Viihde
Sami Hedberg vastaa Miisa Nuorgamin aloittamaan syytökseen seksuaalisesta häirinnästä: ”Väitteet ovat perusteettomia”

Tämän viikon torstaina Miisa Nuorgam kävi sosiaalisessa mediassa keskustelua seksuaalisesta häirinnästä. Hän sanoi, että Sami Hedberg ja Zaani olivat kiertueen aikana ahdistelleet häntä. Hedberg kieltää nyt kuitenkin syytökset.
Miisa kertoo somekanavissaan seuraavaa:
”Olin vuosia sitten duunissa yhden Suomen suosituimman koomikon kiertueella ja siellä oli muutenkin hommat suht sekavia, mutta viimeinen niitti oli seksuaalinen ahdistelu, minkä takia lopetin.”
Twitterissä Miisa kuvaili tapahtumaa näin:
”Ennen keikan alkua kiertueen koomikon frendi, toinen koomikko tuli halaamaan ja samalla tarrasi jalkoväliin kiinni. Väliajalla olin menossa syömään ja sama tyyppi odotti mua bäkkärillä alasti. Keikan jälkeen hän ihmetteli miksi ”mökötän” ja perusteli tarraamistaan refleksillä.”
Iltasanomien mukaan Hedberg vastasi syytöksiin seuraavalla tavalla:
”Hänen kanssaan ei ollut mitään ongelmia, kaikki oli kunnossa. Soitin mun henkilökunnan läpi, ketkä olivat töissä, että onko hän tällaisesta irtisanomisesta kertonut. Soitin kolmelle työntekijälle, ja kaikki sanoivat, että aivan outoa. (Nuorgam) ei ole sanonut sanaakaan tällaisesta aikanaan, eikä tällaista keskustelua ole koskaan käyty läpi.”
Miisa kuitenkin sanoo, että Hedbergin kiellot ovat valheita. Hän julkaisi jopa Twitterissä kuvakaappauksia keskustelusta, jota hän oli käynyt entisen työkaverinsa kanssa:
Kyseinen työntekijä on myös omien sanojensa mukaan kertonut tänään Samin soittaessa olleensa tietoinen tapahtuneista.
Sami siis valehtelee väittäessään, ettei hänen työntekijöistään ole kukaan tiennyt mitään ja siten vihjaamalla, että keksin tämän päästäni. pic.twitter.com/7jLMgDFGk4
— Miisa Nuorgam (@miisanuorgam) June 17, 2021
Seiska sai vielä Hedbergin kiinni ja hän pahoitteli, ettei asia ollut tullut hänen tietoonsa aiemmin.
”Luonnollisesti tällaiset asiat tulisi käydä heti läpi ja on valitettavaa, että kerrottu kokemus tuli näin myöhään tietooni. Minua koskevat väitteet ovat perusteettomia,” Hedberg kommentoi.