Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Scarlett Johansson on raskaana! Näyttelijä pitää matalaa profiilia – ei osallistu Black Widow -tapahtumiin

Näyttelijä Scarlett Johansson on raskaana
AOP

Page Six kertoi hiljattain, että Scarlett Johansson on raskaana. Hän odottaa ensimmäistä lastaan miehensä Colin Jostin kanssa. Kuuleman mukaan Scarlettin laskettu aika on pian.

Tämä selittää muun muassa sen, miksi Scarlett on tehnyt paljon näyttäytymisiä Zoomin kautta. Kesäkuussa hän esiintyi Jimmy Fallonin The Tonight Showssa Zoomin kautta niin, että hänet nähtiin vain hartioista ylöspäin.

”Scarlett on raskaana, mutta pitää tarkoituksella matalaa profiilia,” lähde kertoo Page Sixille.

Raskaushuhut lähtivät liikkeelle siitä, kun näyttelijä jätti välistä esiintymisen Black Widow -elokuvan tapahtumassa kesäkuussa.

”Hän ei ole juuri esiintynyt Black Window -elokuvaan liittyvissä tapahtumissa, mikä on kummallista siksi, että se on suuri Marvel/Disney -elokuva ja hän on elokuvan päätähti sekä tuottaja,” lähde kertoo.

Viime perjantaina New Yorkin Hamptonsissa pidettiin Black Window -näytös, josta Scarlett oli myös jättäytynyt pois. Tämä heitti ennestään bensaa raskaushuhujen liekkeihin.

Hamptonsin lähde kertoi, että Scarlett viettää yleensä kesällä paljon aikaa rannalla koiriensa kanssa, mutta tänä kesänä häntä ei olla nähty.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos