Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Janni Hussin yhteistyökampanja herätti närää: näin hän vastasi

Janni Hussin yhteistyökampanja herätti närää: näin hän vastasi
Instagram / @jannihussi

Media-alan moniosaaja Janni Hussilla on monta rautaa tulessa. Yksi näistä raudoista on somekamppiksien ja yhteistyöjulkaisujen tekeminen ja välillä Jannin sometilillä tulee vastaan yhteistyöjulkaisuja.

Tuoreessa julkaisussaan Janni matkusti Kuusamoon Rukalle tekemään yhteistyökampanjan erään luksusmajoituspuljun kanssa. Yhteistyö ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia.

”Miksi varakkaat saa ilmaiseksi kahden minuutin mainoksella ja normi-ihmiset maksaa itsensä kipeäksi?” eräs kysyy.

Janni vastasi napakasti tähän kysymykseen tarinoissaan.

”Ymmärrän, että moni asia näyttää somessa helpolta ja että asioita tulee ja tippuu ovista ja ikkunoista ja että se saattaa ärsyttää. Mutta tarttuisin tässä palautteessa kohtiin ”2min” ja ”ilmainen”. 2min = 2 työpäivää,” Janni kirjoittaa.

Janni kertoo, että koko prosessiin kuuluu paitsi itse kuvaamista ja kuvattujen materiaalien muokkaamista, myös sopimusten laatimista ja kampanjan suunnittelua. Kampanjan päätteeksi Jannin pitää vielä pyöritellä numerot taulukoihin.

”Mitä tulee kohtaan ”ilmainen” niin mökissä en (valitettavasti) päässyt nauttimaan maisemista muuta kuin kuvauksen ajan. Kuvaamisen jälkeen painelin omaan vuokramökkiin purkamaan materiaalia,” Janni sanoo.

”Mikäli olisinkin saanut ilmaiseksi, niin verottaja kyllä muistaa laskea näin suuret ”saadut edut” mukaan veropäiväksi. Eli suomeksi niistä maksetaan verot,” hän sanoo.

Hän mainitsee myös pitävänsä vaikuttajana toimimisesta.

”Mä tykkään tästä(kin) duunista ihan hirmusen paljon. Oon myös iloinen, että pystyn työllistämään muitakin oman duunin kautta. Vaikka vaikuttajamarkkinointia joskus parjataankin helpoksi herutteluhommaksi, niin kyllä mä voin ihan selkä suorana sanoa olevani ylpeä markkinoinnin ammattilainen,” hän vielä lisää.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos