Yleisurheilu
Suomalaisnaiset hyvässä iskussa Tukholman timanttiliigassa

Timanttiliigaa kisattiin sunnuntaina sateisessa Tukholmassa. Mukana oli kaksi suomalaista; Reetta Hurske pinkoi 100m aidat ja Eveliina Määttänen oli mukana 800m kilpailussa.
Sateinen sää hankaloitti monien urheilijoiden urakkaa sunnuntaina. Myös 100m aidoissa jäätiin ihan huippuvauhdista märällä radalla. Reetta Hurske pinkoi kilpailussa kuudenneksi ajalla 12,98. Ihan täydellistä suoritusta Hurskeelta ei nähty, mutta nainen itse oli kuitenkin juoksuun ihan tyytyväinen. Nainen ei saanut kilpailuun parasta mahdollista starttia ja matkalle osui hieman kolhujakin.
– Ihan kiva kisa, vaikka tuli kolhittua aitaa, Hurske kertoi kisan jälkeen.
60m halli EM-kisojen mestari Hurskeelta toki odotetaan aina paljon, mutta hieman keskinkertaisellakin juoksulla nainen alitti 13 sekuntia, mikä kertoo naisen kovasta vireestä. Hurske kertoi juoksun jälkeen haastattelussa, että jaloissa ei ollut aivan yhtä hyvä fiilis kuin viikko sitten Puolassa, mutta nainen oli iloinen päästessään kisaamaan Tukholmassa.
Hurske kertoi jäävänsä alkukesän tiukan kilpailutahdin jälkeen pienelle treenitauolle ja suuntaavansa katseita jo loppukesän kisoihin.
Eveliina Määttänen oli Tukholmassa mukana naisten 800 metrillä. Nainen juoksi hienosti toiseksi ajalla 2.01,50. Hän on tällä kaudella juossut oman ennätyksensä alle kahden minuutin, 1.59,96.
Naisten 800 metriä ei ollut Tukholmassa Timanttiliigan laji. Kilpailun voittoon juoksi Etiopian Worknesh Mesele ajalla 2.00,05.