Formula 1
Entisen maailmanmestarin virhe maksoi Bottakselle koko kisan: “Fernando hyökkäsi sisäpuolelta”

Pelti rytisi heti Las Vegasin tapahtumarikkaan GP:n avausmutkassa. Yhtenä suurimpana kärsijänä tapauksessa oli valitettavasti Alfa Romeon Valtteri Bottas, jonka kisa meni tilanteen takia pipariksi.
Valtteri Bottas pääsi loistavalta paikalta seitsemännestä ruudusta sunnuntaiaamuna Suomen aikaa käytyyn kisaan matkaan. Suomalaisen ilta meni kuitenkin jo heti radan ensimmäisessä mutkassa pilalle.
Turhan optimistisena mutkaan tullut Aston Martinin Fernando Alonso jarrutti liian myöhään ja entisen maailmanmestarin auto pyörähti suoraan Bottaksen eteen. Bottaksella ei tilanteessa ollut paljoa tehtävissä ja suomalaisen auto otti tilanteessa osumaa takaapäin.
– En ole nähnyt sitä vielä TV:stä. On katsottava mitä tapahtui. Menetin auton hallinnan. En tiedä, jäinkö kahden auton väliin tai olinko siinä tilanteessa yksin, Alonso kertasi heti kisan jälkeen.
– Luulin kisan olevan ohi, kun näin Alfa Romeon ja autoni keula oli kohti väärää suuntaa, mies myönsi.
Bottas joutui heti kisan alkuun varikolle ja valahti koko joukon viimeiseksi. Sieltä suomalainen ei enää päässyt nousemaan vaan ajoi ruutulipulle maaliin päässeistä viimeisenä, sijalla 17.
Bottas myönsi, että avausmutkan kolaroinnin jälkeen ei paljoa enää ollut tehtävissä kisan pelastamiseksi.
– Fernando hyökkäsi sisäpuolelta ja spinnasi. Jäin siihen jumiin ja jouduin jarruttamaan. Joku takaa osui takapäähäni ja diffuusori meni siinä aika hajalle. Katselin autoa kisan jälkeen – aika isoja palasia puuttui sieltä sun täältä. Se varmaan selittää tuota vauhtia hyvin, suomalainen harmitteli Viaplayn haastattelussa.