Pidetään yhteyttä
Pussit.com

Julkkikset

Seiska: Kaunareiden Ronn Moss kertoi vahvan näkemyksensä koronasta: ”Vakavuutta ja merkittävyyttä on liioiteltu”

Ronn Moss kertoi vahvan mielipiteensä koronasta
AOP

Kauniit ja rohkeat -sarjasta suomalaisten sydämiin sukeltanut Ridge Forrester eli Ronn Moss, 70, kertoi hiljattain Seiskalle suhtautumisestaan koronaan.

Ronn ja hänen vaimonsa Devin DeVasquez asuvat puolet vuodesta Pugliassa Italiassa, jotta heidän ei tarvitse reissata jatkuvasti Kalifornian ja Italian välillä. Ronnilla ja Devinillä on nimittäin tekeillä on uusi villin lännen seikkailu elokuva, jota kuvataan Italiassa vielä kuukausia, ainakin tämän kevään ajan. Ronn kertoo unelmoineensa tällaisen elokuvan tekemisestä aivan pienestä lapsesta saakka.

Ronn kuitenkin kertoi Seiskalle, että pariskunta on koronan takia joutunut viettämään Euroopassa pidempiäkin aikoja ja koti-ikävä on jo ehtinyt kasvaa.

Ronn epäili, että hän itse ei ole kuitenkaan tiettävästi sairastanut koronaa.

”Minulla oli vuosi sitten yskäinen flunssa, mutta ei kummempaa. Uskon, että luonto tarjoaa meille immuniteetin, eikä jokaista vuotavaa nenää tarvitse säikähtää”, Ronn totesi Seiskalle.

Ronnin mukaan koronaviruksen vakavuutta ja merkittävyyttä on liioiteltu, mutta hän pysyy aiheesta muuten varsin harvasanaisena, ja toteaa, että jokainen saa päättää itse mitä aiheesta ajattelee.

”Tässä maailmassa on paljon hyvää ja pahaakin. Ilkeä puoli on edessämme joka päivä. Uskon vahvasti siihen, että maapallon ihmisten pitäisi yhteisenä rintamana nousta nukkemestareiden ohjailemien hallitusten tyranniaa vastaan. Minulla olisi tästä paljonkin sanottavaa, mutta ehkä on parempi antaa jokaisen päättää itse, mihin ja keneen uskoo”, Kaunarit-tähti toteaa.

”Tulevaisuus kertonee sitten aikanaan, mistä pandemiassa oikeasti oli kyse”, hän lisäsi.

Ronn kaipaa jo takaisin Kaliforniaan, mutta innostuu myös Suomen kesästä.

”Kalifornia on kuitenkin meidän molempien koti. Olisi kyllä hienoa nähdä myös Suomen upea kesä!”, Ronn huudahtaa.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by ronn moss (@ronnmoss)

Jos et näe upotusta, voit katsoa sen tästä.

Ronn kertoi myös olevansa onnellinen tässä ja nyt.

”Olen aina ollut tässä hetkessä eläjä. Nautin elämän pienistä asioista, esimerkiksi luonto tekee minut onnelliseksi. Musiikki ilahduttaa minua. Hyvät ihmiset saavat minut hymyilemään. Kun lisäksi tiedän perheeni ja ystävieni ovan terveitä ja voivan hyvin, se antaa minulle iloa ja onnea”, Ronn totesi lopuksi Seiskalle.

Mainos

PitbullSPINS.com tarjoaa: 21 ilmaiskierrosta ilman talletusta

  • Lunasta pelkällä rekisteröitymisellä 21 ilmaiskierrosta 21 Casinolle!
  • Ensimmäisestä talletuksesta jopa 121% bonus 300€ asti
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos

Mainos