Kamppailulajit
Mestari vaihtoon! – UFC:ssä todellinen jättiyllätys: ”En halunnut, että tästä tulisi tylsä ottelu”

UFC:n kääpiösarjan mestaruusvyö vaihtoi omistajaa viikonloppuna, kun Sean O’Malley voitti Aljamain Sterlingin teknisellä tyrmäyksellä. Sterling puhui ottelun jälkeen medialle ja kertoi tappioon johtaneista tekijöistä.
Viikonloppuna käydyn UFC 292:n pääotteluna nähtiin huippukiinnostava Aljamain Sterlingin ja Sean O’Malleyn välinen koitos. Ottelun panoksena oli kääpiösarjan mestaruus ja lopulta vyö vaihtoi omistajaa.
O’Malleylle ei annettu ennakko-arvioissa juurikaan mahdollisuuksia, mutta mies puolustautui taitavasti Sterlingin alasvienneiltä ja voitti ottelun toisessa erässä teknisellä tyrmäyksellä.
Sterling kertoi kamppailun jälkeen ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta ottelemiseensa, mutta lähetti myös kehut vastustajalleen.
– En halunnut, että tästä tulisi tylsä ottelu. Olisin voinut pysyä etäällä ja pelata varman päälle, mutta silloin olisin joutunut kritiikin kohteeksi.
– Hän (O’Malley) pysyi kurinalaisesti ottelusuunnitelmassaan ja minä yritin tehdä tästä viihdyttävämpää fanien näkökulmasta ajatellen.
– Olemme nähneet joitain tylsiä otteluita, joissa kumpikaan ottelija ei halua tehdä aloitetta pelätessään virheitä. Minä tein virheen, jonka Sean hyödynsi. Hänen jalkatyönsä oli paremmalla tasolla kuin osasin odottaa. Hän teki muutaman asian erittäin hyvin.
Lähde: BJ Penn