Pidetään yhteyttä

Formula 1

F1-legenda lyttää entisen tiimitoverinsa: ”Hän vitsaili ostavansa minulle pizzan hyvitykseksi”

Giancarlo Fisichella
AOP

Pitkän F1-uran tehnyt Giancarlo Fisichella ei koskaan päässyt juhlimaan kuljettajien maailmanmestaruutta, mutta menestystä tuli kuitenkin muun muassa Ferrarin ja Renaultin pilttuussa. Mies paljastaa nyt, kenen tiimitoverin kanssa oli kaikkein vaikeinta työskennellä.

Minardilla F1-uransa aloittanut Giancarlo Fisichella muistetaan yhtenä 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun ikonisimmista kuljettajista. Fisichella pystyi tekemään tasaisesti tulosta usean eri valmistajan pilttuussa, kuten muun muassa Renaultilla, joka voitti kaksi peräkkäistä maailmanmestaruutta vuosina 2005 ja 2006.

Vaikka Fisichellan rooliksi jäi yleensä kakkoskuljettajana toimiminen, tuli hän useimmiten hyvin toimeen tiimitoveriensa kanssa. Poikkeus tässä oli kuitenkin Ralf Schumacher, jonka kanssa Fisichella työskenteli Jordanilla vuonna 1997.

– Välini Ralf Schumacherin kanssa eivät olleet parhaimmasta päästä. Hän tunsi itsensä ylivoimaiseksi, vaikka onnistuin päihittämään hänet, Fisichella paljasti.

Italialainen kertoo myös Argentiinan GP:ssä sattuneesta välikohtauksesta.

– Ajoin Argentiinassa toiseksi ja hän kolmanneksi. Hän osui autooni kilpailun aikana ja vitsaili jälkikäteen ostavansa minulle pizzan hyvitykseksi. Sen jälkeen kaikesta tuli vaikeampaa hänen kanssaan.

– Hänen veljensä Michael oli täysin toista maata ja parempi ihmisenä sekä kuljettajana. Minulla oli loistavat välit hänen kanssaan ja jaoimme muun muassa yhteisen intohimon jalkapalloa kohtaan.

Lähde: Crash.Net

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos