Huumori
Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen

Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin, joka oli osoitettu Rewe-kauppaketulta makeisfirma Haribolle, kertoo Metro.
Mies oli yhteydessä Hariboon, jonka asianajajat olivat kehottaneet miestä tuhoamaan sekin ja lähettämään heille valokuvan todisteeksi. Palkkioksi Haribo antoi miehelle kuusi pussia karkkia.
Anouar sanoi Metrolle, että Haribo oli hänen mielestään pihi. Hän sanoi säästäneensä kuitenkin Harbon pahimmillaan jopa miljoonien eurojen suuruiselta menetykseltä.
Haribo puolestaan sanoi, että sekkiä ei olisi voinut lunastaa kukaan yhtiön ulkopuolinen ja että karkkipussit olivat Haribon tavallinen ja normaali tapa kiittää.
Mitä sinä olet mieltä? Oliko Haribo liian pihi löytöpalkkionsa suhteen?
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia uutisia
- Tämän takia Lauri Markkanen heräsi keskellä yötä jännittämään - Huikea tunnustus suomalaistähdelle
- Kaikkien aikojen paras hyökkääjä? - Haaland kirjoitti historian uusiksi Valioliigassa
- Loistavia uutisia Leijonille! - NHL-supertähti vahvistaa Suomen MM-joukkuetta
- FC Barcelona jäämässä nuolemaan näppejään: Tähtipelaajan hintapyyntö osoittautumassa liian korkeaksi
- Katso! Erling Haalandin isä poistettiin katsomosta Mestarien liigan ottelussa
- Karim Benzeman manttelinperijä? - Brassitähti siirtymässä Santiago Bernabeulle?
- Huonoja uutisia Leijonille! - NHL-tähden MM-kisat vaarassa
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Joel Harkimon huvittava video Janni Hussista: ”Tekeeks muidenkin tyttöystävät…”
-
Katy Perryn asu American Idolissa sai kummastuneita kommentteja – kuva!
-
Sointu Borgin hauska saapasmoka: ”Yritin paikat tilannetta läpändeeroksella”
-
Rosanna Kuljun karkkivideo aiheutti someraivon: ”Turha yrittää vääntää sellaista…”
-
Taylor Switfin konsertissa satoi kaatamalla: fanit keksivät hyvän tavan tienata – kuva!
-
IS: Näin Janni Hussi ja Sointu Borg käsittelevät somekritiikkiä – paljonpuhuvat vastaukset
-
Natalia Salmelan omaisuus meni seuraajien ihon alle: ”Kannattaa laskee leukaa…”
-
HS kritisoi törkeästi Käärijää: someraivo repesi!
-
Oliko Ruotsin Euroviisuvoitto röyhkeä plagiointi? Kuuntele kappalevertailut!
-
Pekka Pouta vauhdissa! Unohti mikin, käytti uutisankkuria mikkitelineenä: video!
-
Apu: Anna Puu kommentoi kohun aiheuttanutta somekuvaansa: ”Mikään ei riitä”
-
Näin somessa spekuloidaan syitä Käärijän lauluäänen pettämiselle semifinaalissa
-
Näin törkeää somekommentointia Sointu Borg saa osakseen: ”Kaikella tällä on merkitystä”
-
Käärijä kiiruhti meikkaaja-kampaajaansa hupaisalla videolla: ”Nyt laita kuntoon se potta…”
-
Erna Huskon Tiktok-video suututti somen: ”Tosi noloo”
-
Rita ja Aki Mannisen video sai somen itkunauramaan: ”Lens aamukahvit turvasta!
-
Heidi Klum alusvaatekampanjassa tyttärensä kanssa: somessa kiehuu!
-
Hymy: Tätä Sini Ariellin Onlyfans-sivulta voi odottaa: ”Näytän itsestäni sen puolen…”
-
Erna Huskoa kiusataan taas: tyylikkäässä videossa huomio kiinnittyi väärään asiaan
-
Nyt puhuu Aleksi Valavuori: latasi totuuden Iida Vainion valheiden verkosta
-
Iida Vainio latasi kovaa tekstiä Aleksi Valavuoresta: ”Todella väsynyt tähän p**kaan”
-
Tapparan joukkue veti herneen nenään Iida Vainion ilmestymisestä peliin: somekohu valmis
-
Linda Manuella katumapäällä somessa: ”Mua hävettää”
-
Miley Cyrusin kummallinen kuva sai aikaan vinoiluvyöryn: kommenteissa nauretaan
-
Iina Kuustosen moottorisahapäivitys kauhistutti seuraajat: ”Älä tee tuota”
-
Pakarahaasteestaan kritiikkiä saanut Erna Husko laittoi vihapuheelle pisteen: napakka julkaisu
-
Näin Erna Husko näpäytti kiusaajia tarinoissaan: latoi suorat sanat
-
Kim Kardashianin bikinikuva aiheutti somekohun: ”Mitä hänen reisien välissään roikkuu?”
-
Seiskan lööppi sai Sampo Kaulasen nauramaan kyyneleet silmissä: somekin hörötteli!
-
Alma vitsaili sarkastisesti viime kesän ”Kesärata”-biisistä: ”Olemme valitettavasti…”
Mainos

Bile-Danilta on tulossa kuumia uutisia: Eveliina-rakas julkaisi pyllystä paljaan kuvan

Superhelppo terveellisen inkiväärijuoman ohje, jolla onnistut aina

IS: Näin paljon maksaa Saara ja Meri Aallon hyvinvointikurssi: hinta aiheutti närää

Katariina Juseliukset näyttävät asut Cannesista – katso tyrmäävät lookit!

Pystyisikö Manchester United taistelemaan mestaruudesta tämän miehen avulla? – ”Minä säästäisin kaikki paukut hänen varalleen”

PSG:hen linkitetty huippuvalmentaja nostamassa kytkintä? – Eurooppa-liigan finaalissa hurjat panokset!

Hymy: Tätä Sini Ariellin Onlyfans-sivulta voi odottaa: ”Näytän itsestäni sen puolen…”

Mehevä porkkanakakku sulaa suussa: tätä ohjetta seuraamalla onnistut

Fitness-kaunotar poseerasi kiiltävänä niukoissa alusvaatteissa: video!

Onlyfans-hottis ahtoi pyllynsä lasten keinuun ja vilautteli: huhhuh!
Mainos
Mainos

Finaaliin valmistautuvalta West Ham-kapteenilta mielenkiintoisia kommentteja: ”Ollakseni rehellinen…”

Onlyfans-hottiksen pylly heilui valkoisessa alusasussa: hypnotisoiva video!

Muodokkaan somekuumiksen stringibikinit imeytyivät pakaroiden väliin: kuva!

Playboy-hottis heilutteli melonejaan minimaalisessa topissa: video!

19-vuotias pyllyjulkkis pelkässä t-paidassa: unohti housut!

Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi

Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa

PSG:hen linkitetty huippuvalmentaja nostamassa kytkintä? – Eurooppa-liigan finaalissa hurjat panokset!

Entinen United-pelaaja varoittaa vanhaa seuraansa ökyhankinnoista: ”Perustan on oltava kunnossa, ennen kuin sen päälle voidaan rakentaa”

Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mainos
Kuumat


Onlyfans-hottiksen pylly heilui valkoisessa alusasussa: hypnotisoiva video!
Somehottis Francia James saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Kuuma kaunotar on saanut kalastettua itselleen jo yli 11 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Muodokkaan somekuumiksen stringibikinit imeytyivät pakaroiden väliin: kuva!
Somekuumis Samantha Krieger saa seuraajiensa leuat loksahtamaan upeilla kuvillaan. Hän esittelee etenkin mielellään jättimäistä pyllyään, jonka hän läppäisee tiskiin poseeraten...


Playboy-hottis heilutteli melonejaan minimaalisessa topissa: video!
Playboyssa ja Maximissakin taannoin poseerannut miesten päiväuni Ana Lorde ihastuttaa seuraajiaan nykyään sosiaalisessa mediassa ja jättää heidät sanattomaksi upeilla julkaisuillaan....


19-vuotias pyllyjulkkis pelkässä t-paidassa: unohti housut!
19-vuotias teksasilainen pyllykaunotar Tayler Hills saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut lassottua itselleen jo yli 4,6 miljoonaa seuraajaa Instagramissa...


Amerikkalainen DJ täysin alasti somevideolla: pelkkä kevyt paita pepun peittona!
Amerikkalainen DJ Charly Jordan on saanut lassottua Instagramissa itselleen yli 4 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina innokkaasti uutta materiaalia. Charly...


Onlyfans-tähdet alusasuissa kukkakimput käsissään: jestas, mikä video!
Somekuumis Francia James on saanut kalastettua itselleen yli 11 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Hän ihastuttaa seuraajiaan...


Italialainen somekuumis ohuttakin ohuemmassa bodyssä: kaikki paistaa läpi!
Italialainen somekuumis Alex Mucci saa seuraajiensa leuat loksahtamaan kuumilla somekuvillaan. Hän on saanut lassottua itselleen jo yli 7 miljoonaa seuraajaa,...


Tältä Onlyfans-kuumis Crista Jaatinen näyttää tennisasussa: kuvat ja video!
Suomalainen sometähti Crista Jaatinen tunnetaan etenkin menestyksekkäästä Onlyfansistään. Hän ihastuttaa yli 40 000 seuraajaansa Instagramissa julkaisemalla jatkuvasti kuumaa materiaalia itsestään...


Tatuoitu somekuumis esitteli kroppansa alusvaatteisillaan: nännit vilahtavat – video!
Somehottis Jill Hardener jättää seuraajat sanattomaksi upeilla kuvillaan. Jilliä seuraa Instagramissa jo yli 4 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina kieli...


Ukrainan povipommi tankkasi autoa Shellillä tissit paljaana: kuvat!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän on kerännyt itselleen jo yli 3,9 miljoonaa seuraajaa somessa ja fanien...
Mainos
Urheilu


Finaaliin valmistautuvalta West Ham-kapteenilta mielenkiintoisia kommentteja: ”Ollakseni rehellinen…”
West Hamia vielä toistaiseksi edustava Declan Rice, 24, kertoo keskittymisensä olevan vain ja ainoastaan Konferenssiliigan finaalissa. Englantilaisen uskotaan pelaavan viimeistä...


Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi
Päättyneellä valioliigakaudella upeita otteita esittänyt Newcastlen Bruno Guimaraes on siirtohuhujen kohteena. Brassitaiturin perässä on useampi La Liga-seura, mutta kiinnostusta riittää...


Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa
Chelsea ja Manchester City ovat käynnistäneet alustavat neuvottelut Mateo Kovacicin siirtymisestä Etihadille. Lontoolaisjoukkue Chelsean keskikenttäpelaaja, Mateo Kovacic, 29, on herättänyt...


PSG:hen linkitetty huippuvalmentaja nostamassa kytkintä? – Eurooppa-liigan finaalissa hurjat panokset!
Jose Mourinhon jatkon AS Roman peräsimessä uskotaan olevan pitkälti kiinni tänään pelattavan Eurooppa-liigan finaalin lopputuloksesta. Roma-pomo, Tiago Pinto, oli suhteellisen...


Entinen United-pelaaja varoittaa vanhaa seuraansa ökyhankinnoista: ”Perustan on oltava kunnossa, ennen kuin sen päälle voidaan rakentaa”
Athletic Bilbaon Ander Herrera varoittaa entistä seuraansa Manchester Unitedia eksymästä väärille poluille kesän siirtomarkkinoilla. Unitediin on linkitetty useita korkean profiilin...


Lähde: Real Madridin tähtihyökkääjä seuraamassa Ronaldon jalanjäljissä – Päätös jo syntynyt
Nähdäänkö ensi kaudella Real-tähtien jälleennäkeminen Saudi-Arabian liigassa? Real Madridin Karim Benzema on saanut useiden lähteiden mukaan valtaisan tarjouksen Saudi-Arbiasta. Miehelle...


Jälleen yksi pysti jaossa! Eurooppa-liigan finaali pelataan huomenna: ”Etu ei ole kummankaan puolella”
Eurooppa-liiga on edennyt finaalivaiheeseen ja jäljellä on kilpailun kaksi parasta joukkuetta. Sevilla-luotsi, Jose Luis Mendilibar uskoo, että AS Roma tulee...
Ruoka


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...


Herkullinen kotitekoinen pulla lautaselle tällä reseptillä: klassinen ohje!
Kun pulla tuoksuu kotona, itse kukin tulee paremmalle mielelle. Klassisella pullataikinan ohjeella voit valmistaa erilaisia pullia, kuten Nutella-pullia, sitruunakierrepullia, rahkapullia...


Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!
Superhelppo hapankermakakku syntyy vain muutamalla työvaiheella. Hapankermakakku on erinomainen jälkkäri sekä arkeen että juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta....


Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!
Herkulliset ja maittavat kevätrullat sopivat syötäväksi sellaisenaan tai voit valmistaa ne esimerkiksi riisiruokien tai wokin lisukkeeksi. Ne ovat myös hyvä...


Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia
Gluteeniton leipä on helppo valmistaa myös kotona ja mikäpä olisikaan herkullisempaa tarjottavaa kuin vastaleivottu leipä? Gluteeniton leipä tarttuu helposti käsiin,...


Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
Tomaattinen jauhelihakastike sopii tarjottavaksi esimerkiksi spagetin tai perunoiden kanssa. Sen valmistaminen on helppoa ja sen voi pyöräyttää vain muutamissa minuuteissa....


Mehevä uunilohi ilman kermaa illalliseksi perunoiden kanssa: ohje!
Mehevä uunilohi ilman kermaa sopii tarjottavaksi esimerkiksi uunivihannesten, perunoiden tai riisin kanssa. Uunilohen valmistamiseen ei aina tarvita kermaa, vaan lohen...


Kotoisa kotikalja valmistuu yksinkertaisella ohjeella: näin teet sen
Kotoisa kotikalja sopii niin joulupöytään kuin kesällä vaikka grilliruokien parissa nautittavaksi. Juhannus on kulman takana ja kotikaljan voi valmistaa vaikka...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”
- Sirpa: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Ranttali: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko