Pidetään yhteyttä

Jääkiekko

Jussi Ahokas hehkuttaa huippupestiään Pohjois-Amerikassa ja avaa NHL-unelmaansa: “Sain jalkaa oven väliin”

Jussi Ahokas Kitchener Rangersin päävalmentajaksi
AOP

Suomalaisvalmentaja Jussi Ahokas on saanut huippupestin Pohjois-Amerikasta. Mies siirtyy 2+2 vuotisella sopimuksella OHL:n suurseuroihin kuuluvan Kitchener Rangers päävalmentajaksi.

– On mahtava juttu, että pääsin nyt tänne OHL:ään ja näkemään kanadalaisen pelin ja kulttuurin, Jussi Ahokas intoili uudesta pestistä.

Juniorisarja OHL on arvostettu sarja ja Ahokas on pestistä todella innoissaan. Mies paljasti myös NHL-haaveensa ja uskoo Kitchener-pestin olevan senkin kannalta nappivalinta miehelle.

– Tiedän, kuinka arvostettuja nämä sarjat täällä ovat. Voi sanoa, että organisaatiot ovat kuin liigajoukkueita. Esimerkiksi Kitchener toimii kuin iso liigaorganisaatio.

Kaksi edellistä kautta Ahokas valmensi Turun TPS:ää, mutta päättyneen kauden lopuksi mies sai kenkää. Ahokas on valmentanut myös Suomen nuorten maajoukkueissa. Miehestä tulee uuden pestin myötä ensimmäinen OHL:n eurooppalainen päävalmentaja.

– Ei ole eurooppalaisia hirveästi tänne päässyt, ja nyt sain ennen kaikkea jalkaa oven väliin ja pääsen auttamaan Kitcheneriä.

Mies lähteekin innoissaan rakentamaan omaa valmennustyyliään joukkueeseen.

– Tämä on hieno mahdollisuus siinäkin mielessä, että täällä voi oppia paljon uutta. Meillä on Suomessa vähän väärä mielikuva, että peli täällä ei olisi niin taktista, Ahokas tuumi.

– Täällä se on vaan vähän erityylistä, kun pyritään pelaamaan nopeammin.

Ahokkaan sopimus sisältää NHL- ja AHL-optiot, eli tilaisuuden tullen miehen on mahdollista tarttua tarjouksiin näistä sarjoista.

– En mene asioiden edelle. Jos täällä tekee asiat hyvin, sitten on mahdollisuus päästä varmasti eteenpäin, mies totesi.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos