Julkkikset
Kim Kardashian paljasti vanhemmuuden vaikeudet: itkee itsensä uneen

Tositv-tähti Kim Kardashian oli hiljattain mukana On Purpose with Jay Shetty -podcastissa, jossa hän puhui muun muassa vanhemmuuden vaikeudesta. Kimillä on entisen miehensä Kanye Westin kanssa neljä lasta: North, Saint, Chicago ja Psalm.
Hän kertoo, että kotona on usein kaaosta hänen kaitsiessa neljää lastaan.
”On iltoja kun itken itseni uneen. Aivan kuin kotonani olisi pyörremyrsky,” Kardashian toteaa podcastissa.
”Kaikki ne tunteet ja persoonat, jotka välillä tappelevat keskenään, eikä siellä ole ketään muuta. Olen vain minä, jonka on oltava sekä hyvä poliisi että paha poliisi,” Kim sanoo.
Hän jakaa myös paljonpuhuvat ajatuksensa vanhemmuudesta.
”Kaikki sanovat, että päivät ovat pitkiä ja vuodet lyhyitä, eivätkä he voisi olla enempää oikeassa.”
Aamut ovat Kimin mukaan haastavia ja moni äiti osaa samaistua tähän.
”Minun täytyy laittaa yhden tyttäreni hiukset ja niiden täytyy olla laitettuna täydellisesti tietyllä tavalla. Sitten toinen tarvitsee minua avukseen laittamaan kenkiä jalkaan, jokainen heistä tarvitsee minua. Se on yhtä kaaosta kokkaamisineen ja ympäriinsä juoksemisineen,” Kim sanoo,
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia uutisia
- Siirto lähenee: Napolin tähti uimassa Manchester Unitedin verkkoihin!
- IL: Henna Kalinainen sairaalassa vakavasti sairaana: "Keskittyminen meni hengittämiseen"
- SM-liigan pronssiottelu riistäytyi käsistä - Kyseenalainen tilanne meni tuomareilta ohi
- Yksityiskohta Kim Kardashianin bikinikuvissa herätti huomiota: seuraajat kummissaan
- Kim Kardashianin bikinikuva aiheutti somekohun: "Mitä hänen reisien välissään roikkuu?"
- Todellinen siirtopommi vireillä: PSG vahvistumassa Englannin maajoukkuetähdellä?
- Kardashianien nostalginen lapsuuskuva: tunnistatko siskoksia enää?
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Piritta Hagmanin samaistuttava ongelma: ”Epätoivoinen teinien äiti”
-
BB-Mari sai vauvan! Ihana kuva sairaalasta
-
Beata Leppilampi jälleen raskaana! Ihanat raskauskuvat sekoittivat somen – katso kuvat!
-
Jere Karalahden kirjoitus saa sydämen särkymään: perhetilanne koetuksella
-
Renny Harlinin harvinainen yhteiskuva lapsistaan sai somen ihastuksen partaalle
-
Äitiys toi dramaattisia muistutuksia Piritta Hagmanille: ”Apua saa, kun sitä pyytää”
-
Joel Harkimon yhteiskuva äidin ja mummon kanssa sai kommenttikentän laulamaan
-
Rita Niemi-Manninen herkistyi somessa: paljasti lapsuutensa surullisen todellisuuden
-
Kardashianien nostalginen lapsuuskuva: tunnistatko siskoksia enää?
-
Kim Kardashianin bikinikuva aiheutti somekohun: ”Mitä hänen reisien välissään roikkuu?”
-
Minttu Räikkösen vauvakutsuilla ei säästelty! Katso leuat loksauttavat kuvat!
-
Khloé Kardashianin monet kasvot: ”Kasvot päivittyvät kuin Applen iOS” – kuvat!
-
Kourtney Kardashianin hygienia puhuttaa: ruokaa vessassa ja peppu ruokapöydällä
-
Scott Disickin deittailema malli sai päät kääntymään rannalla: poseerasi bikineissä
-
Rita Niemi-Manninen avautui laatuajasta tyttären kanssa: ”Pirulauti, että on välillä haastavaa”
-
Maria Veitolan humoristiseksi tarkoitettu julkaisu sai yllättävän käänteen: somella meni tunteisiin
-
Yksityiskohta Kim Kardashianin bikinikuvissa herätti huomiota: seuraajat kummissaan
-
Chachi ja Jukka Hildén lapsineen Amerikassa neljän vuoden jälkeen: ihanat kuvat!
-
Marja Hintikan kaveri-illat peruuntuneet usein tämän syyn takia: ”Ihan hantaakista”
-
Tältä näyttää Minttu Räikkönen lomalla vauvamasunsa kanssa: kuvapari!
-
Juontaja Ville Kinaret toimi nopeasti: pelasti 3-vuotiaan lapsensa hengen
-
Marja Hintikka vaatii myös lapsilta anteeksipyyntöä: puhuu syvällisesti yksinkertaisesta asiasta
-
Kendall Jenner jäi kiinni hulvattomasta kuvanmuokkauksesta: some vinoilee ahkerasti
-
Jaajo Linnonmaan hulvaton video vanhemmuudesta sai monet samaistumaan – katso video!
-
Ilona Chevakova on uuden vauvan äiti! Kuva pienokaisesta!
-
Coco Harlin megasuloisessa kuvassa: onnellisuus on suorastaan ylitsevuotavaa
-
Voiko lapsen kehua ja kannustaa piloille? Tätä mieltä on Rita Niem-Manninen
-
Marja Hintikan avautuminen lasten kasvatuksen tasapuolisuudesta aiheutti villin keskustelun: kommenttiosio paukkuu
-
Suvi Teräsniska selvitti katoavien sukkien mysteerin – kärsitkö samasta ongelmasta?
-
Johanna ja Renny Harlinin suloiset perhekuvat Lontoosta – ihana kuvasarja!
Mainos

F1-kuski Valtteri Bottas kastaa varpaansa uuteen bisneskonseptiin: yllätysilmoitus!

Teksasilaiskaunottaren jättimäinen pylly pilkotti minimaalisen hameen alta: kuvat!

Kurvikas somemalli veteli alushousuja ylöspäin: kuva!

Yksi kaikkien aikojen parhaista? – Italian legendaarinen maajoukkuepuolustaja lopettaa uransa!

Sairaan hyvä tiikerikakku arkiseksi jälkkäriksi tai juhliin: tässä ohje!

Savonlinnan povipommi uima-altaassa: nyt on kellukkeet omasta takaa!

Onko täydellisin pylly? Onlyfans-malli pakarat esillä korkokengät jalassa

Lippufiasko MM-kisoissa! – Leijonien pudotuspeli ei vedä katsojia

Mehevä uunilohi ilman kermaa illalliseksi perunoiden kanssa: ohje!

Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!
Mainos
Mainos

Podcast: Sointu Borg kertoo saamastaan seksitaudista: ”Leviää kuin rutto”

Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui

Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!

Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?

Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!

Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!

Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa

Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”

Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!

Iida Vainio yllätti kuumalla alusvaatekuvalla – seuraajilla meni ihon alle
Mainos
Kuumat


Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!
Somehottis Chloe Saxon on tumma kaunotar, joka saa seuraajien silmät vietereiksi somessa. Hän on saanut saalistettua itselleen yli 1,1 miljoonaa...


Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?
Kanadalainen kiinteistövälittäjä Charlie Riina on yrittänyt jo vuosia päästä painimaan glamourmallien A-sarjaan. Tämä kaunotar on saanut lassotettua Instagramissa itselleen yli...


Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!
Kemiläinen pyllykaunotar Piia Niva kääntää katseita sosiaalisessa mediassa. Hän on saanut lassotettua itselleen yli 17 000 seuraajaa somessa ja lisää...


Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!
Suomalainen sometähti ja Onlyfansin hottis Elina Tervo on saanut kalastettua itselleen yli 70 000 seuraajaa Instagramissa. Elina on kova matkustelemaan...


Maailman kuumin sotilas minimaalisissa bikineissä Bahamalla: jösses, mikä kroppa!
Somekuumis Kindly Myers on saanut kerran jos toisenkin maailman kuumimman sotilaan tittelin. Hän oli nimittäin taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, mutta...


Somekuumis sulloi tissinsä tiukkaan bodyyn: video!
Sosiaalisessa mediassa paljon huomiota herättänyt somekuumis Francia James ei jätä ketään kylmäksi. Francia on saanut lassotettua Instagramissa itselleen jo yli...


Povipommi pukeutui armeijakuosiin ja availi haarojaan: no nyt on hävytöntä!
Somekuumis Sophia Dee saa seuraajiensa sukat pyörimään jaloissa. Hän on saanut kalastettua itselleen jo yli 12 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Onlyfansin povipommi auton ratissa tissit ulkona: pieni paita ei peitellyt mitään
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajiensa leuat loksahtamaan, nimittäin hän esittelee usein tavaramerkikseen muodostuneita rintojaan estottomasti. Louisaa seuraa jo yli...


Australialaisen Onlyfans-hottiksen minimaalinen mekko paljasti poven: vau!
20-vuotias australialainen surffaaja Bonnie-Lou Coffey saa päät kääntymään niin sosiaalisessa mediassa kuin oikeassa elämässä. Hän on saanut kalastettua itselleen yli...


Somehottis pylly paljaana veneen kannella: kuva someen!
Los Angelesissa asuva somejulkkis Ashley Resch saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut saalistettua itselleen jo yli 1,1 miljoonaa seuraajaa,...
Mainos
Urheilu


Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui
NHL:n Stanley Cup finaalit käynnistyivät viime yönä Suomen aikaa. Finaalisarjassa mestaruudesta kamppailevat Florida Panthers sekä Vegas Golden Knights. Otteluparista ennakoitiin...


Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa
Manchester City juhli FA Cupin voittoa Wembleyllä lauantaina. Finaalissa kaatui “rakas” derbyvastus Manchester United maalein 2-1. Finaaliin saatiin melkoinen salama-alku,...


Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”
Barcelonassa ajettiin lauantaina aika-ajot. Valtteri Bottas ei löytänyt hyvää kulkua ja pääsee sunnuntain osakilpailuun lähtöruudusta 16. Valtteri Bottas enteili perjantain...


Aleksander Barkov historiallisessa asemassa pudotuspeleissä – Taistelu Stanley Cupista huipentuu finaaleihin
NHL-kausi huipentuu Stanley Cup -finaalisarjaan, joka starttaa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna. Aleksander Barkovin kipparoimalla Florida Panthersilla on mahdollisuus historialliseen ensimmäiseen...


Se ei pitkään kestänyt… – Leedsin valmentajalle riitti vain neljän pelin jälkeen
Leeds Unitedin päävalmentaja Sam Allardyce on lopettanut joukkueen valmentajana. Pelejä vastuussa miehelle ehti kertyä ainoastaan neljä. Leeds United jäi juuri...


Denver Nuggetsille ensimmäinen kiinnitys: ”Emme halunneet antaa sen tapahtua”
NBA:n finaalit pyörähtivät käyntiin varhain perjantaina Suomen aikaa. Ilmiömäistä kautta pelaava Denver Nuggets otti ensimmäisen kiinnityksen kukistamalla Jimmy Butlerin johtaman...


Sieltä se tuli! Messin tulevaisuudesta saatiin vahvistus
Lionel Messi jättää PSG:n tämän kauden päätteeksi. Argentiinalainen supertähti nähdään Parc de Princesillä tositoimissa viimeisen kerran lauantaina. Torstaina saatiin vahvistus...
Ruoka


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...


Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!
Superhelppo ja nopea pasta puttanesca onnistuu myös aloittelijoilta ja se on näppärä illallinen valmistettavaksi myös kiireen keskellä. Alla olemme jakaneet...


Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!
Helppo ja herkullinen panini valmistuu vain minuuteista ja saat tästä nopean lounaan tai välipalan. Panini voidaan täyttää itselle sopivilla täytteillä,...


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...


Herkullinen kotitekoinen pulla lautaselle tällä reseptillä: klassinen ohje!
Kun pulla tuoksuu kotona, itse kukin tulee paremmalle mielelle. Klassisella pullataikinan ohjeella voit valmistaa erilaisia pullia, kuten Nutella-pullia, sitruunakierrepullia, rahkapullia...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borgin pinkki mekko tyrmää: ”Kohiseva pläjäys”
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- J. Korhonen: Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”