Pidetään yhteyttä

Huumori

Kidutusvälinettä muistuttava koje voi auttaa painonpudotuksessa – kokeilisitko sinä tätä?

Uusi apuväline keksitty paino-ongelmien ratkaisemiseksi
AOP

Erään uusiseelantilaisen yliopiston tutkijat ovat hiljattain kehittäneet Dental Slim Diet Control -laitteen, jonka tarkoituksena on auttaa painonpudotuksessa. Se voi olla taloudellinen vaihtoehto lihavuusleikkauksille. Laitteen tarkoituksena on sallia vain nestemäinen ruoka. Keksinnöstä kertoo muun muassa Mirror.

Keksinnön idea on se, että hammaslääkäri asentaa ylempiin ja alempiin takahampaisiin lukituspultit, jotka sallivat suun avautumisen vain kahden millimetrin verran. Se ei vaikuta hengittämiseen tai puhumiseen, mutta sallii vain nestemäisen ruoan syömisen.

Otagon yliopisto sanoo Twitterissä, että tämä laite voisi olla ensimmäinen koje, joka auttaa maailmanlaajuisessa ylipaino-ongelmassa.

Yliopiston mukaan laitetta testanneet henkilöt laihtuivat keskimäärin 6,36 kiloa parissa viikossa.

Käyttäjä voi hätätilanteessa avata laitteen käyttämällä siihen tarkoitettuja työkaluja. Laitteen voi myös turvallisesti poistaa ja asentaa uudelleen. Tietojen mukaan siitä ei ole ollut käyttäjille haitallisia seurauksia.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Mainokset