Olavi Uusivirta sai korona-aikana Taikelta tukia 25 000 euroa. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan Uusivirta tienasi kuitenkin vuosien 2020 ja 2021 aikana yhteensä 303 253 euroa. Nyt...
Kauniit ja rohkeat -sarjasta suomalaisten sydämiin sukeltanut Ridge Forrester eli Ronn Moss, 70, kertoi hiljattain Seiskalle suhtautumisestaan koronaan. Ronn ja hänen vaimonsa Devin DeVasquez asuvat puolet...
Radio Novan juontaja Suvi Hartlin on ollut viime päivinä Thaimaassa Phuketissa nauttimassa talvilomasta. Loma on ollut ilmeisen villi ja hänellä on ollut aikaa nauttia rantafiiliksistä, hedelmistä...
Miss Suomi -kisoista tutuksi tullut Bea Toivonen kertoo Instagramissa, että on sairastunut jälleen koronaan. Hän sairasti koronan aikaisemmin tänä vuonna ja nyt se pamahti päälle uudelleen...
Sirly Ylläsjärven ja Heidi Seikkulan perustama luksusmatkailuun keskittyvä hotelli Aurora Estate on sijainnut Ylläsjärven rannalla jo viisi vuotta. Koronaepidemia on kuitenkin ollut myös vaikeaa aikaa heille....
Laulaja ja musiikin supertähti Billie Eilish kertoi hiljattain The Guardianille, että on sairastanut koronan. Hän sanoi, että tauti alkoi oireilla elokuussa ja että hän sairasti sitä...
Pääministeri Sanna Marinin tukemat koronarajoitukset ilmeisesti koskevat kaikkia muita paitsi häntä itseään. Marin oli viime perjantaina altistunut Pekka Haaviston seurassa koronalle, mutta tämä ei estänyt Sannaa...
Koomikko André Wickström kertoi hiljattain Twitterissä, että oli matkalla Helsinkiin junalla ja astui ravintolavaunuun, jossa häneltä pyydettiin koronapassia. ”Junassa kohti Helsinkiä ja nyt pitää näyttää koronapassia...
Julkkiskaunotar Elena Vikström kertoi ikäviä uutisia Instagramin Tarinat-osiossaan. Hän on nimittäin sairaastunut koronaan. Koronan oireet voivat olla hyvin erilaisia ja siinä missä yksi voi kokea kuumetta...
Joitakin päiviä sitten järjestetty Met Gaala New Yorkissa oli menestys. Punaisella matolla nähtiin monia julkkiksia, joiden joukkoon kuuluivat muun muassa Megan Fox ja Rihanna. Nicki Minajia...
Suomessa on tällä hetkellä meneillään neljäs koronaepidemian aalto, minkä takia ravintola-alalle on asetettu taas uusia rajoituksia. Aukiolojen ja asiakaspaikkojen rajoitukset tekevät ravintolabisneksen pyörittämisestä käytännössä mahdotonta, sillä...
Sointu Borg ja hänen avopuolisonsa räppäri Solonen sairastuivat kumpikin hiljattain kovaan koronaan. Kumpikaan ei ollut vielä saanut rokotuksen toista piikkiä, joten oireet olivat pahat. Nyt Sointu...
Somevaikuttaja Niko Saarinen on sairastunut koronavirukseen. MTV Uutiset jutteli Saariselle tiedustellen hänen vointiaan ja ajatuksiaan. Saarinen kertoi 5. elokuuta saaneensa koronatartunnan. MTV Uutisille hän kertoi oireiden...
Hiljattain Diili-voittaja Sointu Borgin puoliso Tomi Solonen joutui jäämään koronatartunnan takia kotiin karanteeniin. Myös Sointu jäi kotiin ja peruutti kaikki keikkansa. Vaikka Sointu oli itse ensin...
Viime kevään Diili-voittajana tunnettu Sointu Borg on joutunut 14 päivän karanteeniin, sillä hänen avopuolisollaan Tomi Solosella on todettu koronatartunta. Sointu ilmoitti asiasta oman Instagraminsa Tarinat -osiossa,...
Uutta Star Wars: Andor -sarjaa on hiljattain kuvattu Los Angelesissa Disney+ -suoratoistopalvelua varten. Sarja sisältää 12 jaksoa ja se julkaistaan ensi vuoden puolella. Nyt kuvauksissa on...
Jalkapallon EM-kisat ovat täydessä vauhdissa ja Suomikin on pelannut jo kaksi ottelua: Tanskaa vastaan pelattiin viime lauantaina tuloksilla 1-0 Suomelle. Pietarissa pelattu peli Venäjää vastaan päättyi...
Uudet kommentit