Laulaja Suvi Teräsniska kertoi aikaisemmin keväällä somessa terveyshuolistaan. Hän myös perui keväältä monia keikkoja keskittyäkseen itsensä hoitamiseen. Suvi on nyt palannut keikkalavoille ja hänet nähtiin esimerkiksi...
Laulaja Suvi Teräsniska piti keväällä keikkataukoa, mutta hän on nyt suunnitellut faniensa iloksi keikkakalenterin kesälle. Seuraava keikka Suvilla on 10.6. Kokemäellä. Suvi tuli kuitenkin sairaaksi juuri...
Laulaja Suvi Teräsniska laittoi alkuvuodesta keikkansa paussille henkilökohtaisten syiden takia, mutta hän on nyt palannut keikkalavoille ja julkaissut uuden keikkalistansa. Tulossa on esiintymisiä 21 paikkakunnalla ympäri...
Laulaja Suvi Teräsniska on alkuvuodesta 2023 ollut otsikoissa kokemansa kriisin tiimoilta. Suvi peruutti yllättäen kaikki keväänsä keikat ja kauppasi ahkerasti Facebookissa tavaroitaan. Suvin pahin kriisi mahtaa...
Tammikuussa Suvi Teräsniska kirjoitti Instagramissa tarvitsevansa hieman aikaa ja tilaa. Hän kertoi viime vuoden olleen rankka, minkä takia oli hyvä pysähtyä hengittämään. Samoihin aikoihin Seiska sai...
Laulaja Suvi Teräsniska on ollut viime aikoina otsikoissa muun muassa siksi, että hän perui yllättäen kevään keikkansa. Seiska huomasi myös Suvin tyhjentävän kotiaan ja kaupittelevan kaikenlaista...
Viihdelehti Seiska kertoi hiljattain laulaja Suvi Teräsniskan kaupitelleen Facebookin kirppiksellä jos jonkinlaisia tavaroita. Nyt Seiska on saanut selville, että Suvi on jopa alkanut kaupitella käytettyjä meikkejään....
Hiljattain mediassa uutisoitiin siitä, että Suvi Teräsniska oli kaikessa hiljaisuudessa perunut kevään konserttejaan. Syytä ei sen kummemmin avattu, mutta nyt Suvi on paljastanut, että edellinen vuosi...
Suvi Teräsniska on viime aikoina peruutellut muutamia keikkojaan tämän vuoden keväältä. Seiska oli soitellut keikkajärjestäjille ja kysellyt, miksi Suvi oli peruuttanut osan keikoista. Osalle keikkajärjestäjistä tämä...
Huhujen mukaan monet laulaja Suvi Teräsniskan keikoista jäävät tekemättä helmi-maaliskuussa. Seiska kertoi hiljattain monien lähteiden vahvistaneen, että Suvi on perunut keikkoja mystisesti. Seiska soitteli useille keikkajärjestäjille,...
Ensi perjantaina Vain Elämää -sarjassa vietetään Suvi Teräsniskan päivää. Hiljattain hän kertoi ohjelmassa illallispöydän äärellä, miten hän rakastui puolisoonsa Simo Aaltoon. Rakkauden lempi leimahti noin kymmenen...
Uudet kommentit