Julkkikset
Seiska kertoo: BB-Minnan läheiset hetket mysteerimiehen kanssa – Minna radalla heti BB:n jälkeen!

Big Brother Suomi -ohjelmasta hiljattain pudonnut Minna ei kauaa jahkaillut, ennen kuin hän päätti lähteä radalle nauttimaan vasta saadusta vapaudestaan. Seiska kertoi, että Minna oli löytänyt mysteerimiehen, jonka kanssa hän pusutteli herkästi ravintolassa.
Seiskan lähde oli bongannut Minnan helsinkiläisestä ravintolasta, jossa tarjoiltiin myös alkohlia.
”Minnan menojalkaa vipatti selkeästi. Hän oli railakkaalla tuulella, eikä häätö vaikuttanut harmittavan häntä lainkaan,” Seiskalle kerrotaan.
Minnan sanottiin viihtyneen tiiviisti erään mienhenkilön seurassa. Pusuttelua ja läheisyyttä riitti.
”Minnan pusuttelukumppani on arvostettu taiteilija,” Seiskalle kerrotaan.
Minnalla riittää vientiä
Minna kohautti hiljattain BB:ssä seksipuheillaan. Hän kertoi harrastaneensa seksiä erään tunnetun julkkiksen kanssa. Minnalla oli myös kaikenlaista puuhaa BB:ssä Lassen kanssa. Kun Minna putosi Big Brotherista, hän kertoi, että olisi mielellään halunnut nähdä, mihin asiat Lasen kanssa saattaisivat mennä BB:n ulkopuolella.
Minnalla ei kuitenkaan kauaa nokka tuhissut ennen kuin hän bongasi jo uutta seuraa. Minna häädettiin toisena asukkaana syyskuussa 19. päivä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia uutisia
- Chelsean ostoslista pullollaan supertähtiä! - Saadaanko maalitykki naarattua Stamford Bridgelle?
- Onko tässä ManU:n tuleva superhankinta? - Englantilaishyökkääjä palaamassa Valioliigaan
- Loistavia uutisia Leijonille! - NHL-supertähti vahvistaa Suomen MM-joukkuetta
- Lisää NHL-vahvistuksia Leijonien MM-joukkueeseen!
- Leijonat taipuivat Ruotsin käsittelyssä - “Pitää voittaa pelejä, ei riitä tämmöset”
- Oho! Liverpool kahden jättivonkaleen perässä - 120 miljoonaa vaihtamassa omistajaa?
- PSG:n tähtipuolustaja haaveilee paluusta Madridiin - Euroopan jättiläiset istumassa saman pöydän ääreen?
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Seiska: Näin paljon Ella Toivainen on käyttänyt kauneusleikkauksiin: ”Olen valmis maksamaan”
-
Näin BB-Sofia kommentoi Sini Ariellin aiheutamaa somekohua: ”Luuletko, että…”
-
BB-Leina näyttävissä lomakuvissa Thaimaan rannoilla: upeat bikiniotokset!
-
Kristian Heiskarin uran suurin saavutus: ”Tämä on yksityisyyden menettämisen arvoista”
-
BB-Sofialle sanottiin, ettei toinen nenäleikkaus kannattaisi: tältä hänestä nyt tuntuu
-
BB-Sofian surullinen tarina vuoden takaisista synttäreistä saa sydämen särkymään
-
BB-Sofia on saanut haukkuja keskustelupalstoilla: näin häntä on nimitelty
-
Kristian Heiskari ”tuli kaapista” ja poistui Suomesta: suunnitelmat julki
-
BB-Sofia karistaa Suomen pölyt jaloistaan! Matkalaukkuineen lentokentällä – kuva!
-
BB-Karvanin kuvaama törkeä video Janni Hussista levisi: näin Hussi reagoi
-
Seiska: BB-Janica avautui kohdunpoiston taustoista: sairaalasta tuli korona-aikana hyytävä vastaus
-
Podcast: Jasmiina Yildiz pissasi laivahytin lattialle: ”Siihen sängyn viereen”
-
Seiska: BB-Sofia ei kertonut isälleen tekevänsä seksityötä: näin meni paljastuksen jälkeinen puhelu
-
Aleksi Valavuori juhli 44-vuotissynttäreitä: ”Voihan se olla, että kaikki menee päin persettä”
-
BB-Sofia avautui rehellisesti kokemuksestaan talossa: ”Ahdistavaa ja traumaattista”
-
Gekkonen: BB-Sofia kertoi treffielämästään: ”Ei kukaan halua olla kanssani julkisesti”
-
Janni Hussi lähetti rivon viestin pomolleen: tätä olisi voitu jo luulla häirinnäksi
-
Saara Aalto murtui itkuun lähdettyään BB-talosta: paljastaa tuntemuksensa
-
Big Brotherin Halloween-temppu meni yli: tuotantoyhtiö pahoittelee
-
Seiska: Miss XL Johanna Karjunen sai miehensä kiinni pettämisestä: löi niin, että käsi murtui!
-
Anna: Niko Saarisen äiti suree julkisuuskuvaa, joka Nikosta on luotu: ”En tunnistanut lastani”
-
Gekkonen: BB-Mia laihdutti kyseenalaisella keinolla – tätä ei kannata kokeilla
-
Seiska: BB-Pekka koki yllätyksen: nainen nappasi Pekan meisselin käteen ja kysyi kysymyksen
-
Gekkonen: BB-Jassun matka Selviytyjissä päättyi: ”Oon saanut aivan sairaita viestejä”
-
BB-Jonna avautui vakavasta sairaudesta, kukaan ei kuunnellut: ”Sä et KOSKAAN tiedä, mitä toinen käy läpi”
-
Sari Nygrenin sydäntäsärkevä päivitys BB-Ninon kuolemasta: ”Mun sydän on riekaleina”
-
BB-Jassu evakuoitiin Selviytyjissä: ”Koko ajan pitää selvitä”
-
BB-Karvan otti hatkat talosta: tässä syy
-
Seiska: Selviytyjät-Jasmiina sai ikäviä kommentteja: ”Sain kuulla, etten voi sinne tällä kunnolla mennä”
-
Seiska: Jasmiina Yildiz valmistautunut negatiiviseen palautteeseen: ”Eniten minua harmittaa…”
Mainos

Povipommi läkähdyttävissä sänkykuvissa: rinnat vain vyöryvät silmille

Liian sopimatonta kuntosalille? Pitkät päällä ja housut pyllyvaossa!

Nännit vain paistavat Onlyfans-hottiksen sänkykuvissa: nyt on rietasta!

Minttu Kaulasen tunteikas päivitys Sampo Kaulaseen liittyen: ”On ollut vuosia…”

Superhelpot mustikka muffinit: tästä arkinen jälkkäri nopeasti

Maittava kananuudeliwokki valmistuu simppelillä ohjeella: kokeile tätä!

Kurvijulkkis pitsisissä alusvaatteissa keskellä niittyä: kuuma kuva!

Mallina toimiva Jasmin Mäntylä otti rakkaansa kanssa tatuoinnit: ”Toistemme iholla”

Iida Ketola tyrmäävissä biksukuvissa: ”Kivat maisemat”

Krisse Salminen ja Esko Eerikäinen saattavat jäädä ilman palkkaa: ”Harmittaa”
Mainos
Mainos

Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”

Podcast: Sointu Borg kertoo saamastaan seksitaudista: ”Leviää kuin rutto”

Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui

Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!

Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?

Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!

Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!

Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa

Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”

Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Mainos
Kuumat


Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!
Somehottis Chloe Saxon on tumma kaunotar, joka saa seuraajien silmät vietereiksi somessa. Hän on saanut saalistettua itselleen yli 1,1 miljoonaa...


Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?
Kanadalainen kiinteistövälittäjä Charlie Riina on yrittänyt jo vuosia päästä painimaan glamourmallien A-sarjaan. Tämä kaunotar on saanut lassotettua Instagramissa itselleen yli...


Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!
Kemiläinen pyllykaunotar Piia Niva kääntää katseita sosiaalisessa mediassa. Hän on saanut lassotettua itselleen yli 17 000 seuraajaa somessa ja lisää...


Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!
Suomalainen sometähti ja Onlyfansin hottis Elina Tervo on saanut kalastettua itselleen yli 70 000 seuraajaa Instagramissa. Elina on kova matkustelemaan...


Maailman kuumin sotilas minimaalisissa bikineissä Bahamalla: jösses, mikä kroppa!
Somekuumis Kindly Myers on saanut kerran jos toisenkin maailman kuumimman sotilaan tittelin. Hän oli nimittäin taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, mutta...


Somekuumis sulloi tissinsä tiukkaan bodyyn: video!
Sosiaalisessa mediassa paljon huomiota herättänyt somekuumis Francia James ei jätä ketään kylmäksi. Francia on saanut lassotettua Instagramissa itselleen jo yli...


Povipommi pukeutui armeijakuosiin ja availi haarojaan: no nyt on hävytöntä!
Somekuumis Sophia Dee saa seuraajiensa sukat pyörimään jaloissa. Hän on saanut kalastettua itselleen jo yli 12 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Onlyfansin povipommi auton ratissa tissit ulkona: pieni paita ei peitellyt mitään
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajiensa leuat loksahtamaan, nimittäin hän esittelee usein tavaramerkikseen muodostuneita rintojaan estottomasti. Louisaa seuraa jo yli...


Australialaisen Onlyfans-hottiksen minimaalinen mekko paljasti poven: vau!
20-vuotias australialainen surffaaja Bonnie-Lou Coffey saa päät kääntymään niin sosiaalisessa mediassa kuin oikeassa elämässä. Hän on saanut kalastettua itselleen yli...


Somehottis pylly paljaana veneen kannella: kuva someen!
Los Angelesissa asuva somejulkkis Ashley Resch saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut saalistettua itselleen jo yli 1,1 miljoonaa seuraajaa,...
Mainos
Urheilu


Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”
Florida Panthersin suomalaissentteri Anton Lundellin mukaan on yksi osa-alue, jolla erityisesti joukkueen on oltava parempi. Suomalaisittain nähtiin hienoa edustusta NHL:n...


Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui
NHL:n Stanley Cup finaalit käynnistyivät viime yönä Suomen aikaa. Finaalisarjassa mestaruudesta kamppailevat Florida Panthers sekä Vegas Golden Knights. Otteluparista ennakoitiin...


Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa
Manchester City juhli FA Cupin voittoa Wembleyllä lauantaina. Finaalissa kaatui “rakas” derbyvastus Manchester United maalein 2-1. Finaaliin saatiin melkoinen salama-alku,...


Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”
Barcelonassa ajettiin lauantaina aika-ajot. Valtteri Bottas ei löytänyt hyvää kulkua ja pääsee sunnuntain osakilpailuun lähtöruudusta 16. Valtteri Bottas enteili perjantain...


Aleksander Barkov historiallisessa asemassa pudotuspeleissä – Taistelu Stanley Cupista huipentuu finaaleihin
NHL-kausi huipentuu Stanley Cup -finaalisarjaan, joka starttaa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna. Aleksander Barkovin kipparoimalla Florida Panthersilla on mahdollisuus historialliseen ensimmäiseen...


Se ei pitkään kestänyt… – Leedsin valmentajalle riitti vain neljän pelin jälkeen
Leeds Unitedin päävalmentaja Sam Allardyce on lopettanut joukkueen valmentajana. Pelejä vastuussa miehelle ehti kertyä ainoastaan neljä. Leeds United jäi juuri...


Denver Nuggetsille ensimmäinen kiinnitys: ”Emme halunneet antaa sen tapahtua”
NBA:n finaalit pyörähtivät käyntiin varhain perjantaina Suomen aikaa. Ilmiömäistä kautta pelaava Denver Nuggets otti ensimmäisen kiinnityksen kukistamalla Jimmy Butlerin johtaman...
Ruoka


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...


Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!
Superhelppo ja nopea pasta puttanesca onnistuu myös aloittelijoilta ja se on näppärä illallinen valmistettavaksi myös kiireen keskellä. Alla olemme jakaneet...


Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!
Helppo ja herkullinen panini valmistuu vain minuuteista ja saat tästä nopean lounaan tai välipalan. Panini voidaan täyttää itselle sopivilla täytteillä,...


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...


Herkullinen kotitekoinen pulla lautaselle tällä reseptillä: klassinen ohje!
Kun pulla tuoksuu kotona, itse kukin tulee paremmalle mielelle. Klassisella pullataikinan ohjeella voit valmistaa erilaisia pullia, kuten Nutella-pullia, sitruunakierrepullia, rahkapullia...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Uudet kommentit