Pidetään yhteyttä

Viihde

Unelmoitko samanlaisesta mökistä kuin julkkiksilla on?

Unelmoitko samanlaisesta mökistä kuin julkkiksilla on?

Kesällä monet suomalaiset suuntaavat kesämökille. Jopa julkkiksilla on oma paikkansa, mihin he ryntäävät kesäviikonloppuisin rauhoittumaan ja rentoutumaan luonnon keskellä. Onkin hyvin mahdollista, että sinä olet nähnyt sosiaalisessa mediassa monien eri julkisuuden henkilöiden upeat kesämökit ja huvilat, ja alkanut siten unelmoimaan omasta keitaasta.

Vaikka et olisi itse julkkis, tai sinulla ei välttämättä olisi aivan samoja resursseja kuin kuuluisilla henkilöillä, tämä ei silti tarkoita sitä, että unelmasi olisi mahdoton. Päinvastoin, tarvitse vain hieman luovuutta, ja voit löytää todella mahtavia ratkaisuja unelmiesi mökin luomiseen. Joten tutustutaan eri vaihtoehtoihin, jotta voit päästä lähemmäksi unelmiesi kesähuvilaa.

Rahoitusmahdollisuuksia kesämökin hankintaan

Julkisuuden henkilöillä on yleensä enemmän resursseja kuin monilla muilla. Siitä syystä heillä on tietenkin hieman erityinen asema verrattuna moniin muihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meille muille ei olisi erilaisia rahoitusmahdollisuuksia. Esimerkiksi monet, jotka haluavat ostaa oman kesämökin, miettivät lainan hakemista saadakseen rahoituksen. Löytääksesi sopivia lainoja, voit käyttää BetterCompared.com lainalaskuria. Sen avulla voidaan verrata monia eri mahdollisuuksia keskenään, ja siten löytää juuri sinulle sopivin laina.

Lainan hakeminen on tietenkin vain yksi vaihtoehto monista eri rahoitusmahdollisuuksista. Ennen kuin aloitat lainan etsimisen, on hyvin tärkeää, että luot budjetin. Tämän avulla saat hyvin käsityksen siitä, minkä kokoista lainaa sinun tulee hakea, ja mitä muita mahdollisuuksia sinulle oikein on. Käytä siis hieman aikaa tähän prosessiin, ja sitten pääset hauskempiin kohtiin eli itse mökin hankintaan ja sisustukseen.

Hae inspiraatiota julkkiksilta

Jos sinulla on joku lempi julkkis, jonka sisustustyylistä pidät erityisen paljon, voi olla hyvä idea suunnata heidän sosiaalisen median kanaville. Sitä kautta voit löytää nimittäin hyvinkin paljon erilaisia vinkkejä ja inspiraatiota siitä, mitä sinä voisit tehdä mökillä.

Ehkäpä heidän mökillään on erityisen upea värimaailma tai tietynlaisia huonekaluja, jotka iskevät silmään sopivalla tavalla. Sillä, mikä tämä asia on kyseessä ei ole oikeastaan väliä. Niin kauan, että se miellyttää sinua, voit käyttää sitä hyvin mielin inspiraationa.

Pienillä muutoksilla pääsee jo pitkälle

Kannattaa pitää mielessä, että sinun ei tarvitse välttämättä pistää koko kesämökkiä välittömästi uusiksi. Voit halutessasi myös tehdä monia pienempiä muutoksia ja remontteja, ja sitä kautta saada aivan uudenlaista henkeä kesämökille.

Hanki inspiraatiota vaikka sosiaalisen median avulla, tutustumalla lempi julkkisten kesämökkeihin. Sieltä voit nähdä monia erilaisia mielenkiintoisia ratkaisuja, joita voit varmastikin toteuttaa myös omalla kesämökillä. Vaikka jotkut näistä ratkaisuista saattavat olla hyvinkin kalliita, varsinkin jos ne käyttävät paljon erilaisia suunnittelija tuotteita. Voit silti löytää monia tapoja tehdäksesi niistä halvempia, kuin saatat aluksi uskoa.

Lähes kaikilla suomalaisilla on kesämökki

Julkkikset saattavat joskus tuntua olevan aivan eri maailmassa kuin me muut. Silti on joitakin asioita, jotka yhdistävät meitä kaikkia. Lähes kaikilla suomalaisilla on oma kesämökki, ja sen avulla voit tuntea olevasi lähempänä lempi julkkiksia.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos