Pidetään yhteyttä

Jääkiekko

NHL-hyökkääjän tilanne edelleen auki: Saako heittopussi haluamansa?

Shane Pinto
AOP

Ottawa Senatorsissa ollaan luottavaisin mielin sen suhteen, että Shane Pinto allekirjoittaa lähiaikoina seuran tarjoaman diilin. 22-vuotias Pinto on edelleen rajoitettu vapaa-agentti.

Shane Pinton sopimustilanteeseen ei olla edelleenkään saatu varmuutta. Kahden edelliskauden ajan Ottawa Senatorsissa kiekkoilut Pinto on tällä hetkellä ilman sopimusta. Senatorsin general manager, Pierre Dorion on silti luottavainen uuden sopimuksen syntymisen suhteen.

– Puhelimeni on soinut ahkerasti ja olemme keskustelleet aika paljon viimeisten päivien aikana. Toivomme saavamme kaiken valmiiksi. Haluaisimme saada Shanen mukaan harjoitusleirille niin pian kuin mahdollista, mutta tässä on kyse prosessista.

– Tiedämme, että fanimme haluavat hänet tänne ja niin haluamme mekin. Hän (Pinto) toivoo samaa itsekin, joten teemme yhdessä töitä sen eteen. Toivottavasti löydämme ratkaisun ennemmin tai myöhemmin.

Pinto varattiin NHL:ään Senatorsin toimesta vuoden 2019 varaustilaisuuden toisella kierroksella. Keskushyökkääjä kuului viime kaudella joukkueensa parhaimmistoon tehden 35 (20+15) tehopistettä 82 runkosarjaottelun aikana.

Senators jäi Atlantin divisioonan kuudennelle sijalle, joka tarkoitti pudotuspelien jäämistä haaveeksi kuudetta kertaa peräkkäin.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos