Pidetään yhteyttä

Jalkapallo

Huhuille stoppi! – Valioliigan maaliruisku pitkään jatkosopimukseen!

Ollie Watkins
AOP

Todellisen läpimurron Valioliigan parhaimpien hyökkääjien joukkoon tehnyt Ollie Watkins on päättänyt jatkostaan. Siirtohuhujen kohteena olleen maalinsylkijän on määrä jatkaa uraansa Villa Parkilla aina vuoteen 2028 asti.

Ollie Watkins nousi kertaheitolla kaikkien Valioliigaa seuraavien tietoisuuteen viime kaudella. Englantilaishyökkääjä oli hurjassa iskussa etenkin Qatarin MM-kisojen aiheuttaman talvitauon jälkeen mätettyään maaleja kuin liukuhihnalta.

Tälläkin kaudella tahti on ollut kohdallaan, sillä Watkins on viimeistellyt seitsemään valioliigaotteluun neljä maalia, jonka lisäksi hän on antanut 3 maalisyöttöä.

Pelaajan ympärillä on riittänyt viime aikoina runsaasti kuhinaa, sillä useammat Valioliigan jättiseurat ovat huhujen mukaan tarkkailleet hänen tilannettaan. Perjantaina huhut lensivät kuitenkin kaaressa roskakoriin, sillä Watkins allekirjoitti Villan kanssa peräti viisivuotisen jatkopahvin.

– Olen hyvin onnellinen. Uskon, että tämä on minulle oikea ympäristö jatkaa pelaamista. Minulla riittää runsaasti saavutettavaa tämän joukkueen paidassa, Watkins kertoi Villan verkkosivujen mukaan.

– Olen tullut fanien kanssa loistavasti toimeen siitä lähtien, kun saavuin tänne. Joukkueella on ollut hyviä ja huonoja jaksoja, mutta sellaista on jalkapallo. Seuran suunta on selkeä ja haluan olla osa tätä joukkuetta.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos