Jääkiekko
NHL-seuralta jättiluokan kaappaus! – ”Tilaisuus todistaa heidän olleen väärässä”

Kevin Hayes treidattiin tiistain aikana Philadelphia Flyersistä St. Louis Bluesiin. Masentavasti viime vuosien aikana pelannut Flyers sai vastineeksi ensi vuoden draftin kuudennen kierroksen varauksen.
Neljä vuotta sitten Stanley Cupin voittoa juhlinut St. Louis Blues vahvisti tiistaina rivejään Kevin Hayesilla. Kokenut yhdysvaltalainen siirtyy St. Louisiin Philadelphia Flyersista oltuaan päättyneellä kaudella joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja 54 pisteellään.
Kausi oli Flyersille jälleen kerran odotetun vaikea, mutta Hayesin hyvät otteet poikivat miehen uran ensimmäisen valinnan All Star-tapahtumaan.
Hyökkääjä oli hyvillä mielin siirron varmistumisen jälkeen.
– Olen todella innoissani päästessäni uuteen joukkueeseen. En ole missään vaiheessa menettänyt uskoani omiin kykyihini. Olen ollut liigassa yli 10 vuotta ja tiedän, millä tavalla pystyn auttamaan joukkuettani.
– Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa Phillystä, seuran valmentajista tai taustahenkilöistä. Kauden edetessä kävi kuitenkin selväksi, että meillä oli varsin erilaiset tulevaisuudennäkymät.
– He halusivat kulkea eri suuntaan. Nyt minulla on edessäni jälleen uusi alku, josta saan runsaasti motivaatiota. Minulla on tilaisuus todistaa heidän (Philadelphia) olleen väärässä.