Manchester Unitedin synkkä alkukausi sai vieläkin synkempää jatkoa tiistaina. Upean viime kauden jälkeen ja kesän huippuhankintojen myötä Manchester United lähti uuteen kauteen kovin odotuksin. Erik ten...
Liverpoolin ja Tottenhamin lauantaisen pelin jälkipyykki jatkuu edelleen. Tottenham korjasi ottelusta pisteet mukaansa 2-1 voiton myötä, mutta pelin tuomarointi sekä erityisesti VAR:in toiminta puhututtavat edelleen. VAR...
Chelsean onnistui nappaamaan maanantaina kauden toisen voittonsa Valioliigassa, kun se kaatoi Länsi-Lontoon derbyssä Fulhamin lukemin 0-2. Chelseaan viime kaudella kovin odotuksin hankittu Mykhaylo Mudryk, onnistui ottelussa...
Brightonin alkukausi on jättänyt kaksijakoisen kuvan. Aktiiviseen hyökkäyspelaamiseen luottava Seagulls-poppoo on ottanut kovia päänahkoja, mutta vastapainona on ollut myös rumia tappioita. Roberto De Zerbi avautuu suojattiensa...
Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja ottelun tuomariston sekä VAR:in toiminta ja...
Antony palaa Manchester Unitedin harjoitteluvahvuuteen. Seura tiedotti päätöksestä perjantaina. Vakavien perheväkivalta syytösten kohteeksi joutunut Antony, palaa Manchester Unitedin harjoitteluvahvuuteen. Brasilialaistähti on ollut joukkueen toiminnasta sivussa syyskuun maajoukkuetauosta...
Manchester Cityn manageri, Pep Guardiola myöntää, ettei ole saanut parasta irti keskikenttäpelaaja, Kalvin Phillipsistä. Englantilainen oli yksi Leeds Unitedin avainpelaajista, mutta on jäänyt pieneen rooliin Guardiolan...
Federico Dimarco vaikuttaa olevan jatkamassa uraansa Inter Milanissa. Serie A:n parhaimpiin laitapuolustajiin lukeutuvan DiMarcon tulevaisuus on puhuttanut ahkerasti, mutta pelit näyttävät jatkuvan Giuseppe Meazzalla. Italialainen laitapuolustaja...
Valioliigassa nähdään tänään yksi kauden odotetuimmista derbyistä, kun Pohjois-Lontoon derbyssä Tottenham ja Arsenal taistelevat pisteistä. Jalkapalloasiantuntija Paul Merson ei anna ottelua ennakoivissa keskusteluissa Tottenhamille juurikaan mahdollisuuksia...
Manchester United on päästänyt edellisen kolmen pelin aikana peräti 10 maalia. Joukkueen manageri, Erik ten Hag myöntää tilanteen olevan kaikkea muuta kuin optimaalinen. Erik ten Hag...
Cristiano Ronaldo palasi Manchester Unitediin kaksi vuotta sitten valtavien odotusten saattelemana. Kuten hyvin tiedetään, tuhkimotarina ei saanut ManU-fanien toivomaa loppua. Unitedin entinen manageri, Ole Gunnar Solskjær kertoo,...
Brightonin Evan Ferguson on noussut kaikessa hiljaisuudessa yhdeksi Valioliigan lupaavimmista hyökkääjistä. Tuoreiden raporttien mukaan Manchester United tavoitteli pelaajaa kesän siirtoikkunan aikana, mutta 50 miljoonan punnan tarjous...
Mestarien liigan A-lohkon kaksi suurinta ennakkosuosikkia, Bayern München ja Manchester United, iskevät yhteen keskiviikkona. Alavireisesti kautensa Valioliigassa aloittanut United lähtee otteluun selvänä altavastaajana. Erik ten Hagin...
Mestarien liigassa nähdään todellista tähtiloistoa keskiviikkona, kun Bayern München saa Allianz Arenalle vieraakseen Manchester Unitedin. Saksalaisten ykköspyssy, Harry Kane odottaa vaikeaa ottelua ManU:n heikosta vireestä huolimatta. Mestarien...
Manchester City lähtee puolustamaan viime kauden Mestarien liiga -titteliään sekä jahtaamaan seurahistoriansa toista Mestarien liiga pokaalia. Pep Guardiolan Manchester City aloittaa tänään Mestarien liigan mestaruuden puolustamisen,...
20 maalia viime kaudella iskenyt Ivan Toney on mahdollisesti päätymässä kauppatavaraksi. Brentfordin päävalmentaja, Thomas Frank arvostaa pelaajaansa korkealle, mutta myöntää, että tämän tulevaisuus on täysin avoinna....
Manchester Unitedin sysimusta alkukausi sai jälleen jatkoa viikonloppuna. Erik ten Hagin miehistö taipui kotonaan rumaan 1-3 tappioon Brightonia vastaan. United-legenda, Peter Schmeichel ei säästellyt entistä joukkuettaan...
Mason Greenwood karisti hiljattain Old Traffordin pölyt kannoiltaan, ainakin toistaiseksi. Kovista odotuksista huolimatta miehen debyytti Getafen paidassa saattaa venyä aiottua pidemmälle. Manchester United teki lopulta odotetun...
Manchester United on jättänyt Jadon Sanchon ulos joukkueen harjoitusvahvuudesta. Seura tiedotti päätöksestä torstaina. Englantilaisen osallistuminen lauantain Brighton-otteluun näyttää epävarmalta. Jadon Sanchon ympärillä vellova epävarmuus on ollut...
Declan Ricen siirtyminen West Hamista Arsenaliin oli yksi kesän suurimmista kaupoista. Englannin maajoukkuemiehen kintereillä oli muitakin ottajia. Rice avautuu nyt seuravalinnastaan medialle. Chelsean akatemiassa jalkapallo-oppinsa saanut...
Jadon Sancho on jäänyt Manchester Unitedissa todella kauas itseensä kohdistuvista odotuksista. Unitedin paidassa 13 Valioliigan mestaruutta voittanut Ryan Giggs myöntää monen muun tavoin olevansa pettynyt Sanchon...
Manchester Unitedin tähtihyökkääjä Antony joutui aiemmin tällä viikolla myrskyn silmään, kun brasilialaistähden entinen tyttöystävä Gabriela Cavallin esitti miehestä vakavia syytöksiä. Gabriela Cavallinin vakavat syytökset muun muassa...
Jesse Lingard on ollut kesästä lähtien vapaa-agentti. Entinen ManU-tähti pelasi viime kaudella Nottingham Forestin paidassa, mutta hänen sopimustaan ei jatkettu. Viimeisten tietojen mukaan Wolverhampton Wanderers on...
Manchester Unitedin raiskauksesta syytetty tähtihyökkääjä Antony tiputettiin Brasilian maajoukkueesta. Brasilian maajoukkuepelaaja sekä Manchester Unitedin tähtihyökkääjä Antony on joutunut kovan myllerryksen keskelle, kun miehen entinen tyttöystävä syytti...
Arsenal ja Manchester United ottivat sunnuntaina yhteen Emiratesilla. Gunnersin 3-1 kotivoittoon päättynyt ottelu on herättänyt runsaasti jälkipyykkiä. Erik ten Hag perusteli Jadon Sanchon puuttumista Unitedin kokoonpanosta....
Valioliigan neljäs pelikierros huipentui suurseurojen Arsenalin sekä Manchester Unitedin kohtaamiseen. Seurojen välisistä otteluista ei historiallisesti draamaa ole puuttunut, eikä joukkueiden uusinkaan kohtaaminen jättänyt varmasti ketään kylmäksi....
Liverpool jyräsi vahvaan 3-0 kotivoittoon Aston Villasta Valioliigassa. Jürgen Kloppin Liverpool jatkaa Valioliigassa tappiottomana napattuaan vakuuttavan 3-0 kotivoiton Aston Villasta. Liverpool piti palloa heti ottelun alusta...
Chelsea kärsi nolon 0-1 kotitappion Valioliigassa Nottingham Forestille. Valioliigan suurseura Chelsea näyttäisi jatkaneen juuri siitä, mihin se viime kaudella jäi. Lontoolaisten viime kausi oli täysi katastrofi...
Lähteet kertovat, että FC Barcelona on tehnyt siirtoikkunan viime hetkillä kaksi todella kovan luokan hankintaa. Atletico Madridin Joao Felixin ja Manchester Cityn Joao Cancelon uutisoidaan siirtyvän...
Manchester Unitedin kerrotaan hankkineen Sofyan Amrabatin siirtoikkunan viimeisillä hetkillä. Pitkään ja hartaasti viritelty siirto saattaa osoittautua Unitedille kultaakin kalliimmaksi. Kolmen vuoden ajana Serie A:ssa pelaavaa Fiorentinaa...
Suomen maajoukkuepelaaja, Glen Kamaran ura jatkuu Englannin mestaruussarjassa. Huuhkajien tähden sopimus pitää hänet Elland Roadilla vuoteen 2027 asti. Skotlannin mahtiseura Glasgow Rangersia viimeisen neljän ja puolen...
Manchester United on päässyt lähteiden mukaan sopuun Tottenham Hotspurin kanssa Sergio Reguilonin pelioikeuksista. Reguilonin on määrä siirtyä Old Traffordille kauden lainasopimuksella, johon kirjattu purku-optio. Vuonna 2020...
Valioliigaseura Tottenham Hotspur suunnittelee lähteiden mukaan valtavaa kaappausta. Lontoolaisseuran kerrotaan olevan valmis lyömään pöytään peräti 100 miljoonan euron tarjouksen Real Madridin Rodrygosta. Tottenham Hotspur hävisi tiistaina...
Saudiarabialaisseurat ovat lisänneet lusikkansa soppaan tämän kesän siirtomarkkinoilla. Lusikan sijaan voitaisiin kai kyllä puhua jo kauhasta, sillä Saudi Arabian Pro liiga on pystynyt houkuttelemaan valtavilla tarjouksilla...
Pelaajauransa viime kesänä päättänyt Cesc Fàbregas valmentaa nykyisin Italian Comon U19 joukkuetta. Espanjalainen paljasti valmentajauransa tavoitteiden olevan Italian ulkopuolella. Lähes 19 vuotisen ammattilaisuran pelannut Cesc Fàbregas...
Manchester Unitedista lähtöpassit saaneen Mason Greenwoodin seuraavasta siirrosta ei ole toistaiseksi varmuutta. Lahjakasta englantilaispelaajaa on linkitetty useampaan suuntaan, mutta valmista ei ole tullut. Hiljattain kantautuneet raportit...
Pierre-Emile Hojberg on menettänyt asemiaan Tottenhamin nokkimisjärjestyksessä. Spursin kerrotaan olevan valmis myymään Tanskan maajoukkuemiehen eteenpäin riittävän korkeaa siirtokorvausta vastaan. Pelaajan palveluksia on tarjottu raportoidusti Manchester Unitedille....
João Cancelolle näyttää vihdoin löytyneen uusi työnantaja. Monipuolisen portugalilaispuolustajan kerrotaan olevan lähellä sopimusta FC Barcelonan kanssa. Manchester Cityssä sivuraiteille ajautuneen João Cancelon ura vaikuttaa olevan jatkumassa uusissa ympyröissä....
FC Barcelonaa edustava Marcos Alonso saattaa liikahtaa kesän siirtoikkunan viimeisten päivien aikana. Espanjalaispuolustaja on lähteiden perusteella ainakin Manchester Unitedin kiikareissa. Valioliigaseura Manchester United haluaa vahvistaa rivejään...
Kuten Uutisankka.com aiemmin uutisoi, Liverpool onnistui nappaamaan kolme pistettä Newcastle Unitedin vieraana. Ratkaisijaksi nousi Darwin Nunez, joka on jäänyt Jürgen Kloppin alaisuudessa vähälle vastuulle. Klopp kommentoi...
Liverpool taisteli kolme pistettä kotiinviemisiksi Valioliigan kolmannella ottelukierroksella Newcastle Unitedin vieraana, Punaiset voittivat jännitysnäytelmän lopulta 2-1. Liverpoolilla oli melkoinen mäki kiivettävänä St. Johns’ Parkilla sunnuntaina. Joukkue...
Aston Villa murjoi Burnleyn nurmen pintaan selkein 3-1 lukemin sunnuntaina. Voitto oli Unai Emeryn miehistölle toinen peräkkäinen katastrofaalisen kauden avauksen jälkeen. Aston Villa aloitti viime kauden...
Englannin Valioliigassa pelataan tänä viikonloppuna kauden kolmas pelikierros. Sunnuntain huippuottelussa yhteen ottavat loistavan kauden viime kaudella pelannut Newcastle United sekä vaisummin viime kaudella esiintynyt Liverpool. Newcastle...
Valioliigassa pelataan lauantaina kuuden ottelun kierros. Yksi päivän mielenkiintoisimmista kamppailuista nähdään Manchester Unitedin ja Nottinghamin välillä. Ottelu käynnistyy klo 17:00. Vaisusti kautensa aloittanut Manchester United saa...
Romelu Lukakun tilanne on puhuttanut pitkin kesää. Inter Milania viime kaudella edustanut hyökkääjä ei vaikuta kuuluvan Chelsean suunnitelmiin. Tuoreiden tietojen mukaan yhtenä mahdollisena ottajana pidetään Jose...
Sofyan Amrabatin uran jatko pysyy edelleen arvoituksena. Fiorentinan keskikenttäpelaaja on jätetty viimeisten tietojen mukaan joukkueharjoitusten ulkopuolelle, joka kertoo omaa kieltään hänen tilanteestaan. Amrabatia on viety huhuissa...
Kuten Uutisankka.com aiemmin kertoi, Manchester United päätti pitkän harkintajakson jälkeen purkaa Mason Greenwoodin työsopimuksen. Vakavista rikoksista epäillyn nuorukaisen seuraavasta työnantajasta ei ole vielä varmuutta, mutta AS...
Liverpoolin valitus Alexis Mac Allisterin lauantaina saamasta punaisesta kortista on mennyt läpi. Liverpoolin tämän kesän yksi tähtihankinnoista, Alexis Mac Allister sai kyseenalaisen tuomion myötä punaisen kortin...
Manchester United on päässyt päätökseen kohujalkapalloilija Mason Greenwoodin tapauksessa. Greenwood ei tule jatkamaan enää seurassa. Mason Greenwood on ollut hyllytettynä Manchester Unitedin kaikesta toiminnasta viime vuoden...
West Ham voitti kotinurmellaan vajaamiehisenä Chelsean maalein 3-1. Chelseassa putsattiin käytäviä kesällä ihan huolella ja joukkuetta laitettiin ronskilla kädellä uusiksi. Viime kauden pettymystä ja surkeaa kautta...
Manchester United joutui maistamaan lauantaina tappion karvasta kalkkia, kun Tottenham Hotspur osoittautui paremmaksi 2-0 kotivoittonsa myötä. Unitedin manageri, Erik ten Hag näki pelissä hyviä elementtejä, mutta...
Uudet kommentit