Pidetään yhteyttä

Viihde

Daniel Craigin kunto-ohjaaja kertoo: näin Craig treenasi saadakseen James Bondin vartalon

Näin Daniel Craig treenasi Bondin rooliin
AOP

Daniel Craig (53) on näytellyt jo viidessä James Bond -elokuvassa. Hän esiintyy taas uusimmassa Bond -elokuvassa nimeltään 007 No Time to Die. Craigin treenattu vartalo ei ole jäänyt keneltäkään huomiotta – nyt hänen kunto-ohjaajansa Simon Waterson kertoo, miten Craig pääsi James Bond -kuntoon.

Hänen uusi kirjansa Intelligent Fitness julkaistaan ensi vuoden alussa. Kirjassa Craig kiittelee vuolaasti Watersonia hänen avustaan ja sanoo, ettei olisi pystynyt treenaamaan Bondin rooliin ilman häntä.

”Ilman Simonin ohjausta ja apua en olisi pystynyt näyttelemään James Bondina 15 vuotta,” Craig toteaa kirjassa.

Kirjan lukijat pääsevät myös näkemään, miltä 007:n salilla näyttää.

Waterson tietää, kuinka rankkoja elokuvaroolit ovat: hän on auttanut monia näyttelijöitä treenaamaan tavoitteitaan varten.

”En vieläkään voi uskoa fyysisiä tuloksia, joita hän saavutti. Se osoittaa, miten tahdonvoimalla ja omistautumisella voi saavuttaa mitä tahansa,” Waterson sanoo.

Treenaamisen lisäksi Waterson keskittyi 007:n ruokavalioon. Aamiaiseen kuuluin muun muassa eurkumashotin, avokadoa, täysjyväleipää, munia sekä mustaa kahvia. Waerson sanoo hänen uuden oppaansa sopivan ihan kaikille, niin aloittelijoille kuin kokeneille liikkujille.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos