Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Suvi Teräsniska palasi keikkojen pariin synkissä merkeissä: ensimmäinen keikka ei ollut iloinen

Suvi Teräsniska palasi keikkojen pariin synkissä merkeissä: ensimmäinen keikka ei ollut iloinen
Instagram / @suviterasniskaofficial

Tammikuussa Suvi Teräsniska kirjoitti Instagramissa tarvitsevansa hieman aikaa ja tilaa. Hän kertoi viime vuoden olleen rankka, minkä takia oli hyvä pysähtyä hengittämään.

Samoihin aikoihin Seiska sai selville, että Suvi oli peruuttanut vinon pinon kevään keikkoja, eivätkä edes kaikki keikkajärjestäjät olleet asiasta perillä.

Nyt Suvi on palannut keikkojen pariin, mutta ensimmäinen keikka järjestettiin synkissä merkeissä. Suvi nimittäin lauloi ystävänsä Saken siunaustilaisuudessa. Instagramin tarinoissa nähdään pöytä ja paljon valkoisia kukkia.

”Tänään oli merkittävä vuoden ensimmäinen keikka tärkeän ihmisen siunaustilaisuudessa,” Suvi kirjoittaa Instagramin tarinoissa.

Sakke oli tehnyt elämäntyönsä Kolarissa paikallisen ambulanssifirma Äkkihopun leivissä.

”Sakke aina laulo kaikkien juhlissa, oli sitten synttärit, häät tai hautajaiset. Nyt oli minun vuoro kiittää Sakkea laululla,” Suvi kirjoitti.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos