Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Adele täräytti kunnon uutispommin Graham Norton -showssa – Lipsahtiko se vahingossa?

Laulaja Adele kertoi haluavansa vauvan
AOP

Laulaja Adele, 33, paljasti viikonloppuna suuren suunnitelmansa ensi vuodelle 2023 – hän nimittäin haluaa toisen lapsen.

Perjantai-iltana esitetyssä brittiläisessä ”The Graham Norton Show” -viihdeohjelmassa esiintynyt Adele paljasti haluavansa toisen lapsen.

Asia paljastui haastattelun lomassa aivan sattumalta, kun juontaja Graham Norton tiedusteli Adelelta hänen peruuntuneen Las Vegas- konsertin uutta ajankohtaa. Adele joutui siirtämään viime kuun konserttia hyvin yllättäen koronaviruksen ja muiden vastoinkäymisten vuoksi.

Marraskuussa albuminsa ”30” julkaissut Adele vakuutti, että uusi konserttipäivä on ehdottomasti tapahtumassa jo tänä vuonna, sillä hänellä on muita suunnitelmia seuraavalle vuodelle 2023.

”Haluan vauvan ensi vuonna”, naurahti Adele.

”Minulla on suunnitelmia ensi vuodelle! Kuvittele nyt, jos minun pitäisi taas perua kaikki keikat, koska minulla on vauva.”

Adelela on jo yksi poika, Angelo, 9, ex-aviomiehensä Simon Koneckin kanssa. Nykyään laulaja on parisuhteessa urheiluagentti Rich Paulin kanssa. Adele on kuvaillut heidän suhdetta ”uskomattomaksi” Rolling Stonen haastattelussa marraskuussa. Ensimmäisen kerran huhut romanssista syttyivät, kun pariskunta kuvattiin yhdessä NBA:n finaalissa heinäkuussa.

Jos et näe upotusta, katso Adelen haastattelu, jossa hän paljastaa vauvasuunnitelmat tästä.

Lähde: HuffPost

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos