Pidetään yhteyttä

Huumori

Nainen soittaa eläinpartion paikalle puussa roikkuvan oudon otuksen takia – otus paljastuu croissantiksi

Croisantti puussa

– Apua, apua tulkaa ja hakekaa se pois! Kuului epätoivoisen naisen soitto paikallisille eläinvalvojille Krakovassa, Puolassa, eräänä huhtikuisena päivänä.
Eläinvalvojat yrittivät puhelimessa kysyä, mistäköhän eläimestä on kysymys. Nainen oli täysin hysteerinen eikä osannut kertoa muuta kuin sen, että otus oli roikkunut puussa jo kaksi päivää ja talon asukkaat olivat peloissaan eivätkä voineet edes avata ikkunoitaan.

Eläinvalvojat kysyivät lisäkysymyksiä saadakseen selkoa siitä, mitä heillä olisi vastassa. Olisikohan se vain lintu, joka oli haavoittunut ja jäänyt kiinni puuhun? He kysyivät naiselta, miltä otus näyttää.

– Se on ruskea, se istuu puussa ja se on se… niin, se… laguuni!

Eläinvalvoja puhelimen toisessa päässä menee hämilleen ja tässä vaiheessa hänen on vaikea pysyä vakavana. Mikä ihmeen laguuni? Hetkinen, voisiko nainen tarkoittaa iguaania? Homma alkaa kuulostaa jo aprillipilalta, mutta huhtikuun ensimmäinen päivä meni jo.

Eläinvalvojat saapuvat paikalle ja varovasti katsovat puiden sekaan, mutta eivät näe siellä mitään. Ei ole laguunia eikä iguaania. Vihdoin se paljastuu syreenin oksalta ja eläinvalvojat lähestyvät sitä varoen. Otus ei liiku, se on paikallaan. Raukalla ei näytä olevan edes jalkoja eikä päätä.

Eläinvalvojat pääsevät aivan lähelle otusta, ottavat sen kiinni ja purskahtavat raikuvaan nauruun. Mysteerinen laguuni iguaani paljastuu croissantiksi! Juuri se, ranskalainen herkullinen voisarvi. Se oli todennäköisesti heitetty ulos ikkunasta lintujen evääksi.

Puolan eläinvalvonta vahvistaa, että kyseessä todellakin oli täysin aito tapahtuma. Samalla he tunsivat sympatiaa raportin tehnyttä naishenkilöä kohtaan ja muistuttivat siitä, kuinka tärkeää on raportoida tällaiset tapaukset. On parempi tarkistaa puista löytyvät omituiset otukset kuin odottaa, että jotain traagista tapahtuu sen takia.

Linkki Facebookin uutiseen: https://www.facebook.com/Krakowskie.Towarzystwo.Opieki.nad.Zwierzetami/posts/4691666100848852

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos