Laulaja Adele, 33, paljasti viikonloppuna suuren suunnitelmansa ensi vuodelle 2023 – hän nimittäin haluaa toisen lapsen. Perjantai-iltana esitetyssä brittiläisessä ”The Graham Norton Show” -viihdeohjelmassa esiintynyt Adele...
Laulaja Adele piti hiljattain Instagram Liven, jossa hän vastaili fanien lähettämiin kysymyksiin. Haastattelu sujui hienosti ja positiivisessa hengessä siihen saakka, kunnes joku ksyi häneltä ”bodycountia.” Tämä...
Adele julkaisi perjantaina ensimmäisen singlensä viiteen vuoteen. Easy on Me -single sai hetkessä huiman vastaanoton ja rikkoi heti suoratoistopalvelu Spotifyn kuuntelujen päiväennätyksen. Uusi albumi 30 tulee...
Laulaja Adele ilmoitti jokin aika sitten, että uutta musiikkia on tulossa. Hän kertoi, että tämän viikon perjantaina on tulossa uusi single, Easy on me. Kun hän...
Hiljattain julkisuuteen ryminällä palannut Adele on julkaissut tiedon siitä, että uutta musiikkia on luvassa. Hän antoi myös Voguelle haastattelun, jossa hän paljasti tuntemuksiaan muun muassa 45...
Laulaja Adele julkaisi viime vuonna kuvan itsestään painonpudotuksensa jälkeen. Hän oli pudottanut painoa roimasti ja päätti rohkeasti jakaa kuvan sosiaalisessa mediassa. In Style kertoo nyt, että...
Huippusuosittu laulaja Adele on julkaisemassa uutta musiikkia. Häneltä ei olla kuultu uutta musiikkia noin kuuteen vuoteen, joten fanit olivat innoissaan Adelen ilmoituksesta. Huhut uudesta musiikista alkoivat...
Laulaja Adele on julkistanut uuden suhteensa, kertoo Daily Mail. Heinäkuun lopulla uutisoitiin siitä, että Adele oli nähty Rich Paulin kanssa koripallo-ottelussa. Pian tapahtuman jälkeen pariskunta myönsi...
Laulaja Adelesta ei ole kuulunut muutamaan kuukauteen mitään. Hän ei ole koskaan muutenkaan tykännyt esiintyä paljon julkisuudessa. Fanit kokivat kuitenkin iloisen yllätyksen, kun Adele bongattiin Oscar-gaalan...
Uudet kommentit