Pidetään yhteyttä

Formula 1

Mercedeksen sisällä kiehuu? – ”Suurin kilpakumppanisi on aina tallitoverisi”

Toto Wolff
AOP

Mercedes-tallin kuljettajien välillä on kipinöinyt viime viikkojen aikana yllin kyllin. Tallipäällikkö, Toto Wolff vakuuttaa Lewis Hamiltonin ja George Russellin tulevan kuitenkin hyvin toimeen keskenään.

Formula 1:n kestomenestyjiin lukeutuvan Mercedeksen pilttuussa on vaikuttanut olevan viime viikkoina ongelmia. Lewis Hamilton ja George Russell ovat olleet aavistuksen tukkanuottasilla Toto Wolffin ollessa sivussa polvileikkauksen takia.

Wolff on palannut jälleen normaalisti sorvin ääreen ja mies vakuuttaa, ettei tiimin kuljettajien välillä ole ongelmia. Mies myöntää kuitenkin samaan hengenvetoon, että tilanne on vaatinut vakavia keskusteluja.

– Olemme joutuneet käsittelemään joitakin epämieluisia tilanteita. Olemme myös menettäneet paljon pisteitä, jonka molemmat kuljettajamme tietävät varsin hyvin.

– Toisinaan tällaisten asioiden läpikäyminen saattaa auttaa tulevaisuutta ajatellen. He (Hamilton ja Russell) ovat ammattikuljettajia, joiden tehtävä on ajaa kilpaa. Suurin kilpakumppanisi on aina tallitoverisi, joten en ole tilanteesta huolissani. Olen jälleen mukana.

Hamilton on ollut tällä kaudella Russellia nopeampi. Brittitähti on kokonaispisteissä kolmantena Red Bullin kaksikon Max Verstappenin ja Sergio Perezin jälkeen. Verstappen varmisti maailmanmestaruutensa jo hyvissä ajoin.

Lähde: Total Motorsport

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos