Julkkikset
Julkkislääkäri Pippa Laukalle sattui megaluokan moka: ”Maailmani rysähti kuin eilinen ukkosmyrsky”

Olet mitä syöt -sarjasta tuttu julkkislääkäri Pippa Laukka (51) kertoo Instagramissa, kuinka hänelle tapahtui megaluokan moka. Vastaanotto oli täynnä odottavia potilaita, eikä Pippaa näkynyt mailla halmeilla. Hän oli jättänyt sekaannuksen takia saapumatta töihin.
Pippa julkaisi Instagramissa kesäisen kuvan, jossa hän myönti erheensä.
”Aikanaan lukion hissan opettaja halusi meidän oppivan latinankielisiä fraaseja. Hän kertoi meille jokaiselle yhden fraasin, joka tuli opetella ja painaa mieleen. Latinaa on toki tullut opeteltua sen jälkeenkin, mutta hyvin on oma fraasini pysynyt mielessä, nimittäin se oli Errare humanum est – ihminen on erehtyväinen,” Pippa kirjoitti kuvan yhteyteen.
”Kun sain soiton hoitajalta, maailmani rysähti kuin eilinen ukkosmyrsky. Mulle on kunnia-asia hoitaa työni kunnolla, eikä siihen todellakaan kuulu noshowt sun muut,” Pippa jatkaa.
Pippa piti seuraavana päivänä paikkovastaanoton, joten potilaat eivät joutuneet odottamaan uutta aikaa elokuuhun saakka.
”Mulla on ehkä maailman ihanimmat potilaat. Jokainen heistä ymmärsi tilanteen ja suhtautui rakentavasti, vaikka eräskin heistä oli tullut vastaanotolleni Porista ja yöpyi hotellissa. Ihailen tuota asennetta ja todellakin otan itse siitä opiksi omissa asiakaskohtaamisissa. Koska errare humanum est!”
Samankaltaisia uutisia
- Tällaisia kommentteja julkkislääkäri Pippa Laukka saa osakseen: paljonpuhuva julkaisu
- IS: Julkkislääkäri Pippa Laukan salainen välipalapahe sisältää jopa 300 kaloria!
- Pippa Laukka paljastaa siisteimmät faktat itsestään: yllättäviä paljastuksia
- Pippa Laukka paljasti lempipuuhansa: tätä hän harrastaa korkkareissa ja hameessa!
- Pippa Laukka sai kampaajalta rehellisen mielipiteen: "Ihan p**ka siinä"
- NRJ:n juontaja Julianna Jokela julkaisi anteeksipyynnön: nainen jäi juna-asemalle hänen takiaan
- Nyt puhuu Aleksi Valavuori: latasi totuuden Iida Vainion valheiden verkosta
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Pippa Laukan kuuma bikinikuva ihastuttaa: ”Aidon naisen malli”
-
Pippa Laukka täytti 53 vuotta ja julkaisi bikinikuvan: vau, mikä kroppa!
-
Pippa Laukka sai kampaajalta rehellisen mielipiteen: ”Ihan p**ka siinä”
-
Pippa Laukka paljasti lempipuuhansa: tätä hän harrastaa korkkareissa ja hameessa!
-
IS: Julkkislääkäri Pippa Laukan salainen välipalapahe sisältää jopa 300 kaloria!
-
Pippa Laukka paljastaa siisteimmät faktat itsestään: yllättäviä paljastuksia
-
Tällaisia kommentteja julkkislääkäri Pippa Laukka saa osakseen: paljonpuhuva julkaisu
-
Pippa Laukan hupaisa aamupäivitys koiran kanssa sai seuraajat hyvälle tuulelle: ”Hesarin lukua tuplamiehityksellä”
-
Pippa Laukan uusi hiustyyli sai jäätävät kehut: ”Oliko hyvät jatkot?”
-
Jenni Alexandrova tuohtui lehden otsikosta: Pippa Laukkakin yhtyi keskusteluun
-
Seiska: Pippa Laukka lopetti virkatyönsä: näin yllättävä vaikutus sillä oli
-
Pippa Laukalta yllättävä ilmoitus: jättää virkatyönsä!
-
Pippa Laukan kuvat avantouinnilta saivat seuraajat höröttelemään kommenteissa – katso hupaisat kuvat!
-
Jesse Kaikurannan hurja muodonmuutos: kuvat saivat Pippa Laukankin kommentoimaan
-
Pippa Laukka löysi uuden lajin: ”Siitähän ei useinkaan seuraa mitään hyvää”
-
Apu: Pippa Laukka sanoo suorat sanat lihavuudesta: ”Kyse ei ole vihapuheesta”
-
Pippa Laukka suuntasi eksoottiselle lomalle: Anne Kukkohovi varoitteli ameebasta
-
Wow! Elena Vikström pudotti painoa Olet mitä syöt -ohjelman avulla: kuvat!
-
IL: Jesse Kaikurannan terveydentila havahdutti: ”En olisi halunnut nähdä”
-
Pippa Laukka haaverissa koiralenkillä: epäili murtumaa
-
Pippa Laukka lähti treffeille yllättävän seuran kanssa: ”Aivan ensimmäistä kertaa…”
-
Julkkislääkäri Pippa Laukka sai kommentin, joka osui ja upposi: ”Satutti sisintäni”
-
Pahaa-aavistamaton Pippa Laukka lähti kaupungille väärässä asussa: kyllästyi viisikymppisten vaateodotuksiin
-
Julkkislääkäri Pippa Laukka harvinaisessa kuvassa: alkoholia kaksin käsin!
-
Pippa Laukan kaula herätti kysymyksiä: vastasi sosiaalisessa mediassa
-
Pippa Laukka kuuli sivusta huolestuttavan keskustelun kuntosalilla: puuttui tilanteeseen äkkiä
-
Jipun paino putosi 40 kiloa: jätti vain yhden asian ruokavaliostaan pois!
-
Pippa Laukka valmistautui jouluun erilaisella tavalla: kertoi lisää somessa
-
Pippa Laukka ikävässä tilanteessa kaupan itsepalvelukassalla – ”Suomessa saa luvattoman huonoa palvelua”
-
Pippa Laukka kertoo vihapuheesta, joka tulee yllättävältä taholta – 99 % vihapuheesta peräisin naisilta
Mainos

Katariina Juseliuksen jäätävän upea rantakuva saa leuat loksahtamaan: ”Woah”

Mikko Parikan vappulookki sai somen ratkeamaan nauruun: ”Tulihan se sieltä”

Evelina toipuu leikkauksesta: ”Koht henki kulkee”

Sara Chafak julkaisi siirappisia kuvia Jeffrey-rakkaansa kanssa Saimaalta: kuvat!

Mitä tekee Englannin maajoukkueen megastara? – Chelsea, ManU, Arsenal… -”Heillä ei ole varaa hankkia häntä”

Savonlinnan rintava povipommi Italiassa muodot esillä: kuva!

Povekas somekaunotar laittoi tissit heilumaan pelkissä biksuissa: huh, mitkä melonit!

Pippa Laukka täytti 53 vuotta ja julkaisi bikinikuvan: vau, mikä kroppa!

Janni Hussin viisipäiväiset polttarit ”koettelivat kestävyyskuntoa”: Käärijä-teema esillä

Tämän opettajan tunneilla ei keskitytä: valkoinen toppi paljastaa tissit!
Mainos
Mainos

Hailey Bieberin kuumat suppilautailukuvat saivat negatiivista huomiota – kuvat!

Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!

Suomalaisjulkkikset mainoshuijauksessa: tässä pikadieettibisneksessä he eivät ole mukana

Sara Sieppi rakentaa itseään vuosien somemyrskyn jälkeen: ”Parempi sulautua massaan”

Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!

Helmi-Leena Nummelan lomakuvat Pariisista: viimeisessä kuvassa vilautus!

Antti Tuisku alusvaatekuvissa kuin Calvin Kleinin malli konsanaan – kuvat!

Martina Aitolehden lihaksikas uimapukukuva saa silmät vietereiksi: oho!

Napolin mestarivalmentaja jättää pestinsä: ”Hän on vapaa mies”

Sara Chafakin Kreikan loma sai ikävän käänteen: paloi auringossa – kuva!
Mainos
Kuumat


Onlyfans-hottis pesi autoa pelkissä bikineissä – katso märkä kuva!
Los Angelesissa asuva somekaunotar Becky Hudson on saanut lassottua itselleen yli 2,9 miljoonaa seuraajaa Instagramissa ja lisää vain tulee. Hän...


Somekuumis venytteli ja availi haarojaan: video!
Meksikolainen kaunotar Yuliett Torres on saanut lassottua itselleen jo yli 10 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Yuliett...


Povipommi bikineissä Miamin kuumilla rannoilla: ovatko nämä biksut liian pienet?
Miamin povipommi Danielley Ayala saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän on saanut kalastettua Instagramissa itselleen yli 7 miljoonaa seuraajaa, joiden määrä...


Rintava somehottis liian pienissä bikineissä: rintavarustus vain pursuilee!
Rintava somehottis Francia James on saanut lassottua itselleen yli 11 miljoonaa seuraajaa somessa ja lisää vain tulee. Francia julkaisee usein...


Silikonikaunotar pelkässä ohuessa aamutakissa: jättimäiset rinnat!
Kosmeettinen hoitaja Tara Jayne on hurahtanut kauneusleikkauksiin ja esittelee lopputuloksia mielellään Instagramissa. Häntä seuraa jo yli 200 000 seuraajaa, jotka...


Aikuisviihdetähti istui uima-altaan reunalle bikinit yllään: peppu vain leviää!
Unkarilainen aikuisviihdetähti Aletta Ocean on palkittu pornonäyttelijä, joka on saanut lassottua itselleen jo yli 5 miljoonaa seuraajaa somessa. Hänellä on...


Onlyfans-kuumis niukassa cheerleader-asussa: no nyt on!
Somessa huiman suosion saanut Mia Malkova on onnistunut lassottamaan itselleen jo yli 11 miljoonaa seuraajaa Instagramissa. Mia julkaisee usein kuvia,...


Pyllykaunotar tiukoissa treenihousuissa: nämä kuvat saavat silmät vietereiksi!
Somekuumis Sophia Vay on saanut kalastettua itselleen jo yli 3,3 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina innokkaasti uutta materiaalia. Hän läppäisee...


Onlyfansin hottis kuin Baywatch-tähti punaisessa uimapuvussa: video!
Somejulkkis Veronica Perasso on saanut kalastettua somessa itselleen yli 5 miljoonaa innokasta seuraajaa, jotka odottavat aina kieli pitkänä uusia kuvia....


Hollantilaishottis alusasussa vessassa: tämä asu paljastaa pakarat!
Hollannista kotoisin oleva somehottis Vera Dijkmans saa seuraajien silmät vietereiksi. Vera on saanut kalastettua itselleen jo yli 5,7 miljoonaa seuraajaa...
Mainos
Urheilu


Napolin mestarivalmentaja jättää pestinsä: ”Hän on vapaa mies”
Napolin 33 vuoden tauon jälkeen Italian mestariksi luotsannut, Luciano Spalletti, jättää joukkueen. Seuran puheenjohtaja, Aurelio De Laurentiis, vahvisti, että Spalletti...


Arsenal-tähti valaa uskoa tulevaan: ”Kannattajat puskevat meitä eteenpäin”
Arsenalin tähtihyökkäjä, Gabriel Jesus, oli median haastateltavana sunnuntaisen Wolverhampton-pelin jälkeen. Gunnersin kausi päättyi 5-0 voitosta huolimatta pettymykseen, mutta brasiliainen valoi...


Valioliigan viimeinen päivä tarjosi jännitystä – Näitä joukkueita ei nähdä ensi kaudella Valioliigassa
Everton onnistui pelastamaan paikkansa Valioliigassa voittamalla viimeisen ottelukierroksen ottelunsa. Se tietää Leicesterille sekä Leedsille matkaa sarjatasoa alemmas ensi kaudeksi. Valioliigan...


Latvia räjäytti Nokia Areenan! – Uskomaton tuhkimotarina sai arvoisensa päätöksen
Latvia juhli hurmiollisen Nokia Areenan yleisön edessä historiansa ensimmäistä arvokisamitalia voittamalla Yhdysvallat MM-kisojen pronssiottelussa. Jos kalliit liput ja Leijonien hieman...


Kahdelle kolmesta käy huonosti – Mikä joukkue pystyy pelastamaan itsensä Valioliigasta putoamiselta?
Valioliigan kauden 2022-23 viimeinen pelikierros pyörähtää käyntiin aivan hetken kuluttua, kun ottelut ympäri saarivaltiota aloitetaan puoli seitsemältä Suomen aikaa. Sarjan...


Lionel Messi rikkoi Cristiano Ronaldon ennätyksen! – PSG:lle historiallinen mestaruus
Ranskan liigan ökyseura Paris Saint-Germain varmisti seurahistoriansa 11 mestaruuden launtaina. Joukkueen sankarina hääri Lionel Messi, joka rikkoi jälleen yhden huiman...


Tottenham ja Chelsea jäämässä nuolemaan näppejään? – ManU viemässä pisimmän korren Bundesliigan maalitykistä
Borussia Mönchengladbachin hyökkääjä, Marcus Thuram, on jäämässä kauden päätyttyä vapaaksi agentiksi. Ranskan maajoukkuemiehelle riittää yllin kyllin ottajia ja hänen perässään...
Ruoka


Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!
Superhelppo hapankermakakku syntyy vain muutamalla työvaiheella. Hapankermakakku on erinomainen jälkkäri sekä arkeen että juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta....


Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!
Herkulliset ja maittavat kevätrullat sopivat syötäväksi sellaisenaan tai voit valmistaa ne esimerkiksi riisiruokien tai wokin lisukkeeksi. Ne ovat myös hyvä...


Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia
Gluteeniton leipä on helppo valmistaa myös kotona ja mikäpä olisikaan herkullisempaa tarjottavaa kuin vastaleivottu leipä? Gluteeniton leipä tarttuu helposti käsiin,...


Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
Tomaattinen jauhelihakastike sopii tarjottavaksi esimerkiksi spagetin tai perunoiden kanssa. Sen valmistaminen on helppoa ja sen voi pyöräyttää vain muutamissa minuuteissa....


Mehevä uunilohi ilman kermaa illalliseksi perunoiden kanssa: ohje!
Mehevä uunilohi ilman kermaa sopii tarjottavaksi esimerkiksi uunivihannesten, perunoiden tai riisin kanssa. Uunilohen valmistamiseen ei aina tarvita kermaa, vaan lohen...


Kotoisa kotikalja valmistuu yksinkertaisella ohjeella: näin teet sen
Kotoisa kotikalja sopii niin joulupöytään kuin kesällä vaikka grilliruokien parissa nautittavaksi. Juhannus on kulman takana ja kotikaljan voi valmistaa vaikka...


Maittava suolainen välipala: helppo tomaatti mozzarella piirakka
Tomaatti mozzarella piirakka on herkullinen suolainen välipala tai naposteltava, joka sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Maittavan piiraan voi valmistaa alusta...


Kotitekoinen sinappi grilliruoan ja burgereiden kaveriksi: helppo ohje!
Kotitekoinen sinappi on helppo valmistaa grilliruokien tai hampurilaisten kaveriksi. Sinappi sopii esimerkiksi hampurilaisten, hodareiden ja lenkkimakkaroiden lisukkeeksi ketsupin ja kurkkusalaatin...


Karitsan paisti maukkaalla marinadilla: tällä ohjeella onnistut
Karitsan paisti voidaan tarjoilla esimerkiksi uunivihannesten, salaatin, keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa. Tämä maittava ateria vaatii tarkkuutta paistamisen suhteen, mutta...


Maittava kanapiirakka on herkullinen ateria – tässä resepti!
Kanapiirakka on maittava suolainen ateria tai naposteltava esimerkiksi juhliin. Sen valmistaminen on hieman työlästä, mutta kaiken vaivan arvoista. Alla olemme...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”
- Ranttali: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Sami: Maailman suurimman pyllyn haluava Natasha Crown minishortseissa: video!
- Ssl2703: Showpainija Mandy Rose sai potkut WWE:stä: nämä kohukuvat syynä fuduihin!
- Harri leränen: 53-vuotias personal trainer saa vihat niskaansa paljastavan pukeutumisen takia – kuvat
- Kristian Gaarde: Sointu Borg biksukuvissa parvekkeella: vasta 18 astetta, mutta varaslähtö kesään