Pidetään yhteyttä

Jääkiekko

Suomalaistähti jatkoi tehoiluaan! – New Jerseyn voittokulku sai jatkoa

NHL
Unsplash

Erik Haula jatkoi hyvää virettään viime yön NHL-kierroksella, kun New Jersey Devils kukisti Minnesota Wildin 4-3 numeroin. Suomalainen onnistui jälleen maalinteossa, jonka myötä hän on tehnyt kahteen edelliseen peliin kolme häkkiä.

New Jersey Devils jatkoi voittojen tiellä NHL:ssä, kun Minnesota Wild taipui seitsemän maalin trillerissä lukemin 4-3.

Tähtipelaaja Jesper Bratt vei Devilsin johtoon ajassa 06:13 John Marinon ja Kevin Bahlin merkkauttaessa syöttöpisteet.

Wild tuli tasoihin erän puolivälin jälkeen veteraanihyökkääjä Patrick Maroonin toimesta. Toinen erä sai kotijoukkueen kannalta murheellisen startin, kun Erik Haulan jäähy kostautui. Ryan Hartman iski Minnesotan karkumatkalle, mutta New Jersey ei kuitenkaan lannistunut.

Hartman huitoi itsensä jäähylle muutamaa minuuttia myöhemmin ja Tyler Toffoli tasoitti ottelun. Haula nousi tämän jälkeen esiin ja paikkasi aiemmin ottamansa jäähyn iskemällä Devilsin 3-2 johtomaalin.

Bratt lisäsi isäntien johtoa vielä ennen viimeistä erätaukoa, jonka myötä ottelu näytti ratkenneen.

Jacob Middleton nostatti Wildin toiveita vielä päätöserän lopussa, mutta tämän lähemmäksi joukkueen kiri ei riittänyt. New Jerseylle siis maistuva 4-3 voitto.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos