Jalkapallo
Hurja huhu! – Syrjäyttääkö Benfican superlupaus ManU:n jättihankinnan?

Manchester Unitedin kerrotaan olevan Portugalin liigassa pelaavaa Benficaa edustavan Joao Nevesin kintereillä. Nevesin mahdollinen hankinta saattaisi lähteiden mukaan tarkoittaa Casemiron lähtöä seurasta.
Kuten hyvin tiedetään, Erik ten Hagin luotsaama Manchester United on aloittanut kautensa haastavissa merkeissä. Pelaamisen punainen lanka tuntuu olevan pahemman kerran kadoksissa ja ero sarjan kärkijoukkueisiin näyttää valtavalta.
ManU sai viime viikonloppuna hieman helpotusta vaikeuksiinsa, kun Sheffield United kaatui lukemin 2-1. Erik ten Hag oli tuskin kuitenkaan kovinkaan tyytyväinen kokonaissuoritukseen ja hollantilaismanagerin kerrotaan suunnittelevan uusia hankintoja.
Ten Hagin uskotaan haluavan vahvistaa etenkin joukkueen keskikenttää, joka on tuottanut tällä kaudella runsaasti ongelmia. Casemiro, joka saapui viime vuonna Real Madridista, on ollut kaukana viime vuoden vireestään.
90min kertoo, että brasilialainen on tullut katumapäälle siirtonsa suhteen, jonka myötä hänen jatkostaan ei ole minkäänlaisia takeita.
Ten Hag on raporttien mukaan kiinnostunut Benficassa pelaavasta Joao Nevesistä. Vasta 19-vuotias supertalentti on useamman Euroopan huippuseuran kiikarissa, joten helpolla häntä ei saada Old Traffordille naarattua. Onnistuessaan siirto saattaa kuitenkin aloittaa Casemiron lähtölaskennan.