Pidetään yhteyttä

Reseptit

Tosi helppo kakkupohja täytekakuille: tällä ohjeella onnistut!

Tosi helppo kakkupohja täytekakuille: tällä ohjeella onnistut!
Pixabay

Täytekakut sopivat juhlaan kuin juhlaan. Täytekakkujen koristeluun ja täyttämiseen on loputtomia mahdollisuuksia, mikä tekee niistä oivallisen jälkkärin niin synttäreille, firman juhliin kuin rippijuhliinkin. Kakkupohja valmistuu yksinkertaisella ohjeella noin tunnissa.

Todella helppo kakkupohja tarvitsee vain muutamia perusaineksia. Alla olemme jakaneet erinomaisen ohjeen perinteisen kakkupohjan valmistamiselle.

Ainekset:

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
korppujauhoja kakkuvuokaan
voita kakkuvuokaan

Ohje:

1. Vatkaa keskenään munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita keskenään kuivat aineet ja sekoita mukaan munavaahtoon.
3. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan.
4. Paista kakkua 175 asteessa noin 40-45 minuuttia.
5. Jäähdytä kakku ja leikkaa kahteen tai kolmeen osaan aloittaaksesi kakun täyttämisen.

Täytä kakku haluamallasi tavalla esimerkiksi hillolla, kermavaahdolla ja mansikoilla tai millä tahansa muulla haluamallasi täytteellä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
1 kommentti
Tilaa
Ilmoitus

1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Äänet
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos