Julkkikset
Seiska: Suvi Teräsniska kaupittelee käytettyjä meikkejä – millaisessa kriisissä laulajatähti on?

Viihdelehti Seiska kertoi hiljattain laulaja Suvi Teräsniskan kaupitelleen Facebookin kirppiksellä jos jonkinlaisia tavaroita.
Nyt Seiska on saanut selville, että Suvi on jopa alkanut kaupitella käytettyjä meikkejään.
Myynnissä on esimerkiksi MAC-merkin huulipuna vitosella. Suvi kertoo käyttäneensä punaa muutaman kerran, jonka jälkeen se on kuulemma desinfioitu. Huulikiiltokin on myynnissä ja sitä on kokeiltu kädelle, mutta ei käytetty.
Meikkien lisäksi myynnissä on muun muassa hyvinvointikirjoja, lasten leluja ja muita tarpeettomaksi käyneitä tavaroita.
Seiskan mukaan Suvin lähipiiri on paljastanut hänen rypevän pahassa kriisissä, joka on vaikuttanut hänen perhe-elämäänsä. Suvi peruuttikin keväältä kaikki keikkansa ja kertoi Instagramissa aikovansa vetää hieman happea.
”Oon tottunu aina menemään ja tekemään vaikka pää kainalossa. 15 vuotta, pyöreästi 1500 keikkaa. Nyt oli hyvä hetki pysähtyä ja vetää vähän happea,” Suvi kirjoitti omassa Instagramissaan.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.