Jalkapallo
Karim Benzeman manttelinperijä? – Brassitähti siirtymässä Santiago Bernabeulle?

Brasilialaishyökkääjä, Richarlison, on vaikeassa tilanteessa. Qatarin MM-kisoissa loistaneen pelaajan minuutit ovat jääneet todella vähiin Tottenham Hotspur Stadiumilla. Miehen perässä uutisoidaan olevan ainakin Inter Milan ja Real Madrid.
Evertonissa hyvää jälkeä tehnyt Richarlison päätti jättää viime kauden päätteeksi Goodison Parkin taakseen. Brasilialainen siirtyi 58 miljoonan euron kaupassa Tottenham Hotspuriin, mutta tie avaukseen on ollut tukossa.
Richarlison on puhunut useaan otteeseen julkisesti haastavasta kaudestaan, joka ei jäänyt myöskään entiseltä Spurs-managerilta, Antonio Contelta, huomaamatta.
Vastuu ei ole juurikaan lisääntynyt valmentajanvaihdosten jälkeen, jonka myötä brassitähden uskotaan olevan jälleen suuntaamassa muihin maisemiin.
Italian liigassa pelaava Inter Milan on tarkkaillut Richarlisonin tilannetta jo pidemmän aikaa. Giuseppe Meazzalla vastuuta olisi todennäköisesti luvassa yllin kyllin, mutta taloudellinen puoli on kokonaan toinen asia.
Tuoreiden lähteiden mukaan myös Real Madrid on kiinnostunut tarjoamaan brassille sopimusta.
Karim Benzema alkaa olla uransa ehtoopuolella ja ranskalaistykille kaavaillaan pitkän aikavälin korvaajaa. Santiago Bernabeun rahakirstuissa riittäisi todennäköisesti täytettä Richarlisonin hankkimiseksi ja miehen palkkapyyntökään tuskin tuottaisi ongelmia.
Lähde: 90min
Samankaltaisia uutisia
- Real Madridille loistavia uutisia: Jo toinen joukkueen ikoneista jatkamassa sopimustaan
- Todellinen siirtopommi vireillä: PSG vahvistumassa Englannin maajoukkuetähdellä?
- Huh, mikä matsi Valioliigassa! Liverpool oli tuhria kolmen maalin johdon - Tottenhamin kuoppa syvenee
- Tässäkö ratkaisu Liverpoolin ongelmiin? - Napolin tähti englantilaisten tutkassa
- Viikonlopun nöyryytys oli liikaa - Tottenham-managerille näytettiin ovea
- Isot ovet käymässä: Erik ten Hagin kärsivällisyys koetuksella epävarman supertähden kanssa
- FC Barcelona jäämässä nuolemaan näppejään: Tähtipelaajan hintapyyntö osoittautumassa liian korkeaksi

UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
José Mourinho kommentoi tulevaisuuttaan: ”Haluan jatkaa Roman valmentajana, mutta…”
-
Finaaliin valmistautuvalta West Ham-kapteenilta mielenkiintoisia kommentteja: ”Ollakseni rehellinen…”
-
Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi
-
Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa
-
Entinen ManU-pelaaja varoittaa: ”Perustan on oltava kunnossa”
-
Lähde: Real Madridin tähtihyökkääjä seuraamassa Ronaldon jalanjäljissä – Päätös jo syntynyt
-
Juventuksen pistevähennys-tapaus saatiin viimein päätökseen – Se maksoi seuralle lopulta todella kalliisti
-
Manchester City-tähti vapaata riistaa? – Arsenal, Real Madrid ja FC Barcelona odottavat tilaisuuttaan
-
Valioliigasta pudonneessa seurassa käännetty katseet tulevaisuuteen: ”Me palaamme vielä takaisin”
-
Jatkuuko matka Emiratesille? – Valioliigalegenda ottaa kantaa megastaran mahdolliseen siirtoon
-
Mitä tapahtuu Old Traffordilla? – Takavuosien luottomies lähdössä supertähden tieltä
-
Napolin mestarivalmentaja jättää pestinsä: ”Hän on vapaa mies”
-
Arsenal-tähti valaa uskoa tulevaan: ”Kannattajat puskevat meitä eteenpäin”
-
Valioliigan viimeinen päivä tarjosi jännitystä – Näitä joukkueita ei nähdä ensi kaudella Valioliigassa
-
Kahdelle kolmesta käy huonosti – Mikä joukkue pystyy pelastamaan itsensä Valioliigasta putoamiselta?
-
Bundesliigan pysti jaossa! – Siirtyykö supertähti Real Madridiin Saksan mestarina?
-
ManU-tykki jättämässä Old Traffordin taakseen! – Juventus saamassa vihdoin haluamansa?
-
Liverpoolin tähtihyökkääjän somepostaus herätti huolen: “Olen täysin murtunut”
-
Täyskäännös Harry Kanen siirtosaagassa! – Real Madrid ja Tottenham suunnittelevat jättimäistä vaihtokauppaa
-
PSG luopumassa monivuotisesta palvelijastaan: ”Italialainen haluaa aina palata kotiinsa”
-
José Mourinholta piikki entisen seuransa suuntaan: ”Daniel Levy ei antanut minun voittaa Mestarien liigan finaalia”
-
Manchester United -valmentaja myönsi karun tosiasian joukkueestaan: “Se on tällä hetkellä maksimi”
-
Odottaako Manchester Unitedia Chelsean kohtalo? – Erik ten Hag maalaa uhkaavaa kuvaa
-
Monivuotinen Barca-ikoni jättää seuran – Sopimus puretaan vuoden etuajassa
-
Lähde: Real Madrid kiinnostunut Liverpool-tähdestä: Näkeekö shokkisiirto päivänvalon?
-
Lähde: Cristiano Ronaldo katuu siirtopäätöstään – Löytyykö Euroopasta vielä ottajia?
-
Suurseurojen havittelema Arsenal-lahjakkuus teki päätöksen jatkostaan: “Tämä seura on minun kotini”
-
Mestarien liiga jäämässä sittenkin haaveeksi – Juventukselle määrättiin uusi pistevähennys
-
Real Madrid tähden rasismikohu puhuttaa jalkapallomaailmaa: “La Liga kuuluu rasisteille”
-
Liverpoolin luottopakki uskoo joukkueen uudelleenrakennukseen: “Se on suunnitelmamme”
Mainos

Diandran lookki Helsingin musiikkitalon keikalta loksauttaa leuat: kuin satuhahmo!

Tässäkö ratkaisu Liverpoolin ongelmiin? – Napolin tähti englantilaisten tutkassa

Krista Pärmäkoski jakoi odotetun uutisen – “Tuntuu pahalta”

Somehottis ulkosuihkussa bikineissä: bikinit imeytyvät pakaroiden väliin!

Oliko Ruotsin Euroviisuvoitto röyhkeä plagiointi? Kuuntele kappalevertailut!

Tätä mieltä Loreen on Euroviisujen pistelaskujärjestelmästä: napakka vastaus

Aikuisviihdetähden täydellisyyttä hipova kroppa selfievideolla: huhhuh!

Ruotsalaisen opettajan kroppa saa silmät leviämään: huh, mitä kuvia!

Real Madrid tähden rasismikohu puhuttaa jalkapallomaailmaa: “La Liga kuuluu rasisteille”

Nelli Matulan tyrmäävät oranssit asut: upea kuvasarja!
Mainos
Mainos

Sini Ariellin rohkeat kuvat päätyivät someen: tätä voi odottaa Onlyfansilta

Näin äkäisesti Jere Karalahti kommentoi Susanna Penttilän Onlyfans-uraa

Mia Ehrnrooth esitteli meikin voiman: tältä hän näyttää ennen ja jälkeen meikkiä

Denver Nuggetsille ensimmäinen kiinnitys: ”Emme halunneet antaa sen tapahtua”

Sointu Borgin pinkki mekko tyrmää: ”Kohiseva pläjäys”

Australialaisen Onlyfans-hottiksen minimaalinen mekko paljasti poven: vau!

Somehottis pylly paljaana veneen kannella: kuva someen!

Love Islandin Arabella Chi täysin alastomana somessa: huh, mikä kroppa!

Onlyfans-kuumiksen ruskettunut kroppa kimaltelee auringossa: tulinen kuva!

Sieltä se tuli! Messin tulevaisuudesta saatiin vahvistus
Mainos
Kuumat


Australialaisen Onlyfans-hottiksen minimaalinen mekko paljasti poven: vau!
20-vuotias australialainen surffaaja Bonnie-Lou Coffey saa päät kääntymään niin sosiaalisessa mediassa kuin oikeassa elämässä. Hän on saanut kalastettua itselleen yli...


Somehottis pylly paljaana veneen kannella: kuva someen!
Los Angelesissa asuva somejulkkis Ashley Resch saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut saalistettua itselleen jo yli 1,1 miljoonaa seuraajaa,...


Love Islandin Arabella Chi täysin alastomana somessa: huh, mikä kroppa!
Vuoden 2019 Love Islandista tuttu malli Arabella Chi on saanut lassottua itselleen yli 800 000 seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää...


Onlyfans-kuumiksen ruskettunut kroppa kimaltelee auringossa: tulinen kuva!
Somejulkkis Apollonia Llewellyn saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän on saanut lassottua itselleen yli puoli miljoonaa seuraajaa somessa ja lisää tulee,...


Onlyfans-hottiksen pylly heilui valkoisessa alusasussa: hypnotisoiva video!
Somehottis Francia James saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Kuuma kaunotar on saanut kalastettua itselleen jo yli 11 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Muodokkaan somekuumiksen stringibikinit imeytyivät pakaroiden väliin: kuva!
Somekuumis Samantha Krieger saa seuraajiensa leuat loksahtamaan upeilla kuvillaan. Hän esittelee etenkin mielellään jättimäistä pyllyään, jonka hän läppäisee tiskiin poseeraten...


Playboy-hottis heilutteli melonejaan minimaalisessa topissa: video!
Playboyssa ja Maximissakin taannoin poseerannut miesten päiväuni Ana Lorde ihastuttaa seuraajiaan nykyään sosiaalisessa mediassa ja jättää heidät sanattomaksi upeilla julkaisuillaan....


19-vuotias pyllyjulkkis pelkässä t-paidassa: unohti housut!
19-vuotias teksasilainen pyllykaunotar Tayler Hills saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut lassottua itselleen jo yli 4,6 miljoonaa seuraajaa Instagramissa...


Amerikkalainen DJ täysin alasti somevideolla: pelkkä kevyt paita pepun peittona!
Amerikkalainen DJ Charly Jordan on saanut lassottua Instagramissa itselleen yli 4 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina innokkaasti uutta materiaalia. Charly...


Onlyfans-tähdet alusasuissa kukkakimput käsissään: jestas, mikä video!
Somekuumis Francia James on saanut kalastettua itselleen yli 11 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Hän ihastuttaa seuraajiaan...
Mainos
Urheilu


Denver Nuggetsille ensimmäinen kiinnitys: ”Emme halunneet antaa sen tapahtua”
NBA:n finaalit pyörähtivät käyntiin varhain perjantaina Suomen aikaa. Ilmiömäistä kautta pelaava Denver Nuggets otti ensimmäisen kiinnityksen kukistamalla Jimmy Butlerin johtaman...


Sieltä se tuli! Messin tulevaisuudesta saatiin vahvistus
Lionel Messi jättää PSG:n tämän kauden päätteeksi. Argentiinalainen supertähti nähdään Parc de Princesillä tositoimissa viimeisen kerran lauantaina. Torstaina saatiin vahvistus...


José Mourinho kommentoi tulevaisuuttaan: ”Haluan jatkaa Roman valmentajana, mutta…”
José Mourinhon valmentama AS Roma joutui pettymään karvaalla tavalla, kun Sevilla osoittautui vahvemmaksi Eurooppa-liigan finaalissa. Mourinho kertoi pelin jälkeen olevansa avoimin...


Finaaliin valmistautuvalta West Ham-kapteenilta mielenkiintoisia kommentteja: ”Ollakseni rehellinen…”
West Hamia vielä toistaiseksi edustava Declan Rice, 24, kertoo keskittymisensä olevan vain ja ainoastaan Konferenssiliigan finaalissa. Englantilaisen uskotaan pelaavan viimeistä...


Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi
Päättyneellä valioliigakaudella upeita otteita esittänyt Newcastlen Bruno Guimaraes on siirtohuhujen kohteena. Brassitaiturin perässä on useampi La Liga-seura, mutta kiinnostusta riittää...


Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa
Chelsea ja Manchester City ovat käynnistäneet alustavat neuvottelut Mateo Kovacicin siirtymisestä Etihadille. Lontoolaisjoukkue Chelsean keskikenttäpelaaja, Mateo Kovacic, 29, on herättänyt...


PSG:hen linkitetty huippuvalmentaja nostamassa kytkintä? – Eurooppa-liigan finaalissa hurjat panokset!
Jose Mourinhon jatkon AS Roman peräsimessä uskotaan olevan pitkälti kiinni tänään pelattavan Eurooppa-liigan finaalin lopputuloksesta. Roma-pomo, Tiago Pinto, oli suhteellisen...
Ruoka


Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!
Superhelppo ja nopea pasta puttanesca onnistuu myös aloittelijoilta ja se on näppärä illallinen valmistettavaksi myös kiireen keskellä. Alla olemme jakaneet...


Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!
Helppo ja herkullinen panini valmistuu vain minuuteista ja saat tästä nopean lounaan tai välipalan. Panini voidaan täyttää itselle sopivilla täytteillä,...


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...


Herkullinen kotitekoinen pulla lautaselle tällä reseptillä: klassinen ohje!
Kun pulla tuoksuu kotona, itse kukin tulee paremmalle mielelle. Klassisella pullataikinan ohjeella voit valmistaa erilaisia pullia, kuten Nutella-pullia, sitruunakierrepullia, rahkapullia...


Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!
Superhelppo hapankermakakku syntyy vain muutamalla työvaiheella. Hapankermakakku on erinomainen jälkkäri sekä arkeen että juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta....


Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!
Herkulliset ja maittavat kevätrullat sopivat syötäväksi sellaisenaan tai voit valmistaa ne esimerkiksi riisiruokien tai wokin lisukkeeksi. Ne ovat myös hyvä...


Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia
Gluteeniton leipä on helppo valmistaa myös kotona ja mikäpä olisikaan herkullisempaa tarjottavaa kuin vastaleivottu leipä? Gluteeniton leipä tarttuu helposti käsiin,...


Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
Tomaattinen jauhelihakastike sopii tarjottavaksi esimerkiksi spagetin tai perunoiden kanssa. Sen valmistaminen on helppoa ja sen voi pyöräyttää vain muutamissa minuuteissa....
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- J. Korhonen: Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”
- Sirpa: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko