Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Miljoonien seuraama somevaikuttaja sai porttikiellon sosiaalisen median kanaville: tässä syy

Miljoonien seuraama somevaikuttaja sai porttikiellon sosiaalisen median kanaville: tässä syy
Instagram / @__toxic__tv

Miljoonien seuraama somevaikuttaja Andrew Tate on vihdoin saanut porttikiellot Metan omistamaan Instagramiin ja Facebookiin. Hiljattain myös TikTok antoi Tatelle bannit.

Tate on julkaissut tileillään naisvihaan liittyviä kommentteja ja sisältöä. Hän sanoo muun muassa, että naiset kuuluvat kotiin ja että he eivät osaa ajaa. Hän kertoo myös haluavansa kohdistaa seksuaalista väkivaltaa nuoriin naisiin, etenkin 18-19-vuotiaisiin naisiin, jotta hän voi ”jättää heihin jälkensä” ennen muita miehiä.

Taten kohderyhmä ovat pojat ja nuoret miehet, joita hän kannustaa ideologiaansa, kertoo The Guardian.

”Olen naisvihaaja. Olen realisti, ja kun olet realisti olet seksistinen. Ei ole mahdollista elää todellisuudessa, ettei ole seksistinen,” Tate muun muassa kommentoi eri tileillään.

Sosiaalisen median käyttäjät ovat kiinnittäneet huomiota hänen julkaisuihinsa.

”Andrew Tate opettaa nuoria poikia olemaan väkivaltaisia naisvihaajia. On aika, että sosiaalisen median alustat tekevät jotain,” eräässä Tatea vastustavassa julkaisussa lukee.

Nyt kuitenkin somekanavat ovat kiinnittäneet huomiota Taten sisältöön ja bannittaneet miljoonien seuraajien tilit, sillä ne rikkovat somekanavien sääntöjä. Hän on saanut porttikiellon, eikä hänellä ole mahdollisuutta saada tilejään takaisin.

”Naisviha on vihamielinen ideologia, jota ei suvaita TikTokissa. Olemme poistaneet loukkaavia videoita ja tilejä viikkojen ajan ja otamme tervetulleina uutiset, että muutkin alustat ovat ryhtyneet toimeen kyseisen yksilön kohdalla,” TikTokin edustaja kommentoi asiaa.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos