Justin Bieber on kanadalainen laulaja ja lauluntekijä, joka on palkittu Grammyllä. Hänen tyylilajejaan ovat pääosin pop ja R&B. Bieberin ensimmäinen kokopitkä studioalbumi, My World 2.0, julkaistiin vuonna 2010. USA:ssa albumi nousi heti listaykköseksi. Bieber deittaili taannoin Selena Gomezia ja on nyt naimisissa Hailey Bieberin kanssa.
Justin ja Hailey Bieberin ovat olleet naimisissa jo tovin, mutta osa Selena Gomezin faneista toivoo edelleen, että Justin ja Selena palaisivat yhteen. Esimerkiksi vuoden 2021 MET...
Tanssija ja laulaja Jojo Siwa on räväkkä persoona, joka on nähty muun muassa Dance Moms-ohjelmassa. Jojo julkaisi hiljattain Tiktok-videon, jossa hän esitteli somessa 15-vuotiaana saamaansa ensimmäistä...
Viihdemaailman seuratuimpiin henkilöihin kuuluvat Hailey ja Justin Bieber avioituivat vuonna 2018. Kaksikolla on ollut kiireitä vuosien aikana, kun Justin on keikkaillut ja Hailey uurtanut mallin uraansa....
Tiistai-iltana kanadalaistähti Justin Bieber esiintyi Helsingissä keikalla, jonka järjestäjänä oli Weekend Festival. Nyt Iltasanomat on kertonut, että fanit ovat olleet hyvin pettyneitä keikan VIP-kokemukseen. Eräs VIP-lippujen...
Aikaisemmin tänä kesänä Hailey Bieber lanseerasi ihonhoitotuotteensa, jolle hän antoi nimeksi Rhode. Rhode on myös Bieberin toinen nimi. Markkinoilla on kuitenkin jo yhdeksän vuoden ajan ollut...
Malli ja Justin Bieberin vaimo Hailey Bieber julkaisi hiljattain oman ihonhoitosarjan nimeltään Rhode, joka on myös Haileyn toinen nimi. Hänet on nyt kuitenkin haastettu oikeuteen, sillä...
Megakuuluisuus Justin Bieber jakoi hiljattain Instagramissa karmivia uutisia. Hänen kasvonsa ovat halvaantuneet oikealta puolelta. ”Halusin päivittää tilannettani teille. Kuten saatatte kasvoistani nähdä, kärsin Ramsay Huntin oireyhtymästä,”...
Justin Bieberin exä Selena Gomez julkaisi hiljattain meikkivideon TikTokissa vain minuutteja sen jälkeen, kun Justinin vaimo Hailey Bieber julkaisi oman videonsa. Tämä sai somen luulemaan heti,...
Mallina ja Justin Bieberin vaimona tunnettu Hailey Bieber julkaisi hiljattain Instagramissa kuvan, joka herätti huomiota. Kuvassa hän nimittäin poseeraa nahkaisessa minihameessa ja hopeisissa rintaliiveissä, joista kuultaa...
Justin Bieberin vaimo Hailey Bieber on saanut tarpeekseen Selena Gomezin fanien jatkuvasta piikittelystä. Gomez ja Bieber olivat on-off suhteessa vuosina 2010-2018 ja vuonna 2018 Bieber meni...
Hailey Bieber koki viime viikolla pelottavan tilanteen, kun hänet kiidätettiin sairaalaan aamiaispöydästä. Torstaina kaunotar alkoi kärsiä oireista, jotka muistuttivat aivoinfarktia. Hän sanoo, että kokemus oli yksi...
Hiljattain sosiaalisessa mediassa levisi video, jossa Justin Bieber näyttää Las Vegasin keikan jälkeen huutaneen vaimolleen. Tämä sai huhut leviämään siitä, että Justin kohtelisi vaimoaan kehnosti. Page...
Hailey ja Justin Bieber ovat lomailleet Kreikan Milosin saarella, kertoo Page Six. 27-vuotias Justin ja 24-vuotias Hailey ovat nauttineet lomastaan täysin rinnoin, ja siihen on kuulunut...
Kanadalaislaulaja Justin Bieber julkaisi hiljattain uuden Justice -albuminsa. Monet tuntevat nuoren miehen useista hittibiiseistään, joita hän laittaa ulos musiikkialan kovimpien nimien kanssa. Nyt Bieber ja hänen...
Uudet kommentit