Pidetään yhteyttä

Jääkiekko

Sebastian Aho pettyi kohteluunsa NHL:n tähdistötapahtumassa – Isot rahat jäivät saamatta

Sebastian Aho
AOP

Viikonloppuna pelattiin NHL:n tähdistöottelu, jossa mukana oli myös suomalaistähti Sebastian Aho.

Itse tähdistöotteluiden lisäksi tapahtumaan kuuluu myös taitokisa. Tähän suomalaistähti Sebastian Aho ei kuitenkaan mahtunut mukaan.

Taitokisa toteutettiin tänä vuonna hieman uudistetulla formaatilla ja siihen valikoitui mukaan ainoastaan 12 pelaajaa. Kaikkiaan tähdistöviikonlopussa on mukana 36 pelaajaa, joten iso osa ei mahtunut taitokilpailuun mukaan.

Taitokisan voittajalle oli tarjolla miljoonan dollarin palkinto, joten haluukkuutta kisaan varmasti riitti.

NHL-toimittaja Chip Alexander paljasti keskustelleensa Ahon kanssa viikonlopusta maanantaina ja kertoi Carolina Hurricanesin tähden olleen “ärtynyt” taitokisan formaatin muutoksesta.

– On selvää, että hän [Aho] on edelleen harmissaan All-Starsin taitokilpailun formaatista, Alexander kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

– Hän menetti mahdollisuuden kisata miljoonasta dollarista, koska häntä ei valittu. Hän ei sano, että olisi voittanut sen, mutta hän olisi halunnut mahdollisuuden kilpailla siitä.

Aho pelasi lauantain tähdistöpelaajien miniturnauksessa Team MacKinnonissa. Kolmatta kertaa tähdistötapahtumassa mukana ollut Aho jäi tähdistöottelussa ilman tehopisteitä.

Mikäli video ei näy, näet sen täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos