Pidetään yhteyttä

Jalkapallo

Supertähti rannalle Hollannin maajoukkueesta! – ”Hän ymmärtää varmasti asian laidan”

Ryan Gravenberch
AOP

Liverpoolin tähtipelaaja, Ryan Gravenberch jäi yllättäen ilman maajoukkuekutsua lokakuun maaotteluissa. Hollannin maajoukkuetta luotsaava Ronald Koeman kertoo päätöksensä johtuvan Gravenberchin aiemmasta kieltäytymisestä.

Bayern Münchenin taakseen jättänyt Ryan Gravenberch matkasi Liverpooliin suurten odotusten saattelemana. Loukkaantuminen sotki hollantilaisen sopeutumista uuteen ympäristöön, mutta mies on päässyt viime viikkoina jälleen terveiden kirjoihin ja vastuutakin on tullut mukavasti.

Gravenberch kieltäytyi syyskuussa Hollannin maajoukkueen kutsusta. Mies kertoi tuolloin haluavansa keskittyä täysillä uuteen ympäristöön totuttelemiseen kärsimänsä vamman jälkeen. Gravenberch odotti varmasti innolla lokakuun maajoukkuetaukoa, mutta jäi tällä kertaa kokonaan ilman kutsua.

Hollannin päävalmentaja, Ronald Koeman perusteli päätöstään medialle.

– Gravenberch ei kuulunut tällä kertaa suunnitelmiimme. Hän ymmärtää varmasti asian laidan. Meillä on tietyt käytännöt niiden pelaajien kohdalla, jotka kieltäytyvät Oranjen tai Hollannin juniorimaajoukkueiden kutsusta.

– Tämän lisäksi hän ei ole myöskään pelannut säännöllisesti Liverpoolissa. Toivon hänen jatkavan kehittymistään, sillä hän on erittäin lahjakas pelaaja. Tulevaisuudessa hän on meille selkeä vaihtoehto, jos hän vain saa riittävästi peliaikaa seurajoukkueessaan.

Hollanti kohtaa seuraavissa EM-karsintaotteluissaan Ranskan ja Kreikan.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos