Jääkiekko
NHL-seuralle loistavia uutisia: Sveitsiläispistelinko pitkään jatkosopimukseen!

NHL-joukkue New Jersey Devils on saanut Timo Meierin jatkosopimuksen maaliin. 40 maalia päättyneellä kaudella mättäneestä sveitsiläistähdestä oli tulossa vapaa-agentti heinäkuun alussa.
New Jersey Devils on saanut viime aikoina runsaasti hyviä uutisia sopimusrintamalta, kun joukkue on kiinnittänyt muun muassa Jesper Brattin ja Erik Haulan pitkillä diileillä. Nyt myös pitkään valmisteltu Timo Meierin jatkopahvi on vihdoin saatu maaliin.
Sveitsiläisen uusi sopimus on kahdeksan vuoden mittainen ja 70, 4 miljoonan dollarin arvoinen. Diili takaa voimahyökkääjälle noin 8,8 miljoonan vuosiansiot.
San Jose Sharksin vuoden 2015 ensimmäisen kierroksen varaus on pelannut taalaliigassa yhteensä 330 runkosarjaottelua tehoin 163+167. Pudotuspeleissä pisteitä on kertynyt 46 ottelun aikana 23 (9+15).
Devilsin runko ensi kautta ajatellen alkaa olla suhteellisen hyvin kasassa, kun myös Bratt ja Haula päättivät jatkaa uraansa Prudential Centerillä. Joukkueen GM, Tom Fitzgerald kertoi tekijöistä onnistuneiden sopimusneuvotteluiden takana.
– Meillä riittää paljon tarjottavaa pelaajille ja kaikki puitteet ovat kunnossa. Me pystymme laittamaan jäälle erittäin kilpailukykyisen joukkueen ja pelaajat haluavat sitoutua tänne.