Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Piritta Hagman kertoo podcastissa avioerostaan: romantikko koki karvaan pettymyksen

Piritta Hagman kertoo podcastissa avioerostaan: romantikko koki karvaan pettymyksen
Instagram / @pimppiheimo

Lantionpohjaterapeutti Piritta Hagman ja somestara Rosanna Kulju luotsaavat yhdessä uutta podcastia nimeltään Pimppiheimo. Podcastissa he muun muassa vertailevat omia elämäntilanteitaan.

”Kaikki kysyy, että haluaisitko vielä yhden (lapsen). Tämä on tosi mielenkiintoista, kun joutuu miettimään, että oisko vielä aika. Mitä mä haluan? Ja toki se vaikuttaisi, että kuka se kumppani on,” Piritta kertoo.

Pirittalla on kolme lasta entisen jääkiekkoilija Niklas Hagmanin kanssa. Hän erosi miehestään neljä vuotta sitten 12 vuoden liiton jälkeen. Hän sanoo, ettei koskaan uskonut olevansa tällaisessa tilanteessa, viitaten avioeroon.

”Mä olen ollut se romantikko, joka uskoo siihen, että töitä tehdään suhteen eteen koko loppuelämä. Aina ei ole sairaan siistiä, mutta tehdään töitä homman eteen, ja siltikään se ei tosiaan onnistunut ja se oli hirveä pettymys.”

Rosanna ja Piritta puhuvat myös siitä, että naisen asema on kohentunut ja tällaiset päätökset ovat mahdollisia.

”Meillä on vaihtoehtoja. Se ei ole tabu.”

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos