Julkkikset
Iina Kuustonen timmissä kunnossa Korjaamolla: dieetin takana on erikoinen poikkeus

Fitnees-tähti Iina Kuustonen (37) nähtiin maanantaina häikäisevänä Red Carpet -elokuvafestareiden pressitilaisuudessa. Korjaamolla järjestetty tilaisuus oli suuri tapahtuma, jossa monet Suomen julkkiset näyttäytyivät. Timmissä kunnossa oleva Iina keräsi katseita, eikä syyttä suotta: korallinvärinen mekko, valkoiset kengät ja lumoavat hymy saivat päitä kääntymään.
Seiska kertoo, että Iina kuvaa tällä hetkellä Tampereella Punttikomedia -nimistä elokuvaa. Kuvaukset ovat puolessa välissä ja timmissä kunnossa pysyäkseen hänen on pitäydyttävä tiukassa dieetissä elokuvan takia.
Iina kertoo, että hän ei ole jäänyt kaipaamaan roskaruokaa, kuten pitsaa, sillä hän ymmärtää elokuvan kuvausten vaativan häneltä tätä uhrausta. On kuitenkin yksi asia, jota Iina ei voi olla ilman: suklaa on täytynyt sisällyttää naisen ruokavalioon. Hänen fitness-valmentajansa teki naisen kohdalla poikkeuksen ja sisällytti suklaan ruokavalioon – kohtuudella tietysti.
Iina sanoo myös, että kuvausten jälkeen hän aikoo keskittyä syömiseen, perheen kanssa olemiseen ja mökkeilyyn. Luonnon helmassa Iina nähdään kuitenkin myös arkena, sillä hän lenkkeilee Pyynikin metsissä ja jopa Pyynikiin portaat ovat tulleet hänelle hyvin tutuiksi.
Katso häikäisevä kuva Iinasta alta.

Iina Kuustonen häikäisi upeassa mekossaan / AOP
Samankaltaisia uutisia
- Huonoja uutisia Leijonille! - NHL-tähden MM-kisat vaarassa
- Iina Kuustosen moottorisahapäivitys kauhistutti seuraajat: "Älä tee tuota"
- Iina Kuustosen upeat kuvat Lapista: yksi kuva kummastuttaa
- Auri Kananen kertoi kirjassaan suurimmasta siivousurakastaan: video suorastaan puistattaa
- Leijonien kotikisat eivät kiinnosta suomalaisia? - Tuhansia lippuja MM-kisoihin myymättä
- Lisää NHL-vahvistuksia Leijonien MM-joukkueeseen!
- IL: Henna Kalinainen sairaalassa vakavasti sairaana: "Keskittyminen meni hengittämiseen"
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Iina Kuustosen moottorisahapäivitys kauhistutti seuraajat: ”Älä tee tuota”
-
Iina Kuustosen upeat kuvat Lapista: yksi kuva kummastuttaa
-
Näyttelijä Minka Kuustosen kalenteri näyttää tyhjää: etsii avoimesti töitä sosiaalisessa mediassa
-
Iina Kuustonen uudessa elokuvassa: viikon päästä tämä leffa on ensi-illassa
-
Iina Kuustosen talvinen terveyskikka: ”Tästä ei ihan kaikki mahdu”
-
Iina Kuustosen työpaikalla kummallinen hetki: seuraajat vinoilivat
-
Huippukuntoon itsensä treenannut Iina Kuustonen heittää kovan työn mäkeen: näin hän jatkaa elämäänsä
-
Iina Kuustonen treenasi itsensä uskomattomaan kuntoon lyhyessä ajassa: fitnesskuvat elokuvan kuvauksista ovat uskomattomia
-
Kuva Ivalo-sarjan kulisseista sai seuraajat nauramaan vedet silmissä – katso huumorintajuinen otos
-
Iina Kuustonen huimassa kunnossa Punttikomedian kulisseissa: mitkä muskelit!
-
Seiska: Iina Kuustonen kyseenalaisti näyttelijän työn – ”Pitäisikö olla jokin toinen ammatti?”
-
Mikko Kuustosen pahin painajainen: Iina-tytär nappasi kuvan, joka sai seuraajat höröttelmään
-
Iina Kuustonen festareilla kipsin kanssa: bailasi niin, että kipsi meni rikki
-
Minka Kuustonen kiitteli katastrofia – palasi kotiinsa ja innostui tavallisesta asiasta
-
Iina Kuustosen julkaiseman kuva vessanpöntöltä nostatti kyyneleet silmiin: kommenttiryöppy!
-
Punttikomedian traileri on julkaistu! Iina Kuustonen tähdittää hauskaa kuntosalikomediaa
-
Iina Kuustonen kummallisissa asennoissa sosiaalisessa mediassa – päätä huimaa
-
Iina Kuustonen lintsasi koulusta: bikinikuva päätyi Hesariin – ”Jos aiotte lintsata koulusta, ei kannata antaa haastatteluja”
-
Iina Kuustonen näyttää upealta leffan kulisseissa: leffa paketissa, dieetti purkissa!
-
Iina Kuustonen aloitti tiukan treenin uusinta elokuvarooliaan varten – salilla mukana myös kuumaa seuraa
Mainos

Crista Jaatinen ja Mrs Koriste tissivideolla: nyt on jo härskiä!

Playboy-malli puki päälleen alusvaatteet ja hypähteli kameralle: kurvit vain heiluvat!

Miley Cyrus juhli Flowers-kappaleen Spotify-menestystä kultaisessa uimapuvussa: kuvat!

BB-Kati söi Mäkkäriruokaa viikon ajan: tämä oli lopputulos

Sanna Marin sai kunniatohtorin arvon New Yorkissa: upeat kuvat!

Miljoonien seuraama somekuumis aurinkoa ottamassa: pylly vain kiiltää!

Sabina Särkän hulppeat lomakuvat Espanjasta: mukaan livahti myös biksukuvia

Sara Chafakin tyylikkäät lomakuvat Kreikasta: vau!

Kotitekoinen sinappi grilliruoan ja burgereiden kaveriksi: helppo ohje!

Näin Evelina vietti synttäreitään: mittariin kilahti 28 vuotta
Mainos
Mainos

Playboy-kurvitar twerkkasi niin, että pakarat läpsähtelivät: katso video äänen kanssa!

Somekaunotar täysin alastomana videolla! Poistetaanko tämä video?

Onlyfans-hottiksen jättimäinen pylly pursuilee alusasusta: jäätävät kuvat!

Suomalainen Playboy-hottis seksikkäänä lentoemona: kuva!

Uskomatonta! – ManU:n pelaaja jälleen rajujen syytösten kohteena

Syövästä parantunut Jucci Hellström aikoo saada lihaksensa takaisin: katso kuva!

Joel Harkimon hulvaton video Jannista saa seuraajat nauramaan vedet silmissä

Mikro mutakakku viidessä minuutissa: superhelppoa herkkua!

Näin näyttävästi Erika Vikman valmistautuu festarikesään: kuumat kuvat!

Superhelppo ja täyttävä kanariisivuoka: yksinkertainen ohje illallisen valmistukseen
Mainos
Kuumat


Playboy-kurvitar twerkkasi niin, että pakarat läpsähtelivät: katso video äänen kanssa!
Somekaunotar Ana Lorde loksauttaa seuraajiensa leuat vähän väliä julkaisemalla materiaalia, jossa hän esittelee paljasta pintaa. Playboyssa ja Maximissakin taannoin poseerannut...


Somekaunotar täysin alastomana videolla! Poistetaanko tämä video?
Somekuumis ja Onlyfans-hottis Jill Hardener esittelee mielellään paljasta pintaa somessa varsin estottomasti. Jo reilu 4,7 miljoonaa seuraajaa itselleen kerännyt Playboy-kuumis...


Onlyfans-hottiksen jättimäinen pylly pursuilee alusasusta: jäätävät kuvat!
Pennsylvaniasta kotoisin oleva hottis Samantha Gangewere ihastuttaa seuraajiaan somessa julkaisemalla usein kuumaa kuvamateriaalia. Hän on saanut kalastettua itselleen yli 2...


Suomalainen Playboy-hottis seksikkäänä lentoemona: kuva!
Savonlinnalainen Onlyfans-hottis Pasha Pozdniakova oli ensimmäinen suomalainen pluskoon malli, joka pääsi poseeraamaan taannoin Playboyn sivuilla. Pasha toimii nykyään somevaikuttajana ja...


Onlyfans-hottis läpinäkyvässä alusasussa: kriittiset paikat paistavat läpi!
Somejulkkis Jessy Ren on saanut saalistettua itselleen miljoonia seuraajia somessa kahdella eri Instagram-tilillään. Jessyllä on myös oma Onlyfans-tili, jossa hän...


Amerikkalais-DJ bikinineissä joka paikassa – jopa auton takapenkillä!
Amerikkalainen DJ Charly Jordan ihastuttaa seuraajiaan sosiaalisessa mediassa julkaisemalla usein paljastavaa materiaalia. Charly on saanut lassottua itselleen yli 4,6 miljoonaa...


Aikuisviihdetähti heilutteli silikonipeppuaan videolla: tämä saa silmät vietereiksi!
Unkarilainen aikuisviihdetähti Aletta Ocean on palkittu näyttelijä, joka on saanut lassottua itselleen jo yli 5 miljoonaa seuraajaa ja lisää vain...


Onlyfans-malli nosti topin tissien yli: kuuma kuva Onlyfans-livestä
Sometähti Violet Summers saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän on saanut lassottua Instagramissa itselleen yli 13 miljoonaa seuraajaa, joiden määrä vain...


Näistä pikkubiksuista lipsahtaa! Povipommin tissit pursuilevat estottomasti
Povekas somejulkkis Grace Boor saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän nimittäin julkaisee usein rintavia kuvia Instagramissa poseeraten pienissä bikineissä ja niukoissa...


7 miljoonan seuraama somehottis vilautteli pyllyä julkisella paikalla: kuvat!
Somehottis Faith Lianne on saanut kalastettua itselleen jo yli 7 miljoonaa seuraajaa somessa ja lisää tulee, sillä hän julkaisee usein...
Mainos
Urheilu


Uskomatonta! – ManU:n pelaaja jälleen rajujen syytösten kohteena
Manchester Unitedia edustava Antony on vakavien syytösten kohteena. Brasilialaisen entinen seurustelukumppani, Gabriela Cavallin väittää ManU-pelaajan käyttäytyneen väkivaltaisesti häntä kohtaan heidän...


Lionel Messin isä väläytti yllättävän mahdollisuuden supertähden tulevaisuudesta – “Se on vaihtoehto”
Lionel Messin siirtosaagassa lähestytään huipennusta. Argentiinalaisen isä väläytti maanantaina, että paluu Barcelonaan voisi sittenkin olla mahdollinen. Lionel Messin siirtohuhut ovat...


Raskaansarjan jättiläisten välillä kipinöi: ”Voisin tyrmätä sinut 15 tuopin jälkeen”
Tyson Furyn ja Francis Ngannoun välille on viritelty huippukohtaamista jo pidemmän aikaa. Toistaiseksi mitään ei olla lyöty lukkoon, mutta miesten...


Real Madrid suunnittelee sensaatiomaista temppua: City-tähti empii jatkoaan
Erling Haaland on ollut yksi kuluvan jalkapallokauden sensaatioista. Supertähti on pysynyt vaitonaisena jatkonsa suhteen. Manchester Cityn kerrotaan toivovan mahdollisen triplamestaruuden...


Valtteri Bottas myönsi karun tosiasian Barcelonan GP:stä: “En pystynyt haastamaan ketään”
Valtteri Bottaksen kilpailusta Espanjan Barcelonassa ei paljoa ilonaiheita revitä. Suomalainen romahti kilpailussa täysin ja ylitti maaliviivan sijalla 19. eli toiseksi...


Nyt se on virallista! – Real Madridin tähtihyökkääjä lähtee: “Ansainnut oikeuden päättää tulevaisuudestaan”
Karim Benzeman tulevaisuudella on spekuloitu jo pitkään ja huhuissa on soudettu edes takaisin useita kertoja. Nyt huhuille saatiin kuitenkin päätös,...


Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”
Florida Panthersin suomalaissentteri Anton Lundellin mukaan on yksi osa-alue, jolla erityisesti joukkueen on oltava parempi. Suomalaisittain nähtiin hienoa edustusta NHL:n...
Ruoka


Mikro mutakakku viidessä minuutissa: superhelppoa herkkua!
Kun mielesi tekee jotain makeaa, voit valmistaa mikro mutakakun vain muutamassa minuutissa. Mikro mutakakku on helpoista helpoin ja näppärä jälkkäri,...


Superhelppo ja täyttävä kanariisivuoka: yksinkertainen ohje illallisen valmistukseen
Superhelppo kanariisivuoka onnistuu myös aloittelevilta kokeilta ja sen pyöräyttämisessä ei mene kauaa. Uunissa kypsyvä maukas kanariisivuoka tarvitsee vain vajaa puoli...


Maittava mansikkapirtelö vain 15 minuutissa: superhelppo ohje!
Mansikkapirtelö on erinomainen herkku, jälkkäri tai välipala, jonka valmistaminen on superhelppoa. Valmistukseen tarvitaan vain pari ainesta sekä tehosekoitin. Mansikkapirtelö valmistuu...


Kotitekoinen tomaattikastike pizzaan – tällä helpolla ohjeella onnistut
Kotitekoinen tomaattikastike pizzaan on helppo valmistaa ja siinä menee vain noin 15 minuuttia. Jos tomaattikastike pizzaan jää siis kaupan hyllylle,...


Herkulliset juustosämpylät superhelpolla ohjeella: tällä ohjeella onnistut!
Maukkaat ja herkulliset juustosämpylät valmistuvat kotona superhelpolla ohjeella. Juustosämpylät kannattaa tarjoilla lämpimänä ja uunituoreena esimerkiksi voin tai kinkku-juustopäällisen kanssa. Alla...


Mansikka valkosuklaa juustokakku jälkkäripöytään tällä ohjeella
Juustokakut ovat helppoja kakkuja, joiden valmistamiseen ei tarvita uunia. Mansikka valkosuklaa juustokakku on jälkkäripöydän timantti ja se on monille maistuva...


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Harri leränen: Erna Huskon pyllykuva sai epämiellyttävää huomiota: ”Onks sussa mitään muuta…”
- ilariv: IL: Cha cha cha-biisi teki historiaa!
- Akrasia: Amerikkalais-DJ bikinineissä joka paikassa – jopa auton takapenkillä!
- Akrasia: Aikuisviihdetähti heilutteli silikonipeppuaan videolla: tämä saa silmät vietereiksi!
- Outi: Taiteilija Katariina Sourin taiteteos Käärijästä loksauttaa leuat: katso kuva!
- Mauri. Pesonen: Joel Harkimo avautui vaalipettymyksestään: ”Painettiin hommia aamusta yöhön…”
- U. Lehtonen: Podcast: Sointu Borg kertoo saamastaan seksitaudista: ”Leviää kuin rutto”