Julkkikset
Tuure Borelius kommentoi Sanna Marinin bilekohua: ”Kyllä se luuri täytyy olla mukana”

Viime lauantaina 4.12. pääministeri Sanna Marin lähti viihteelle Grotesk -baariin huolimatta siitä, että hän oli perjantaina altistunut koronavirukselle Pekka Haaviston seurassa. Marin itse sanoi, että tieto altistumisesta ei tavoittanut häntä kuin vasta sunnuntaina. Toiset lähteet sanovat, että Marin sai tiedon altistumisesta kello 19:20 lauantai-iltana.
Tämä aiheutti kohua sosiaalisessa mediassa. Tapahtuma on saanut huomiota jopa ulkomaisessa mediassa.
Marinin kanssa viihteellä olivat muutamat julkkikset, joiden joukossa oli muun muassa laulaja Tuure Borelius.
”Se, että minut on varsinaisesti yhdistetty tähän hänen illanviettoonsa, johtuu ainoastaan siitä, että olen julkisuuden henkilö ja minut on ollut helppo tähän asiaan repäistä,” hän toteaa Seiskalle.
Tuurella on vahva mielipide viikonloppuna tapahtuneesta bilekohusta.
”Olen sitä mieltä, että jos ihminen tienaa reilut 16 000 euroa kuussa ja se puhelin kuuluu hänen työnkuvaansa, niin kyllä se luuri täytyy olla mukana, vaikka lähtisi viihteelle,” Tuure päättää.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia uutisia
- IS: Näin kummallisesti Sanna Marin vastasi kysymykseen Markus Räikkösestä - erohuhut vahvistuvat
- Leijonien kotikisat eivät kiinnosta suomalaisia? - Tuhansia lippuja MM-kisoihin myymättä
- Kroatian MM-ralli päätökseen - Toyota-farssi pitkästä aikaa voittoon
- Seiska: Sanna Marinin aviomies kähmi baarissa nimetöntä kaunotarta: "Intiimi meininki"
- Seiska: Sanna Marin yllätti Hulluilla Päivillä: "Selvästi valmistautumassa..."
- Sanna Marin astuu alas pääministerin pallilta: näin somessa kohuttiin
- Pauliina Laitinen spekuloi syytä Marinin ja Räikkösen erolle: "Kun nainen saa..."
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Markus Räikkönen paljasti paljaan yläkroppansa: ”Sinkkumies valmistautuu markkinoille”
-
Sanna Marin sai kunniatohtorin arvon New Yorkissa: upeat kuvat!
-
Seiska: Tämän takia Sanna Marin matkusti bisnesluokassa New Yorkiin
-
Pauliina Laitinen spekuloi syytä Marinin ja Räikkösen erolle: ”Kun nainen saa…”
-
Sanna Marin rikkoi somehiljaisuuden hyväntuulisella julkaisulla: poseerasi itsensä kanssa
-
Alma vitsaili sarkastisesti viime kesän ”Kesärata”-biisistä: ”Olemme valitettavasti…”
-
Markus Räikkönen poseerasi laiturilla yksinään: missä on vaimo?
-
Markus Räikkösen uusi kuva kohautti: ”Missä sormus??”
-
Sanna Marin astuu alas pääministerin pallilta: näin somessa kohuttiin
-
Vaalit edessä, Markus Räikkönen häipyi Berliiniin: näin somessa kommentoidaan
-
Seiska: Sanna Marin yllätti Hulluilla Päivillä: ”Selvästi valmistautumassa…”
-
Seiska: Sanna Marinin aviomies kähmi baarissa nimetöntä kaunotarta: ”Intiimi meininki”
-
Sanna Marinin mies ilman paitaa: ei hullumpi sixpack! Kuva!
-
Sanna Marin harvinaisessa selfiessä Ukrainan presidentin kanssa: some taas raivoissaan
-
Iholla: Tuure Boelius miettii asuinpaikan tärkeyttä parisuhteen kannalta: ”Onko sille tavallaan syynsä…”
-
Sanna Marinin asu kansainvälisessä kokouksessa puhuttaa: ”Onko Marin menossa jumppaan?”
-
Markus Räikkönen rellestää ulkomailla: Sanna Marinin somessa on hiljaista – missä on Sanna?
-
Markus Räikkönen ja Sanna Marin viettivät uutta vuotta erillään: missä Sanna oli uuden vuoden?
-
Sanna Marinin uuden vuoden kuva sai seuraajat närkästymään jälleen: ”Näyttää Alkon mainokselta”
-
Taasko Sanna Marin on kuvanmuokkauspuuhissa? Viimeisin selfie herätti kommentteja
-
Sanna Marin edusti Linnanjuhlissa 15 vuotta vanhassa juhlamekossa: kertoi saapuneensa vastaanottoon vain minuutteja ennen
-
Paula Vesala ja Sanna Marin yhteiskuvassa Linnanjuhlissa – iloinen seurue upeissa puvuissa
-
Sanna Marinia kutsuttiin valehtelijaksi filtteri-selfieidensä takia – näin hän muutti toimintaansa
-
Seiska: Sanna Marinin selfiet saivat somekansan jälleen raivokkaaksi: ”Jos hän valehtelee tästä, niin miksei kaikesta muustakin”
-
Sanna Marinin selfie aiheutti jälleen kohua: kansa näreissään
-
Sanna Marinin muotokuva kirvoitti kummallista vihaa: ”Nyt sai somepelle pari kiloa maksavan kuvansa”
-
Sanna Marin täytti 37 vuotta: katso kuvakooste vuosien varrelta
-
Pääministeri Sanna Marin paljastaa, mitä hän kaipaa eniten elämässään ja mikä häntä pelottaa
-
Sanna Marin julkaisi päivityksen liittyen YK:n ilmastokokoukseen: kansa käärmeissään
-
Sanna Marinin kohuvideon kuvannut Janita Autio avautui kohusta Ylen ohjelmassa
Mainos

