TV
Oliko tämä yksi sinun suosikkiohjelmistasi 2000-luvun taitteessa? – Palaa nyt ruutuun!

Nelonen Media teki monet iloisiksi julkistaessaan syksyn ohjelmansa. Muiden suosikkien mukana tullaan näkemään myös upouusi Bumtsibum!
Monet muistavat Bumtsibumin 2000-luvun taitteesta, jolloin ohjelmaa juonsi energinen Marco Bjurström. Jokaisessa jaksossa nähtiin kaksi joukkuetta, jotka koostuivat kapteenin lisäksi neljästä artistivieraasta. Joukkueet yrittävät arvata musiikkikappaleita, joista he saavat vihjeitä sekä sanoin että musiikin avulla.
Luvassa on takuuvarmasti yhtä hyvää tunnelmaa, kuin ohjelman vanhoissakin jaksoissa, joissa innostuttiin laulamaan monenlaisia lauluja upein esityksin. Tunnelma nousi kattoon myös kotisohvilla, kun musiikin riemu levisi ruudun kautta TV-yleisöön.
Uudessa versiossa homma toimii saman kaavan mukaan kuin aikaisemminkin, mutta ohjelman taustajoukko tulee muuttumaan. Tällä kertaa juontajana nähdään Jaana Pelkonen ja joukkuekapteeneina toimivat Leri Leskinen ja Lenni-Kalle Taipale.
Vanhassa Bumtsibumissa vuosimallia 2000 ohjelmaa veti Bjurströmin lisäksi Jari Puhakka, Esa Nieminen ja Seppo Hovi. Hovi muisteli vuonna 2020 huhtikuussa antamassaan haastattelussa ohjelman tekemisen haastavuutta.
– Siinä oli ammattitaidollisesti kaikki pelissä. Ohjelmaan ei voinut valmistautua ollenkaan, piti olla hoksottimet ja oma arkisto koko ajan käytössä.
Monet entiset fanit ovat uutisesta todella innoissaan, ja ohjelman paluu onkin todellinen piristysruiske syksyn televisioantiin. Bumtsibum alkaa pyöriä Nelosella elokuussa.
Samankaltaisia uutisia
- Lisää NHL-vahvistuksia Leijonien MM-joukkueeseen!
- NHL-joukkue vitsaili suomalaistähden nimellä - "Teki jälleen maalin!"
- Loistavia uutisia Leijonille! - NHL-supertähti vahvistaa Suomen MM-joukkuetta
- 19 vuoden odotus on ohi - Toronto voitti vihdoin!
- Mitä tekee Englannin maajoukkueen megastara? - Chelsea, ManU, Arsenal... -"Heillä ei ole varaa hankkia häntä"
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin! Jukka Jaloselta kovia päätöksiä - NHL-tähti jäi ulkopuolelle
- Juontaja Ville Kinaret toimi nopeasti: pelasti 3-vuotiaan lapsensa hengen
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Sinkkuelämää-jatkosarjan uusi kausi sai yksimielisiä kommentteja: katso traileri!
-
Suomalaisdraama tekee historiaa: ensimmäinen suomalaissarja kansainvälisesti Netflixissä
-
Ina Mikkola kohtasi Grönlannissa moraalisen dilemman: ”Minua puistatti”
-
Juontaja James Corden sai porttikiellon ravintolaan ilkeiltyään tarjoilijalle: pian hän tarttui puhelimeen
-
Voice.fi: Lauri Salovaaran budjetti kutistuu 1500 eurosta 80 euroon per viikko: ”Vetää hiljaiseksi”
-
Errori: Uusi pohjoismainen alkuperäissarja tulossa Primeen: 12 suomalaista mukana kisassa
-
Erikoisjoukot: vain yksi kokelas selvisi tehtävästä – tässä on ”kova jätkä”
-
Norjalainen TV-sarja paljastaa: tämän takia uudenkarheat sähköautot joutuvat romuttamolle – järkyttävä ympäristöshokki!
-
Australialainen mies keksi keinon päästä krokotiilistä eroon: krokolla taitaa olla nyt päänsärkyä
-
Susikoira Roi tulossa C Morelle: sydäntälämmittävä tarina
-
Ex on the Beach-sarjassa tapahtuu: muut naiset näreissään Sannin käytöksestä
-
Netflix menetti satoja tuhansia tilaajia: tässä syy! Näin Netflix aikoo korjata menettämänsä tulot
-
Lost-sarjan tähti teki paljastuksen Amanda Seyfriedistä: näin hän käyttäytyy kulisseissa!
-
Netflix-sarjan yksityiskohtainen seksikohtaus sai katsojat suunniltaan: ”Älkää katsoko”
-
Spencer -elokuva kuin keskisormen näyttäminen Iso-Britannian kuningasperheelle: Kristen Stewartille povataan Oscaria
-
Tältä näyttää Big Brother -talo – Suurempi kuin koskaan!
-
Peter Franzén näyttelee odotetussa fantasiasarjassa – ”Kunnia olla mukana sarjassa”
-
Odotettu HBO Max on tulossa Suomeen: odotus palkitaan vihdoinkin
-
Tunnistatko Miehen puolikkaat -sarjan lapsitähteä enää? 27-vuotias tähti lähes tunnistamaton!
-
TIS-Jonna treffeillä Roope Kuusiston kanssa: ”Kaikki poikaystäväni ovat pettäneet minua”
-
Kristen Stewart näyttelee Dianaa uudessa Spencer -elokuvassa – upea kuva, jossa melkoinen yhdennäköisyys: fanit ihmeissään
-
Haluatko mukaan Love Islandiin? Ohjaaja paljastaa, minkälaisia kilpailijoita haetaan – nappaa vinkit talteen!
-
Love Island Suomi taas käynnissä! Juonenkäänne jo ennen ohjelman alkua
-
CSI-tähti kiidätettiin sairaalaan kesken kuvausten – Takana rankka kuvausjakso
-
Michael Keaton ei ymmärtänyt kässäriä uudessa Morbius -elokuvassa: ”En tiedä, mistä te puhutte”
-
Jennifer Anistonin ja Adam Sandlerin tähdittämä suosikkikomedia saa jatkoa: Netflix valmistaa pikavauhtia
-
Nisan Dragtähdet -kisan voittaja kertoo: ”Miss B syntyi vahingossa” – hauska tapahtumasarja johti menestykseen
-
Sinkkuelämää -sarjassa kuvattiin hautajaiskohtausta: video päätyi TikTokiin
-
Mielensäpahoittaja eskorttia etsimässä -elokuvan kuvaukset on aloitettu: ohjaaja Mika Kaurismäki
-
Maria Veitolan ja Sanna Marinin selfieen ilmestyi napakka kommentti: Peppi Puljujärvi muistutti Marinia tärkeästä asiasta
Mainos

Tässä tilanteessa Shirly Karvinen käytti Miss Suomi-titteliään hyväkseen: hauska tarina

Raskaana oleva Tuija Pehkonen käännytettiin päivystyksestä kotiin: ”Jalat eivät kantaneet”

Liverpoolin tähtihyökkääjän somepostaus herätti huolen: “Olen täysin murtunut”

Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa

Juventuksen pistevähennys-tapaus saatiin viimein päätökseen – Se maksoi seuralle lopulta todella kalliisti

Lola Odusogan uhkea kuva Espanjasta sai upean vastaanoton: katso kuva!

Iida Vainio yllätti kuumalla alusvaatekuvalla – seuraajilla meni ihon alle

Sara Chafak julkaisi siirappisia kuvia Jeffrey-rakkaansa kanssa Saimaalta: kuvat!

Mitä tekee Englannin maajoukkueen megastara? – Chelsea, ManU, Arsenal… -”Heillä ei ole varaa hankkia häntä”

Savonlinnan rintava povipommi Italiassa muodot esillä: kuva!
Mainos
Mainos

Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui

Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!

Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?

Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!

Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!

Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa

Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”

Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!

Iida Vainio yllätti kuumalla alusvaatekuvalla – seuraajilla meni ihon alle

Erna Huskon minä-loma sai yllättävän käänteen – katso biksukuvat!
Mainos
Kuumat


Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!
Somehottis Chloe Saxon on tumma kaunotar, joka saa seuraajien silmät vietereiksi somessa. Hän on saanut saalistettua itselleen yli 1,1 miljoonaa...


Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?
Kanadalainen kiinteistövälittäjä Charlie Riina on yrittänyt jo vuosia päästä painimaan glamourmallien A-sarjaan. Tämä kaunotar on saanut lassotettua Instagramissa itselleen yli...


Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!
Kemiläinen pyllykaunotar Piia Niva kääntää katseita sosiaalisessa mediassa. Hän on saanut lassotettua itselleen yli 17 000 seuraajaa somessa ja lisää...


Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!
Suomalainen sometähti ja Onlyfansin hottis Elina Tervo on saanut kalastettua itselleen yli 70 000 seuraajaa Instagramissa. Elina on kova matkustelemaan...


Maailman kuumin sotilas minimaalisissa bikineissä Bahamalla: jösses, mikä kroppa!
Somekuumis Kindly Myers on saanut kerran jos toisenkin maailman kuumimman sotilaan tittelin. Hän oli nimittäin taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, mutta...


Somekuumis sulloi tissinsä tiukkaan bodyyn: video!
Sosiaalisessa mediassa paljon huomiota herättänyt somekuumis Francia James ei jätä ketään kylmäksi. Francia on saanut lassotettua Instagramissa itselleen jo yli...


Povipommi pukeutui armeijakuosiin ja availi haarojaan: no nyt on hävytöntä!
Somekuumis Sophia Dee saa seuraajiensa sukat pyörimään jaloissa. Hän on saanut kalastettua itselleen jo yli 12 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Onlyfansin povipommi auton ratissa tissit ulkona: pieni paita ei peitellyt mitään
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajiensa leuat loksahtamaan, nimittäin hän esittelee usein tavaramerkikseen muodostuneita rintojaan estottomasti. Louisaa seuraa jo yli...


Australialaisen Onlyfans-hottiksen minimaalinen mekko paljasti poven: vau!
20-vuotias australialainen surffaaja Bonnie-Lou Coffey saa päät kääntymään niin sosiaalisessa mediassa kuin oikeassa elämässä. Hän on saanut kalastettua itselleen yli...


Somehottis pylly paljaana veneen kannella: kuva someen!
Los Angelesissa asuva somejulkkis Ashley Resch saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut saalistettua itselleen jo yli 1,1 miljoonaa seuraajaa,...
Mainos
Urheilu


Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui
NHL:n Stanley Cup finaalit käynnistyivät viime yönä Suomen aikaa. Finaalisarjassa mestaruudesta kamppailevat Florida Panthers sekä Vegas Golden Knights. Otteluparista ennakoitiin...


Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa
Manchester City juhli FA Cupin voittoa Wembleyllä lauantaina. Finaalissa kaatui “rakas” derbyvastus Manchester United maalein 2-1. Finaaliin saatiin melkoinen salama-alku,...


Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”
Barcelonassa ajettiin lauantaina aika-ajot. Valtteri Bottas ei löytänyt hyvää kulkua ja pääsee sunnuntain osakilpailuun lähtöruudusta 16. Valtteri Bottas enteili perjantain...


Aleksander Barkov historiallisessa asemassa pudotuspeleissä – Taistelu Stanley Cupista huipentuu finaaleihin
NHL-kausi huipentuu Stanley Cup -finaalisarjaan, joka starttaa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna. Aleksander Barkovin kipparoimalla Florida Panthersilla on mahdollisuus historialliseen ensimmäiseen...


Se ei pitkään kestänyt… – Leedsin valmentajalle riitti vain neljän pelin jälkeen
Leeds Unitedin päävalmentaja Sam Allardyce on lopettanut joukkueen valmentajana. Pelejä vastuussa miehelle ehti kertyä ainoastaan neljä. Leeds United jäi juuri...


Denver Nuggetsille ensimmäinen kiinnitys: ”Emme halunneet antaa sen tapahtua”
NBA:n finaalit pyörähtivät käyntiin varhain perjantaina Suomen aikaa. Ilmiömäistä kautta pelaava Denver Nuggets otti ensimmäisen kiinnityksen kukistamalla Jimmy Butlerin johtaman...


Sieltä se tuli! Messin tulevaisuudesta saatiin vahvistus
Lionel Messi jättää PSG:n tämän kauden päätteeksi. Argentiinalainen supertähti nähdään Parc de Princesillä tositoimissa viimeisen kerran lauantaina. Torstaina saatiin vahvistus...
Ruoka


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...


Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!
Superhelppo ja nopea pasta puttanesca onnistuu myös aloittelijoilta ja se on näppärä illallinen valmistettavaksi myös kiireen keskellä. Alla olemme jakaneet...


Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!
Helppo ja herkullinen panini valmistuu vain minuuteista ja saat tästä nopean lounaan tai välipalan. Panini voidaan täyttää itselle sopivilla täytteillä,...


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...


Herkullinen kotitekoinen pulla lautaselle tällä reseptillä: klassinen ohje!
Kun pulla tuoksuu kotona, itse kukin tulee paremmalle mielelle. Klassisella pullataikinan ohjeella voit valmistaa erilaisia pullia, kuten Nutella-pullia, sitruunakierrepullia, rahkapullia...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borgin pinkki mekko tyrmää: ”Kohiseva pläjäys”
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- J. Korhonen: Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”