Kesän aikana Yhdysvaltoja koetelleet rajut ukkosmyrskyt ovat koetelleet ihmisiä muun muassa New Yorkissa, Kaliforniassa ja Floridassa. UPI kertoo miehestä, jonka autoon salama iski Floridassa pahan ukkosmyrskyn...
TikTok käyttäjä @dduche jakoi videon, jossa hän ihmettelee tyttöystävänsä tavaroista löytämäänsä kupin näköistä esinettä. Kaikki kuukautiskupin tuntevat näkevät heti, että kyseessä on tosiaan kuukautisten aikana käytettävä...
Yhdysvaltojen entinen presidentti Barack Obama täytti 60 vuotta elokuun 4. päivä. Entisen presidentin vaimo Michelle Obama innostui toden teolla hehkuttamaan miestään. Michelle on aikaisemminkin julkisuudessa tehnyt...
Yhdysvaltalainen Jay Pickett kuoli yllättäen viime perjantaina 60 vuoden iässä. Hän oli todellinen saippuaoopperoiden veteraaninäyttelijä, jonka suomalaisetkin television katsojat muistavat muun muassa sarjoista Päivien Viemää, Matlock...
Suomenruotsalainen laulaja Krista Siegfrids on asunut jo pitkään Amsterdamissa Hollannissa. Hän on mukana uudella Tanssii Tähtien Kanssa-kaudella, jonka kuvaukset alkavat pian Suomessa. Iltalehti haastatteli häntä tänään...
Televisiosta tuttu Kelly Ripa on tullut monille tutuksi muun muassa Live With Kelly and Michael -ohjelmasta. Kelly on etenkin amerikkalaisten keskuudessa tunnettu televisiopersoona, joka on pitkän...
Muotibloggaajana tunnettu Julia Toivola (34) meni hiljattain naimisiin. Häät olivat hulppeat ja kaasona olivat Jekku Berglund ja pokeritähti Jens Kyllösen Nora-vaimo. Seiska kertoo nyt, että Julian...
Näyttelijä Scarlett Johansson (36) nähdään uudessa Black Widow -elokuvassa, joka on uusinta herkkua Marvelin faneille. Voice.fi kertoo Scarlettin paljastaneen hiljattain, että hänen miehensä Colin Jost ei...
52-vuotias Jennifer Aniston tuli maailmalle tutuksi muun muassa Frendit -sarjasta, jossa hän esitti Rachel Greeneä. Hiljattain The Howard Stern Show -podcastissa näyttelijä muisteli legendaarisen sarjan kuvauksia...
Paratiisihotelli Suomen jaksoja pääsee seuraamaan Ruutu+ -kanavalla maanantaisin ja tiistaisin. Sitä onkin seurattu silmä kovana. Hiljattain näytetyssä jaksossa Noora, Fasu ja aikaisempaan kokoonpanoon kuulunut Markus rentoutuivat...
Aquaman -elokuvasta tuttu Jason Momoa tietää, että pinkki on miestenkin väri. Jason tunnetaan kuumasta kropastaan ja upeista tatuoinneistaan. Tämä 41-vuotias näyttelijähottis on saanut monen naisen päät...
Kaliforniassa todistettiin melko mielenkiintoista tapahtumaa hiljattain, kun poliisi pelasti tuuletusputkessa kaksi päivää jumissa olleen miehen. Kalifornian Santa Rosan poliisi julkaisi tapahtumasta hupaisan twiitin, joka kertoo, miksi...
Hiljattain muusikko Andy McCoy on ravannut oikeudessa huumausainerikoksesta syytettynä. Samalla hänen vaimonsa Angela Nicoletti-McCoy on viihdyttänyt miesseuraa Karkkilassa. Seiska kertoo, että heidän lukijansa bongasi Angelan hiljattain...
Hiljattainn Page Six uutisoi Channing Tatumin mielenkiintoisesta, varsin paljastavasta Instagtam stoorista. 41-vuotias näyttelijä filmaa tällä hetkellä uutta elokuvaa nimeltään Lost City of D, ja Tatumin trailerissa...
Pitkään ikään saakka ehtineet ihmiset kertovat mielellään medialle salaisuuksiaan pitkään ikään. Monet kertovat sen johtuvan hyvänstä ruokavaliosta, liikunnasta, runsaasta vedenjuonnista, sokerittomasta elämäntyylistä ja niin edelleen. Dexter...
Uudet kommentit