Pidetään yhteyttä

Huumori

Takaa-ajo päättyi hyvin omituiseen tilanteeseen Yhdysvalloissa – Mies heitti ikkunasta ulos omat sukukalleutensa

Mies heitti oman peniksensä ulos ikkunasta kesken takaa-ajon
AOP

Tilanne lähti käyntiin siitä, kun 39-vuotias Tyson Gilbert oli pysäköinyt autonsa niin, että se oli osittain valtatiellä ja esti näin liikenteen sujuvan kulun. Poliisi vilautti hänelle valojaan sen merkiksi, että he haluavat pysäyttää hänet. Tämän jälkeen Gilbert kaasuttikin tiehensä, eikä pysähtynyt poliisin käskystä huolimatta.

Takaa-ajoon osallistui useampi poliisiauto Tennesseen Liikennepoliisista. Yhtäkkiä takaa-ajettu Gilbert heitti oman irti leikatun peniksensä ulos auton ikkunasta. Hän oli jopa pysähtynyt hetkeksi, jolloin poliisit saivat näköyhteyden auton sisälle.

– Gilbert avasi autonsa oven, jonka jälkeen paikalla ollut poliisi huomasi hänen vuotavan verta todennäköisesti itse aiheutetusta haavasta. Gilbert sulki autonsa oven ja kaasutti tiehensä, poliisiraportissa kerrotaan.

– Kun ajoin hänen perässään, sammutin auton valot ja hän kieltäytyi pysähtymästä. Hän ajoi holtittomasti pitkin tietä koko ajan. Lopulta hän kääntyi sivutielle ja pysäytti auton. Hän avasi auton oven. Hän oli yltä päältä veressä. Sitten hän sulki auton oven ja ajoi taas tiehensä, poliisi Bobby Johnson kertoi paikalliselle uutiskanavalle.

Loppuen lopuksi Gilbert saatiin kiinni ja takaa-ajo päättyi lähes 50 kilometrin jälkeen. Hän kertoi kuulleensa radiosta äänen, joka oli käskenyt häntä leikkaamaan peniksensä irti, jotta maailma pelastuisi. Poliisien viimein pysäytettyä hänet, Gilbert pyysi päästä sairaalaan.

Poliisi ei ole vahvistanut sitä, mikä on Gilbertin peniksen tämän hetkinen tilanne ja poimiko joku sen kadulta viedäkseen peniksen sairaalaan.

Lähde: Vice

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos