Formula 1
Daniel Ricciardon korvaaja heitettiin kovaan paikkaan Hollannin aika-ajoissa: “Rehellisesti sanottuna…”

Liam Lawson pääsee pikahälytyksellä ajamaan F1-debyyttinsä Hollannin GP:ssä, kun nuprukainen korvaa loukkaantuneen Daniel Ricciardon.
AlphaTaurin kuljettajakaksikko näyttää Hollannin GP:ssä hieman erilaiselta, sillä tallin toinen kuljettaja Daniel Ricciardo mursi kätensä perjantain harjoituksissa, eikä pysty ajamaan. Miehen korvaajana ajaa uusiseelantilainen Liam Lawson.
Nuorukainen joutui valmistautumaan lauantain aika-ajoihin pikahälytyksellä, eikä vasta 21-vuotiaalla Lawsonilla ollut helppo työ sateisella Zandvoortin radalla. Tulokaskuljettaja Lawson kommentoi aika-ajojen jälkeen olevansa innoissaan saamastaan mahdollisuudesta, mutta kuvaili F1-debyytiään myös haastavaksi sekä hektiseksi.
– Minulla on ihan hyvä olo. On ollut hyvin hektistä, hän kertoi Sky Sportsille aika-ajojen jälkeen.
– Rehellisesti sanottuna hyvin hankalat olosuhteet. En ole ajanut aiemmin, joten olin melko yllättynyt siitä, miten hyvä pito on, mutta myös miten helppoa on liukastua ja joutua ongelmiin.
Zandvoortin rata on erityisesti märällä kelillä todella haastava ja ohittaminen on radalla vaikeaa. Vaikeuksista huolimatta Lawson suhtautuu tilanteeseensa positiivisesti ja haluaa ottaa mahdollisuudesta kaiken irti saadakseen arvokasta kokemusta.
– Opin niin paljon kuin vain voin. Jos huomenna on kuiva keli, on se ensimmäinen kerta kun ajan kuivalla, joten periaatteessa tämä on suuri oppimisviikonloppu. Toivottavasti voin ottaa siitä paljon irti, nuorukainen kommentoi.
Lawson oli lauantain aika-ajoissa vaikeuksissa ja jäi viimeiseen lähtöruutuun. Ottaen kuitenkin huomioon, että Lawson sai kuulla ajavansa F1-autoa vain 24 tuntia aikaisemmin, osoitti nuorukainen upeaa päättäväisyyttä sekä sopeutumiskykyä.