Julkkikset
Koripallotähti Lauri Markkasen uusi aluevaltaus yllättää – ”Tämä ei ole pelkkä mainoskikka”

Lauri Markkanen, 24, pelaa Pohjois-Amerikan koripallosarjassa NBA:ssa Cleveland Cavaliersissa. Jyväskylässä lapsuuden viettäneen maailmantähden uusi aluevaltaus urheilun ulkopuolella yllättää. Markkasesta tulee nimittäin yksi Jyväskylään avattavan Hook-ravintolan omistajista.
Markkasen motiivi lähteä ravintolabisnekseen ei löydy rahasta, tällä kaudella noin 14 miljoonaa euroa ansaitseva Markkanen halusi auttaa vähävaraisia juniorikoripalloilijoita.
Suur-Jyväskylän Lehti haastatteli Markkasta hiljattain uudesta aluevaltauksesta.
“Tämä on hyvä mahdollisuus olla mukana tukemassa vähävaraisten nuorten koripalloharrastusta Jyväskylässä. Hook tekee tässä projektissa yhteistyötä Honsun kanssa”, Markkanen kertoi.
Hook-ravintolaketjun pääomistaja Juha Vuorio riemuitsi maailmalla tunnetun suomalaisurheilijan lähtemisestä mukaan.
“Heti, kun teimme päätöksen avata ravintolan Jyväskylään, kysyimme Lauria mukaan ja hän innostui heti, Vuorio kertoo.
Vuorion mukaan Markkasen mukanaolo ei ole pelkkä mainoskikka.
“Laurin osuus ei ole mikään prosentti tai kaksi. Kyseessä on ihan kiva osuus”, Vuorio toteaa.
Hook tulee tukemaan Honsun junioreja ennakkoon sovitulla tavalla. Tukisumma ei riipu esimerkiksi ravintolassa myytävien Markkasen nimikkohampurilaisten määrästä.
Vuorion mukaan Hookiin on tulossa esimerkiksi Lauri Markkasen lounge, jossa on esillä esineitä tämän uran varrelta, esimerkiksi Markkasen ensimmäisessä NBA-ottelussaan käyttämät kengät sekä pelipaitoja.
Kanansiivistään, hampurilaisistaan ja ribseistään tunnetun Hookin on tarkoitus avata ovensa toukokuussa.
Hookin osaomistajuus on vain yksi tapa, mitä Markkanen on tehnyt kaupungin juniorikoripalloilun hyväksi. Keski-Suomessa pyöritettävä Lauri Markkasen koriskoulu on suunnattu alle 10-vuotiaille lapsille ja on osallistujille ilmainen.
“Koriskoulu on lapsille ainutlaatuinen mahdollisuus kokeilla koripalloa ilman kustannuksia. Olen itse nuorena kokeillut eri lajeja, ja haluan tarjota kaikille nuorille mahdollisuuden löytää koripallo omaksi lajikseen ilman kuluja, Markkanen kertoo.
Keväisin Markkanen on osallistunut myös koriskoulun päätöstapahtumiin. Tapahtumat ovat olleet myös Markkaselle unohtumatomia.
“On vaikea sanoin kuvailla, miltä tuntuu, kun näkee pieniä urheilijan alkuja silmät kirkkaina tuijottamassa minua”, Markkanen sanoo.
Sitten kun kausi NBA:ssa on ohi, Markkanen suuntaa vaimonsa Vernan ja 4- ja 1-vuotiaiden lastensa kanssa Jyväskylään.
“Silloin mennään varmaan ensimmäiseksi saunaan, uimaan ja viettämään aikaa ystävien ja läheisten kanssa”, Lauri toteaa lopuksi.
Markkanen on julkaissut jonkin verran kuvia myös perheestään Instagramissa 278 tuhannelle seuraajalleen. Molempien lasten syntymäpäiviä on ainakin juhlittu instakuvien kera.
Jo et näe upotusta, voit katsoa sen tästä.
View this post on Instagram
Jos et näe upotusta, voit katsoa sen tästä.
View this post on Instagram