Hirvensalmen Satulinnassa tapahtuu taas, sillä Vain elämää-sarjan 14. tuotantokausi on vauhdissa. Tällä kaudella mukana ovat muun muassa poppari Ellinoora ja Kotiteollisuus-yhtyeestä tuttu Jouni Hynynen. Jouni on...
Laulaja Yona joutui kivuliaaseen tilanteeseen Ruisrockissa. Yona julkaisi Instagramissa mustavalkoisen kuvaparin, jonka ensimmäisessä kuvassa näemme Yonan toinen jalka ilmassa ja toisessa hän makaa maassa. Yona sanoo,...
Artisti Redrama eli Lasse Mellberg oli mukana viimeisimmällä Vain elämää-kaudella. Hän kuitenkin päätti jättäytyä pois viimeisestä jaksosta oman terveydentilansa takia. Redrama on taistellut alkoholiongelman kanssa ja...
Vain elämää-sarjassa on tällä kaudella nähty Tommi Läntinen, Meiju Suvas, Yona, Erika Vikman, Mikko Alatalo, Jyrki 69 ja Pete Parkkonen. Vain elämää: Pelastakaa Lapset -erikoisjakso on...
Tänä perjantaina Vain elämää-ohjelmassa nähdään artistien ystäviä. Ystäväpäivänä jokainen artisti tuo läheisen ystävän ohjelmaan. Laulaja Erika Vikman toi pöytään siskonsa Jennika Vikmanin, joka on hänkin musiikkialalla,...
The 69 Eyes-yhtyeestä tuttu Jyrki 69 tapasi laulaja Erika Vikmanin Vain elämää -ohjelman kuvauksissa ja siitä saakka puskissa on supistu kaksikon välisestä mahdollisesta suhteesta. Heidät bongattiin...
Rokkari Jyrki69 ja laulaja Erika Vikman nähtiin molemmat Vain elämää-sarjassa tänä vuonna. Jyrkin päivä onkin tulossa 28.10. Vain elämää-sarjan jälkeen puskissa on supistu Erikan ja Jyrkin...
Vain elämää -ohjelmassa vietetään Jyrki69:n päivää 28.10. Jaksossa laulaja Erika Vikman innostuu kehumaan rokkaria vuolaasti, kertoo Katso. ”Siinä on ero tämän lava-Jyrkin ja siviili-Jyrkin välillä,” Erika...
Vain elämää-sarjassa vietetään 21.10. Yonan päivää ja laulaja Meiju Suvas valitsi yhden Yonan kappaleen, joka kosketti häntä syvästi. Hymy kertoi Meijun pidätelleen kyyneleitä ennen kappaleen esittämistä....
Myös julkkikset ovat ihmisiä ja heitä vaivaavat tavallisten tallaajien vaivat – kuten esimerkiksi ilmavaivat. Vain elämää-sarjassa vietetään 21.10. Yonan päivää ja kuvauksissa sattui hupaisa hetki, kun...
The 69 Eyes-yhtyeestä tuttu Jyrki69 kertoi taannoin Me Naiset-lehdelle olevansa rakastunut mies. Hänestä ja Erika Vikmanista on kiertänyt huhuja jo jonkin aikaa ja kaksikko on bongattu...
Laulaja Erika Vikman kertoo saaneensa Instagramissa paljon viestejä Vain elämää-sarjan kiusaamisjakson jälkeen. Hän kiitteli ensin positiivisista viesteistä, jonka jälkeen hän nosti esille yhden kysymyksen, joka kummastutti...
Laulaja Erika Vikman on kertonut aikaisemminkin siitä, kuinka somessa sataa törkyä niskaan. Hän on saanut kuulla epämiellyttäviä kommentteja esimerkiksi vartalostaan. Hiljattain eräs seuraaja kommentoi ikävästi. Erika...
Syksyn Vain elämää-ohjelman myötä The 69 Eyesin Jyrki69 kertoo olevansa enemmän tasapainossa kuin koskaan. Ohjelman myötä julkisuuskaan ei ahdista, hän kertoo Annalle. ”On ollut kivakin päästä...
Perjantaina 14.10. Vain elämää-sarjassa vietetään Tommi Läntisen päivää, jolloin artistit puhuvat koulukiusaamisesta ja jokainen artisti myöntää tulleensa koulukiusatuksi, kertoo Katso. Mikko Alatalo laulaa kappaleen Syvälle sydämeen...
The 69 Eyes-yhtyeen Jyrki Linnankivi eli Jyrki69 kertoi hiljattain Me Naiset-lehdelle olevansa rakastunut. ”Tämä on tuore kokemus,” hän kertoi Me Naisille. Jyrki sanoi olevans alähes shokissa...
Vain elämää-ohjelman kapellimestarina tuttu Leri Leskinen on Seiskan tietojen mukaan jättänyt avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen 1. syyskuuta yksinään. Kun uutinen tuli julki, monet olettivat Lerin vaimon Kristiinan...
Vain elämää-ohjelmassa on 30.9. Redraman eli Lasse Mellbergin päivä. Hän kertoo uudessa jaksossa siitä, kuinka hänen elämänsä kävi aallonpohjalla. Hän kertoo, että aallonpohja merkitsi hänelle sitä,...
Tällä hetkellä kovaa suosiota nauttiva Erika Vikman on 15-vuotiaasta saakka puurtanut töitä. Viimeisen muutaman vuoden aikana Erikan kroppa on kuitenkin alkanut kertoa hänelle, ettei kynttilää voi...
Anna Eriksson on tehnyt upean uran musiikin saralla. Seiskan saamien tietojen mukaan Erikssonia on houkuteltu mukaan Vain elämää-ohjelmaan jo useamman kerran, mutta laulaja on kieltäytynyt kunniasta....
Laulaja Erika Vikmanilla on ollut vientiä viime kesänä, nimittäin hän on suunannut hiki hatussa festareilta toiselle. Hiljattain Erika pohti Satu Kotosen haastattelussa kokeneensa paljon kateutta uransa...
Vain elämää-sarjan uudessa jaksossa Mikko Alatalo muistelee tragediaa, joka kohtasi hänet 30 vuotta sitten. Varo juonipaljastuksia! Vuonna 1992, eli 30 vuotta sitten, Mikko Alatalo kohtasi vavisuttavan...
Erika Vikmanin kesä on ollut kiireinen, sillä festareita ja keikkoja on riittänyt vasemmalta ja oikealta. Keväällä hän osallistui myös Vain Elämää-sarjan leirille, joka oli Erikalle paikka...
Uudelle Vain elämää-kaudelle osallistunut Erika Vikman on puhunut aikaisemmin paniikkikohtauksistaan. Nyt hän mietti Seuralle, mitä pitää tehdä, kun kroppa sanoo seis. ”Nykyään somessa on niin helppo...
Vain elämää-ohjelman pressitilaisuus pidettiin keskiviikkon 24.8. Mukana olivat tietysti ohjelmaan osallistuneet julkimot, kuten Erika Vikman. Vikmanin mukanaoloa kritisoitiin ja Vikman itsekin kertoi miettineensä, onko hän vielä...
Kun uudet Vain elämää-ohjelman osallistujat julkistettiin, Erika Vikmanin mukanaolo herätti heti ihmetystä ja närästystä. Vuonna 2016 popgenren puoleen kääntynyt Erika on laittanut ulos vain yhden abumin....
Laulaja Erika Vikman on paraikaa Vain Elämää-sarjan kuvauksissa Hirvensalmen Satulinnassa. Hän on päivittänyt sosiaalista mediaansa sekä kuvin että tarinoin ja viimeisimmissä videotarinoissa nähtiin söpö kuva, joka...
Uuden Vain Elämää-kauden kahdeksan tähteä suuntaavat kohti Hirvensalmen Satulinnaa. Nyt kahdeksikko on tiedossa ja luvassa on niin uusia kuin vanhempia nimiä. Illallispöytään istuvat Erika Vikman, Mikko...
Jukka Poika nähdään suositussa Vain Elämää-sarjassa, jossa tutut suomalaiset artistit esittävät toistensa kappaleita omina versioinaan. Hiljattain ohjelmassa vietettiin Arttu Wiskarin päivää ja Jukka Poika esitti Reaggaemiehen...
Vain Elämää-sarjassa vietettiin Anssi Kelan päivää. Anna Abreu otti esitettäväksi Levoton tyttö-kappaleen, joka sai suurta ylistystä Abreun hihastaan vetämän ässän ansiosta. Abreu oli nimittäin kutsunut apujoukkoja...
Vain Elämää on yksi Suomen suosituimmista TV-sarjoista ja vuoden 2020 kausi rikkoi kaikki katsojaennätykset. Vuoden 2021 castingia onkin odotettu kuumeisesti ja viikko sitten yleisön odotus palkittiin....
Uudet kommentit