Koripallo
Susijengin pelit MM-kisoissa jatkuvat – Sijoitusotteluissa todella kova panos

Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin pelit MM-kisojen alkulohkossa eivät menneet toivotulla tavalla. Saldona kolmesta alkulohko-ottelusta on nolla voittoa.
Pelit Suomella kuitenkin vielä jatkuvat, sillä edessä on kaksi sijoitusottelua MM-kisojen alemmassa jatkosarjassa. Vaikka paikkaa MM-turnauksen pudotuspeleihin ei irronnut, riittää sijoitusotteluissa siltikin panosta. Pelissä on nimittäin olympiakarsintapaikka.
Ensi kesän Pariisin olympialaisiin on tarjolla 23 paikkaa kisaisäntä Ranskan lisäksi. MM-kisoista olympiakarsintapaikka on tarjolla 27 maalle. Tämä tarkoittaa, että karsintapaikan voi saada jättämällä taakseen neljä jatkolohkojumboa ja yhden jatkolohkon kolmosen, eli yhteensä viisi joukkuetta.
Alkulohkojen otteluiden tulokset siirtyvät jatkolohkoisin, eli Suomi starttaa lohkonsa mitä luultavimmin jumbopaikalta. Karsintapaikka on joukkueella omissa käsissä, mutta voittotili on saatava auki.
Yksikin voitto voisi Susijengille riittää, mikäli jonkin toisen lohkon yhden voiton lohkokolmosella on huonompi korisuhde. Mitä luultavimmin Susijengiltä vaaditaan kuitenkin voitot molemmista jatkolohko-otteluista olympiakarsintapaikkaan. Kaksikaan voittoa ei välttämättä vielä riitä, mikäli lohkon ottelut menevät muuten pahasti ristiin. Jännitettävää riittää siis loppuun saakka.
Jatkolohkojen maat varmistuvat keskiviikon pelien jälkeen. Varmuudella Suomen kanssa samassa lohkossa pelaa kaksi maata kolmikosta Venezuela, Kap Verde, Georgia. Lohkon neljäs joukkue tulee mitä luultavimmin olemaan Suomen jo kertaalleen kaatanut Japani.
Suomi pelaa ensimmäisen jatkolohko-ottelunsa torstaina 31.8.