Munakas uunissa on nopea aamupala: valmista haluamallasi täytteellä

Onlyfans-kuumiksen niukka bodysuit paljasti posliinin: kuvat!

Ukrainan povipommi laittoi tissit heilumaan t-paidan alla: no nyt!

Janni Hussin polttareissa havaittavissa Käärijä-teemaa: katso polttarikuvat!

HS kritisoi törkeästi Käärijää: someraivo repesi!

Seiska: Tämän takia Sanna Marin matkusti bisnesluokassa New Yorkiin

Somehottikset syöttelivät toisilleen mansikoita alusvaatteissa: katso kuuma video!

Herkulliset herrasväen leivät valmistuvat puolessa tunnissa: tästä kahvipöytään keksit!

Rosanna Kuljun karkkivideo aiheutti someraivon: ”Turha yrittää vääntää sellaista…”

Katy Perryn asu American Idolissa sai kummastuneita kommentteja – kuva!
Mainos
Mainos

Podcast: Sointu Borg kertoo saamastaan seksitaudista: ”Leviää kuin rutto”

Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui

Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!

Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?

Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!

Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!

Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa

Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”

Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!

Iida Vainio yllätti kuumalla alusvaatekuvalla – seuraajilla meni ihon alle
Mainos
Kuumat


Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!
Somehottis Chloe Saxon on tumma kaunotar, joka saa seuraajien silmät vietereiksi somessa. Hän on saanut saalistettua itselleen yli 1,1 miljoonaa...


Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?
Kanadalainen kiinteistövälittäjä Charlie Riina on yrittänyt jo vuosia päästä painimaan glamourmallien A-sarjaan. Tämä kaunotar on saanut lassotettua Instagramissa itselleen yli...


Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!
Kemiläinen pyllykaunotar Piia Niva kääntää katseita sosiaalisessa mediassa. Hän on saanut lassotettua itselleen yli 17 000 seuraajaa somessa ja lisää...


Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!
Suomalainen sometähti ja Onlyfansin hottis Elina Tervo on saanut kalastettua itselleen yli 70 000 seuraajaa Instagramissa. Elina on kova matkustelemaan...


Maailman kuumin sotilas minimaalisissa bikineissä Bahamalla: jösses, mikä kroppa!
Somekuumis Kindly Myers on saanut kerran jos toisenkin maailman kuumimman sotilaan tittelin. Hän oli nimittäin taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, mutta...


Somekuumis sulloi tissinsä tiukkaan bodyyn: video!
Sosiaalisessa mediassa paljon huomiota herättänyt somekuumis Francia James ei jätä ketään kylmäksi. Francia on saanut lassotettua Instagramissa itselleen jo yli...


Povipommi pukeutui armeijakuosiin ja availi haarojaan: no nyt on hävytöntä!
Somekuumis Sophia Dee saa seuraajiensa sukat pyörimään jaloissa. Hän on saanut kalastettua itselleen jo yli 12 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Onlyfansin povipommi auton ratissa tissit ulkona: pieni paita ei peitellyt mitään
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajiensa leuat loksahtamaan, nimittäin hän esittelee usein tavaramerkikseen muodostuneita rintojaan estottomasti. Louisaa seuraa jo yli...


Australialaisen Onlyfans-hottiksen minimaalinen mekko paljasti poven: vau!
20-vuotias australialainen surffaaja Bonnie-Lou Coffey saa päät kääntymään niin sosiaalisessa mediassa kuin oikeassa elämässä. Hän on saanut kalastettua itselleen yli...


Somehottis pylly paljaana veneen kannella: kuva someen!
Los Angelesissa asuva somejulkkis Ashley Resch saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut saalistettua itselleen jo yli 1,1 miljoonaa seuraajaa,...
Mainos
Urheilu


Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui
NHL:n Stanley Cup finaalit käynnistyivät viime yönä Suomen aikaa. Finaalisarjassa mestaruudesta kamppailevat Florida Panthers sekä Vegas Golden Knights. Otteluparista ennakoitiin...


Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa
Manchester City juhli FA Cupin voittoa Wembleyllä lauantaina. Finaalissa kaatui “rakas” derbyvastus Manchester United maalein 2-1. Finaaliin saatiin melkoinen salama-alku,...


Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”
Barcelonassa ajettiin lauantaina aika-ajot. Valtteri Bottas ei löytänyt hyvää kulkua ja pääsee sunnuntain osakilpailuun lähtöruudusta 16. Valtteri Bottas enteili perjantain...


Aleksander Barkov historiallisessa asemassa pudotuspeleissä – Taistelu Stanley Cupista huipentuu finaaleihin
NHL-kausi huipentuu Stanley Cup -finaalisarjaan, joka starttaa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna. Aleksander Barkovin kipparoimalla Florida Panthersilla on mahdollisuus historialliseen ensimmäiseen...


Se ei pitkään kestänyt… – Leedsin valmentajalle riitti vain neljän pelin jälkeen
Leeds Unitedin päävalmentaja Sam Allardyce on lopettanut joukkueen valmentajana. Pelejä vastuussa miehelle ehti kertyä ainoastaan neljä. Leeds United jäi juuri...


Denver Nuggetsille ensimmäinen kiinnitys: ”Emme halunneet antaa sen tapahtua”
NBA:n finaalit pyörähtivät käyntiin varhain perjantaina Suomen aikaa. Ilmiömäistä kautta pelaava Denver Nuggets otti ensimmäisen kiinnityksen kukistamalla Jimmy Butlerin johtaman...


Sieltä se tuli! Messin tulevaisuudesta saatiin vahvistus
Lionel Messi jättää PSG:n tämän kauden päätteeksi. Argentiinalainen supertähti nähdään Parc de Princesillä tositoimissa viimeisen kerran lauantaina. Torstaina saatiin vahvistus...
Ruoka


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...


Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!
Superhelppo ja nopea pasta puttanesca onnistuu myös aloittelijoilta ja se on näppärä illallinen valmistettavaksi myös kiireen keskellä. Alla olemme jakaneet...


Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!
Helppo ja herkullinen panini valmistuu vain minuuteista ja saat tästä nopean lounaan tai välipalan. Panini voidaan täyttää itselle sopivilla täytteillä,...


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...


Herkullinen kotitekoinen pulla lautaselle tällä reseptillä: klassinen ohje!
Kun pulla tuoksuu kotona, itse kukin tulee paremmalle mielelle. Klassisella pullataikinan ohjeella voit valmistaa erilaisia pullia, kuten Nutella-pullia, sitruunakierrepullia, rahkapullia...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borgin pinkki mekko tyrmää: ”Kohiseva pläjäys”
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- J. Korhonen: Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”