Jääkiekko
Kari Jaloselle pedataan huippupestiä! – Tästä syystä mies ei huhujen mukaan ole tarjoukseen tarttumassa

Tsekin suurseura HC Kometa Brno haluaa lähteiden mukaan Kari Jalosen seuraavaksi valmentajakseen.
Kari Jaloselle on lähteiden mukaan tarjottu valmentajan paikkaa Tsekin jääkiekkoliigon historian menestyneimmässä seurassa Kometa Brnossa.
Konkarivalmentaja on Tsekissä tunnettu, sillä hän valmensi maan maajoukkuetta kaksi edellistä kautta. Jalonen ehti johdattaa Tsekin MM-pronssille keväällä 2022, ennen kuin sai viime kesäkuussa potkut heikon MM-turnauksen jälkeen.
Tsekkiläisen sivuston Isportin tietojen mukaan Jalonen olisi Kometa Brnon omistajan Libor Zabranskyn ykkösvaihtoehto joukkueen uudeksi päävalmentajaksi ja Zabranskyn olisi lähteiden mukaan jo lähestynytkin suomalaista tarjouksella.
Zabransky toimi Jalosen apuvalmentajana Tshekin maajoukkueessa edellisten kahden kauden aikana, joten kaksikko tuntee toisensa hyvin.
Kulisseista kantautuu myös epäilyksiä, joiden mukaan siirto olisi kuitenkin jäämässä epätodennäköiseksi. Huhujen mukaan Jalonen olisi edelleen tulistunut myrskyisästä lähdöstä Tsekin maajoukkueen peräsimestä, minkä vuoksi mies ei pestiin haluaisi tarttua.
– Se ei ole lainkaan realistista, Jalosen hyvin tunteva lähde totesi.
Brnon alkukausi Tsekin liigassa on ollut huonoin mahdollinen. Joukkue on hävinnyt kaikki neljä ensimmäistä otteluaan varsinaisella peliajalla, mikä johti joukkueen päävalmentajan Patrik Martinecin lähtöön.
Joukkue voitti kaksi mestaruutta putkeen vuosina 2017 ja 2018, mutta sen jälkeen trendi on ollut laskeva.
Jalosta huhuttiin myös Jukka Jalosen korvaajaksi Leijonien päävalmentajaksi, mutta tuohon pestiin valittiin lopulta Antti Pennanen.