Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Aki Linnanahde jätti Suomen! Tältä näyttää näköala Akin uudesta kodista

Aki Linnanahde jätti Suomen! Tältä näyttää näköala Akin uudesta kodista
Instagram / @linnanahde

Juontaja Aki Linnanahde paljasti Instagramissa jättäneensä Suomen ja suunnanneensa aurinkoisempiin maisemiin.

Uusimmassa julkaisussa komeilee kuva Akin uudelta parvekkeelta, josta näkyy merelle sinisen taivaan siintäessä taustalla. Akin uusi koti on Espanjassa.

”Vuonna 2018 tuli vahva tunne, että Espanja voisi olla meidän perheen juttu. Tunne on vuosien saatossa vain vahvistunut. Jopa niin paljon, että päätimme viime syksynä myydä Helsingin asuntomme ja vaihtaa sen kotiin Espanjassa. Tänään on ensimmäinen yö asunnossa, joka ei enää ole vain loma-asunto, vaan ihan oikea koti koko isolle perheelleni,” Aki kertoo.

”Kiitos etätyömahdollisuuksien, aikuiset lapsemmekin pystyvät viettämään täällä aikaa myös loma-aikojen ulkopuolella,” hän jatkaa.

Aki ei kuitenkaan ihan kokonaan sano heippoja Suomelle, vaan kotiosoite on jatkossakin Suomessa.

”Kotiosoitteeni tulee säilymään Suomessa, missä aion olla valtaosan vuodesta jatkossakin. Tämä ei siis ollut mikään bye bye Suomi -päivitys. Suomi on hieno maa. Vähän vain kylmä talvella.”

Osa seuraajista on toivotellut Akin tervetulleeksi aurinkoon ja osa on haaveillut kommenteissa itsekin Espanjasta.

”Hieno juttu, lähtisin heti pois talveksi ja nimenomaan Espanjaan. Olis vaa money money money,” yksi sanoo.

”Mulla on Aki samanlainen tunne ja yhtä vahva, että se on Espanja,” toinen kommentoi.

”Hyvä postaus ja tuo lause ”Suomi on hieno maa” on enemmän kuin totta. Emme itse sitä aina vain huomaa,” kommentit jatkuvat.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos