Julkkikset
Satakiloiset siskot-sarjan Tammy jätti poikaystävänsä – miehen fetissi paljastui

Satakiloiset siskot -sarjasta tuttu Tammy ja Amy ovat jälleen vauhdissa TLC:n julkaisemassa uusimmassa jaksossa. Tammy painaa noin 300 kiloa ja hänen tavoitteenaan ontällä hetkellä laihduttaa 11 kiloa. Tammyn laihdutusprosessi on ollut jojottelua, nimittäin hän onnistui aikaisemmin pudottamaan noin 12 kiloa klinikalla, jonka jälkeen kotiin palattuaan hän sai kilot takaisin.
Nyt Tammy kertoo uusimmassa jaksossa laittaneensa poikki poikaystävänsä Philipin kanssa. Philipillä oli fetissi sairaalloisen ylipainoisiin naisiin. Lisäksi Philip ei halunnut tukea Tammya hänen itsetunto-ongelmiensa kanssa. Tammy kertoo jaksossa, että oli kysynyt Philipiltä jo suhteen alussa, onko tämä valmis tukemaan ja auttamaan häntä.
Amy puolestaan sanoo olevansa iloinen siitä, että kaksikolla meni vihdoin poikki, sillä Tammyn pitää keskittyä pudottamaan painoa. Amy sanoo olevansa huolissaan siitä, että Tammy ei välttämättä saa pudotettua 11 kiloa siihen mennessä, mihin lääkäri määräsi.
Amy on itse onnistunut painonpudotuksessa hyvin ja hän jatkaa treenaamista yhä edelleen. Hän kannustaa myös Tammya liikkumaan enemmän ja keskittymään tavoitteisiinsa.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia juttuja
- Roberto Mancini jätti yllättäen tehtävänsä: Onko tässä Italian seuraava päävalmentaja?
- NHL:n heittopussin pistelinko toipuu kovaa vauhtia! - "Kaikki vaikuttaa hyvältä"
- Inter Milanin tähti lyttää Romelu Lukakun toiminnan: "Olin pettynyt hänen käytökseensä"
- Onko tässä NHL:n kuumimman lupauksen tuleva mentori? - "Valtava asia Blackhawksin kannalta"
- Kanadalaissentteri vuoden jatkoon Montrealin kanssa: "Olen velkaa tälle joukkueelle"
- NHL-seuralta jättiluokan kaappaus! - "Tilaisuus todistaa heidän olleen väärässä"
- Hamiltonin kunnianhimoinen aikataulu historialliselle tavoitteelle: “Jos ei ensi vuonna niin sitä seuraavana”
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Podcast: Henna Kalinainen varoittaa laihdutuspiikistä: surullinen lopputulos
-
Lola Odusoga vähäpukeisessa kuvassa: ”Ei heti tarvii tulla tivaamaan…”
-
Annimari Korteen pysäyttävä kuvapari sai somen reagoimaan: ”Triggerivaroitus”
-
Entinen glamourmalli Samantha Fox aikoo pudottaa painoa: tältä 56-vuotias Sammy näyttää nykyään
-
Tanssijapariskuntaa haukuttiin lihavaksi: upea muodonmuutos vain 4 kuukaudessa
-
Podcast: Anni Vallius sai painostaan törkeän kommentin lääkärin vastaanotolla: lääkäri tökki kynällä!
-
Katso: Henna Kalinainen surkeana painonnousunsa takia: ”Kaikki vaan mässäilee sillä”
-
Wow! Elena Vikström pudotti painoa Olet mitä syöt -ohjelman avulla: kuvat!
-
Salkkari-Jasmin lihoi kymmeniä kiloja lyhyessä ajassa: ”Peilin edessä itkettää”
-
TIS-Vilma poseeraa alusvaatteissa ja puhuu painostaan: ”Reisien koko alkaa puristaa XL-koon housuissa”
-
James Bond-legendan vaimon painoa arvosteltiin: näin Pierce Brosnan vastasi
-
Sara Siepin suosikkilaji kirvoittaa kommentteja: voiko rasvanpolttoa kohdistaa tiettyyn kehonosaan?
-
Kim Kardashianin laihdutusprosessi huolestuttaa: kehonkoostumusmittaus paljasti, mitä on meneillään
-
Somevaikuttaja paljasti totuuden: näin paljon valaistus ja kuvakulmat voivat muuttaa vartaloa
-
Burgerimies laittoi elämän uudelle raiteelle: ”Toivottavasti ei ala heti vituttamaan”
-
Jethro Rostedtin elämäntapamuutos tuotti tulosta: muistuttaa tärkeästä asiasta
-
Lola Odusogan alusvaatekuvilla tärkeä merkitys: ”Mitataan Lolan reidet”
-
Jessica Simpson paljasti, miten onnistui laihduttamaan 45 kiloa jo kolmannen kerran – yksinkertaiset niksit
-
Yhdysvaltalainen nainen laihdutti vuodessa puolet painostaan – näin hän sen teki
-
Matti Nykäsen tytär pudotti painoa: julkaisi ennen ja jälkeen-kuvat ja jakoi vinkkinsä
-
Laulaja Dua Lipa paljastaa, miten hän pitää kehonsa tiukassa kunnossa: yllättävä dieetti!
-
Jipun paino putosi 40 kiloa: jätti vain yhden asian ruokavaliostaan pois!
-
Miss Plus Size Marjaana Lehtisen julkaisema kuvapari pysäytti: kuin kaksi eri naista!
-
Caroline pudotti 40 kiloa puolessa vuodessa – upea muodonmuutos!
-
Hurja painonpudotus: Aijan kiusaaminen jatkui jopa kuntosalilla – salille jätetty lappu sai tunteet pintaan
-
Näyttelijä Eero Ritala pudotti 15 kiloa yhdellä muutoksella ruokavaliossaan: kertoo Seiskalle, että olokin on parempi
-
Pippa Laukkaa odotti Sanna Ukkolan keittiössä hämmentävä näky: ateriankorvikkeita vuorikaupalla
-
Hannele Lauri laihtui rajusti: julkaisi peiliselfien Instagramiin
-
Kidutusvälinettä muistuttava koje voi auttaa painonpudotuksessa – kokeilisitko sinä tätä?
-
Jippu jäi kiinni sokeriin: lähes satakiloinen Jippu on nyt pudottanut 30 kiloa!
Mainos

Pyllyhottis pinkissä lateksimekossa: paljasti kaikki kurvit!

Rintava Onlyfans-kuumis niin pienissä bikineissä, että kohta lipsahtaa: oho!

Megakuuma Onlyfans-tähti alusvaatteissa: kuumat selfiet!

NHL-hyökkääjän tilanne edelleen auki: Saako heittopussi haluamansa?

Tuija Pehkonen kiitollisena pelottavan tilanteen jälkeen: ”Ollaan elossa”

Onlyfansin kuumis pelkissä alusvaatteissa ja kylpytakissa: kuvat!

Herkulliset kinuskiomenat uunissa syksyillan herkuksi: testaa!

Miss Suomi Paula Joukanen esiintyi tutussa mainoksessa: muistatko tämän?

Aki Linnanahde avautui onnistumisistaan Espanjassa: upeat lomakuvat!

Pippa Laukan läpikuultava mekko ihastuttaa: kiittelee kannustamisesta
Mainos
Mainos

Erika Vikman vaelluksella rakkaansa kanssa: kuvat!

Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!

Sini Ariell laseissa ja ilman yläosaa: ”Osana herkkugalleriaa”

Vappu Pimiän nostalginen raskauskuva – poseeraa yläosattomissa!

Seiska: Niko Ranta-ahon somejulkaisu herätti keskustelua – mitä on tulossa?

Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!

Takavuosien Baywatch-tähden tyrmäävä kuva punaiselta matolta: katso kuva!

Miss Suomi Paula Joukanen esiintyi tutussa mainoksessa: muistatko tämän?

Iida Vainio julkaisi intiimin kotikuvan: ”Rakkaani rakastaa minua”

Spice Girlsin Mel B alusvaatekuvissa: vau, millaisessa kunnossa Scary Spice on!
Mainos
Kuumat


Kuuma kiinteistövälittäjä bikinikuvissa: ostaisitko häneltä asunnon?
Somessa huomiota herättänyt kaunotar Natasha Galkina julkaisee somessa usein kuvia arjestaan ja menemisistään. Hän julkaisee usein kuvia, joissa hän esittelee...


Kurvikas Onlyfans-malli istui pöydällä ohuessa mekossa: kurvit paistavat!
Kurvikas somemalli Mia Malkova julkaisee usein somessa kuumia kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Mia näyttää viihtyvän mielellään etenkin alusvaatteissa...


Italialainen malli avasi bikinien nauhat ja paljasti paljasta pintaa: kuvat!
Italialainen malli ja somevaikuttaja Ines Trocchia mainostaa Instagramissa olevansa 100 % luonnollinen. Malli julkaisee usein somessa kuvia ja videoita, joissa...


Liian pienet bikinit! Hädin tuskin peittelivät rannalla makoilevan kuumiksen povea
Somekuumis Melinda London julkaisee sosiaalisessa mediassa usein kuvia ja videoita, jotka saavat seuraajien silmät leviämään. Hän ei pelkää esitellä täydellisyyttä...


Haarat auki ja paljasta pintaa! Tämä somemalli ei paljon kainostele – kuvat!
Somemalli Martina Smeraldi julkaisee usein paljastavaa materiaalia, joka ihastuttaa tietysti innokkaita seuraajia. Martinan seuraajakuntaan kuuluu jo yli miljoona fania, joiden...


Onlyfans-hottis rintaliivit esillä veneellä: nyt on ollut ohiseilaajilla katselemista!
Italialainen somekuumis Alex Mucci ei paljon peittele. Hän julkaisee mielellään somessa kuvia ja videoita, joissa hän esittelee estottomasti paljasta pintaa....


Pyllykaunottaren jättimäiset pakarat vessassa: voiko näin suuria olla?
Portlandista kotoisin oleva peppukaunotar Samantha Krieger julkaisee usein somessa kuvia, joissa etenkin hänen pyllynsä pääsee parrasvaloihin. Samantha on saanut lassottua...


Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuvia ja videoita, joissa hänen jättimäiset rintansa pääsevät parrasvaloihin. Louisaa seuraa jo...


Megakuuma Onlyfans-tähti alusvaatteissa: kuumat selfiet!
Somekuumis Lyna Perez julkaisee usein tulikuumaa materiaalia Instagramissa ja ihastuttaa seuraajiaan vähäpukeisilla kuvilla. Hän on saanut lassottua itselleen Instagramissa yli...


Jättimäiset pakarat! Italialainen malli esitteli paljaan pyllyn – video!
Italialainen pyllyhottis Lindsay Capuano saa seuraajien silmät leviämään julkaistessaan kuvia, joissa hän esittelee jättimäistä pyllyään. Lindsay on saanut seuraajien suosion...
Mainos
Urheilu


Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma
Suomalaistähdet Teemu Pukki ja Robert Taylor olivat tulessa viime yönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen MLS:ssä. Robert Taylor siivitti kahdella osumallaan sekä...


ManU-vahti otti tappion piikkiinsä: ”Tämä tuntuu erittäin vaikealta”
Mestarien liigan huippukamppailu Bayern Münchenin ja Manchester Unitedin välillä päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen saksalaisten 4-3 voittoon. Unitedin maalivahti, Andre Onana...


NHL-supertähden sopimusneuvottelut polkevat paikallaan: ”Olen pettynyt siihen”
Steven Stamkosin sopimustilanne junnaa paikallaan. NHL:n suurimpiin tähtiin lukeutuvan kanadalaisen tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä minkäänlaista varmuutta. Stamkos myöntää olevansa...


NHL-hyökkääjän tilanne edelleen auki: Saako heittopussi haluamansa?
Ottawa Senatorsissa ollaan luottavaisin mielin sen suhteen, että Shane Pinto allekirjoittaa lähiaikoina seuran tarjoaman diilin. 22-vuotias Pinto on edelleen rajoitettu...


Onko tässä kaikkien aikojen paras pelaaja? – Nadal läväyttää oman mielipiteensä!
Rafael Nadal ja Novak Djokovic lukeutuvat maailman kaikkien aikojen parhaiden tennispelaajien joukkoon. Kahden supertähden välille on aseteltu reilusti vertailua vuosien...


Lähde: 50 miljoonaa ei riittänyt – ManU teki itsestään naurunalaisen
Brightonin Evan Ferguson on noussut kaikessa hiljaisuudessa yhdeksi Valioliigan lupaavimmista hyökkääjistä. Tuoreiden raporttien mukaan Manchester United tavoitteli pelaajaa kesän siirtoikkunan...


ManU-valmentaja ten Hag lähtee keskiviikon huippukamppailuun puolustellen: “En ole ikinä saanut…”
Mestarien liigan A-lohkon kaksi suurinta ennakkosuosikkia, Bayern München ja Manchester United, iskevät yhteen keskiviikkona. Alavireisesti kautensa Valioliigassa aloittanut United lähtee...
Ruoka


Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!
Herkullinen ja helppo hernesalaatti on erinomainen alkupala tai lisuke moniin ruokiin. Sen voi halutessaan tuunata hieman erilaiseksi tai sitä voi...


Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!
Syksyinen pumpkin spice latte on monen herkkujuoma. Se on tullut tutuksi etenkin Starbucks-kahviketjun syksyn suosikkijuomana, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa....


Helppo ja herkullinen porkkanakakku: testaa tätä!
Pehmeä ja suussa sulava porkkanakakku on helppo valmistaa uunissa. Paistoaika on noin puoli tuntia, jonka lisäksi työaikaa menee noin 20-30...


Nopea kahvismoothie pelastaa kiireisen aamun: vartin aamupala!
Itse kullakin aamut tuppaavat välillä lähtemään käyntiin menojalka vipattaen. Aamupalalle ei välttämättä ole kunnolla aikaa ja kahvinkin keittäminen jää välistä....


Lämmin ja herkullinen kanakookoskeitto nopealla ohjeella – hyvä lounas!
Jos haluat valmistaa lämpimän ja herkullisen keiton lounaaksi, kokeile kanakookoskeittoa. Helppo ja herkullinen kanakookoskeitto valmistuu alle puolessa tunnissa ja myös...


Herkulliset kinuskiomenat uunissa syksyillan herkuksi: testaa!
Kinuskiomenat uunissa ovat syksyinen herkku, joiden valmistaminen on nopeaa ja vaivatonta. Ne maistuvat lähes jokaiselle ja kinuskiomenat uunissa voi tarjoilla...


Maailman paras omenapiirakka syksyyn: maittava ohje!
Mikäs olisikaan syksyisempi jälkiruoka kuin omenapiirakka? Maailman paras omenapiirakka syntyy vain alle tunnissa ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelevalta leipurilta....


Helppo ja syksyinen sienikeitto: kokeile tätä ohjetta
Sienikeitto on helppo, nopea ja syksyinen ateria, jonka valmistamiseen ei mene kuin noin puoli tuntia. Sienikeitto maistuu hyvältä esimerkiksi tuoreen...


Raikas feta-kurkkusalaatti on nopea lounas: valmistuu vartissa!
Raikas ja maukas feta-kurkkusalaatti on erinomainen kevyt lounas tai lisuke pääruokien kaveriksi. Jos feta-kurkkusalaatin tarjoaa lounaana, sen voi syödä tuoreen...


Maukas nuudelikeitto valmistuu nopeasti: kokeile tätä ohjetta
Maukas nuudelikeitto syntyy yksinkertaisella ohjeella. Nuudelikeiton voi tuunata omalaisekseen vaihtamalla esimerkiksi proteiinin kanasta katkarapuihin. Alla olemme jakaneet nuudelikeiton ohjeen, jolla...
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!
- Vystopia: Onlyfans-hottis availi haarojaan pienissä alushousuissa: video!
- Tomperos: Laitetaanko Aston Martinilla tuulemaan? – ”Fernandon täytyy tuntea asemansa uhatuksi”
- He55u: Rosanna Kuljun lomakuvat Venetsiasta: ”Rakkauden kaupunki”
- Ranttali: Superhelppo ja pehmeä perunamuussi tällä ohjeella: kokeile!